Huojuu, taipuu, heiluu ja horjuu, mutta ei katkea. Sade hakkaa suurilla pisaroilla raivoisasti kohti mutta vain nöyränä taipuu elämän myrskyissä, ei katkea. Juuret lujasti maassa, kipuilee ja käy maassa asti, mutta ei katkea, ei. Auringon säteet saa pian taas loistamaan vehreyttään ja pisaroista on enää kimmeltävät juovat jäljellä, kunnes nekin lempeä tuuli kuivaa ja seisoo jälleen tukevasti juuret maassa, ylväänä myrskystä selvinneenä. Ei katkennut, ei.