perjantai 24. elokuuta 2012

huhuh...

Ei jännitä yhtää, ei perkele jännitä pätkääkään!!!!
EIPÄ!!!
Tapaan yhden miehen kohta, jännittää. Oikeasti. Ei auttanu vielä karpalolonkku. Otanko rauhottavan? En. Entä jos oksennan ku jänskääpänskää niin paljon? Entä jos huomaa kui tärisen? Jännittääköhän sitä?

torstai 23. elokuuta 2012

Kuka minä olen?

Kuka minä olen? Millainen minä olen?
No, MILLAinen.
Heh, no tällainen.
Mitä minussa on tapahtunut vuosien ja kokemusten jälkeen? Miksikä ne on minua muuttaneet?

Tällä hetkellä elän mielenkiintoista aikaa. Ihan totta, yllätyin että ajattelin noin!
Erosta on kaksi kuukautta, noin. Mä olen ollut sen jälkeen hyvin ailahtelevainen ja nyt alkaa tuntua että elämä alkaa olla balanssissa. Oon alkanu osata nauttia elämästä ilman sellasta pakottavaa tarvetta lähteä riehumaan ja oikein hakemalla hakemaan mitä railakkaampia kokemuksia. Siis toki niitäkin kaipaan, mutta en samalla tavalla kun aiempien erojen jälkeen. Oon huomannu itsessäni katkeruutta, tai en tiedä mitä se on, mutta jollain tavalla halveksin eksääni tänä päivänä. Mietin häntä kyllä välillä mutta en sillä kaiholla kun vaikka viikko sitten vielä. Sitä paitsi, mulla on nyt uusia tuulia puhaltamassa.....hiljaa.... =) ja mä olen siitä onnellinen, vaikka mistään ei mitään tulisikaan, kuitenki oon menny elämässä eteenpäin.
Mahdollinen uusi suhde hieman pelottaa. Onko se joku seuraavakaan vielä minulle sopivampi kun edellinen, entäs jos taas sattuu? Mutta onhan noista aina ennenki noustu. Ja entä jos vaan unohtasin sen miettimisen jota aiemmassa suhteessa tein. Vaikka mä tiedän miksi niin tein. Nyt tiedän paremmin kun sillon siinä suhteessa. Hullua että halusi pitää kiinni sellaisesta helvetistä!! O_o

Seuraavassa suhteessa en tee siltikkään niitä virheitä mitä tein aiemmin. Ei mitään pettämistä, mutta muita pieniä virheitä. Ja se luottamus. Pitää opetella luottamaan ensin itseensä, omiin vahvuuksiin, saada itsetunto niin hyväksi.

Mulla ei ole nyt enempää aikaa kirjoitella mutta tekstiä tulee vielä... =)

perjantai 10. elokuuta 2012

=)

Elämä on alkanu taas tuntua suurinpiirtein järkevältä.
Se lekuri oli oikeessa kun sano että pitäs lähtee purkaa agret lenkkipolulle mutta oli se kyllä silti tyhmä kun se sitä siinä vaiheessa ehdotti. Mä eilisen bloggailun jälkeen sain päähäni että tää akkeli muute lähtee lenkille, tulkoot taivaalta vaikka puukkoja! No, ei tullu mutta vettä tuli vähäsen.
Kävelin hyvää vauhtia lenkkipolulle ja hölkkäsin ekan ylämäen ylös ja samaan aikaan itkuu tihrustin, sit jatkoin reippaalla kävelyllä ja huomasin olleeni samassa paikassa missä H:n kanssa viimisenä viikonloppuna käytiin ja käskin itseäni olla ajattelematta ja totesin että joo, nii käytiin täälläkin. Toisessa järjestyksessä.
Kotiin päästessä fiilis oli huikee, vapautunut!
Ja viime yönä nukuin paremmin ku pitkään aikaan, ilman lääkkeitä. En valvonu aamuyöhön tai en heränny aamuyöllä valvomaan moneksi tunniksi. Saatoin nukahtaa 23-24 välillä ja ekan kerran muistan heränneeni viiden aikaan ja sain unen heti uudelleen =)
Eilen poistelin viimeset kuvat H:sta. Vaikka muistitikulla ne kyllä on vielä, mutta ei koneella! Alkaa tää elämä pikku hiljaa mennä raiteilleen ja oon kyl tietoinen että vielä voi tulla takapakkia.
Ja en tiedä onko viisasta, mutta ajatus tuntuu ihan kivalta ainakin....oon viestitelly erään kivan miehen kanssa.

torstai 9. elokuuta 2012

pakko purkaa..

Mun on pakko kirjottaa taas, en tiedä helpottaako se mutta ahdistus on aivan valtava! Mä koen tulleeni loukatuksi ihan senkin takia että H pystyi panemaan melkein heti minun jättämisen jälkeen jotain muuta naista. Oli varmaan hyvä pano ja hyvän näkönen. Mukava ja ihana ja parempi kun minä. Mulla on tunne että samana yönä laitoin H:lle viestiä kun heräsin kun olin nähnyt unta että rakastelin H:n kanssa ja laitoin siitä viestiä hälle ja kerroin että haluan häntä ja että haluan edes kerran vielä seksiä H:n kanssa. Tuntuu helvetin pahalta. Vaikka kyllä minä tiedän että seksi minun kanssa oli hyvää. Mutta silti. Vaikka tiedän että se ei ole muuta ollut sen uuden sutturan kanssa kun seksiä eikä H halua mitään muunlaisia suhteita tähän nyt. Tai sitten vaan sanoo niin kun ei halua loukata minua enempää. Mutta pakko ajatella että eihän se mua oikeasti edes rakastanut jos heti pysty sänkyyn hyppää jonkun kanssa niin nopeasti. Vaikka kaks päivää ennen minun jättämistä vastasi että "nii minäki sinua" kun sanoin että "rakastan sua". En ikinä olis uskonu että se oli viimeinen kerta kun H lähtee minun luota. Varmaan tiesi ettei oo palaamassa. Me tehtiin viimeisenä yhteisenä viikonloppuna yhdessä kahteen terraarioon kannet. Oli kireä tunnelma kyllä kun niitä tarvikkeita etsittiin pitkin kaupunkia. Mutta ne löyty ja tultiin ne tekee tänne. Käytiin syömässä Amarillossaki vielä illemmalla. Olihan siinä viikonlopussa aavistuksen outo tunnelma mutta koitin olla ajattelematta. Ja nyt ymmärrän miks H ei oikeen osannu vastata millon me mentäis käymään siellä uudessakaupungissa. Oli yhteisiä lomasuunnitelmia, mutta ei ollutkaan. Ilmeisesti.
Tää on aivan perseestä. Tää on enemmän kun perseestä! Tää on helvettiä. Saattaa olla yksi hyvä päivä välissä mutta sitten taas sattuu ja kovaa ja liian monta päivää. En haluis enää itkee mutta itkettää. Vaikka H:n hammasharjankin vein jo roskiin. Ja olikohan se maanantai kun fiilis oli aivan loistava. Oli jopa huikea vuorokausi etten itkeny eikä ajatteleminen sattunut, mutta nyt taas.
Mä oon suunnitellu itelleni reissuja ja niiden miettiminen on ollutkin ihan hyvää vaihtelua. Välillä H:n ajatteleminen ei tunnu missään ja välillä sattuu. En siis ajattelemalla ajattele vaan kun tulee mieleen ja sitten jää miettimään ja se siis joko ei tunnu miltään tai sattuu. Sekavaa aikaa. Ärsyttävää.

Kuittaan....

keskiviikko 8. elokuuta 2012

...jatkoa edelliseen...

Mun ajatukset on vielä niin sekaisin tästä kaikesta että sekin tolkku mikä mun teksteissä yleensä on, nii sekin on katoamassa, sanoja jää välistä ja koitan koota tätä kuvioo kasaan sieltä täältä kun mulla meni muistikin osittain eron jälkeen, en muistanu mitä olin jo sanonu tai tehny tai toistin ja toistan asioita edelleenkin jotta olisin taas ehjä. Mun on pakko purkaa tätä. Mun psykologi sanoi että kriisi ei tee ihmisestä hullua mutta mä sanoisin että jos kriisiä ei käsittele nii sit tulee hulluks. Tai vähintäänki käsittelemätön ero ja suhde kostautuu uudessa mahdollisessa suhteessa. Mä laihduin pariin viikkoon useamman kilon kun en saanu syödyksikään kun pisti psyykkeen niin sekaisin, aamut, illat päivät oksentelin kun olin saanu jotain syödyksi tai vähintään yökkäilin, koitin syödä väkisin, jouduin syömään lisäravinteita etten joudu tiputukseen...nyt mä taas syön ja kiloja on tullu takasin. Sen opin jossain vaiheessa että kun aamulla juo rauhassa kylmän kaakaon niin sillä saa verensokerin nousemaan hyvin.
Mä syyllistin H:ta mun fyysisistä ja psyykkisistä muutoksista, joita ero minussa sai aikaan. Mä huusin sille puhelimessa. Mä maanittelin tulla takasin ja sanoin et korjattas kaikki, mä haukuin H:n pystyyn ja olin helvetin vihainen. Mä olin suorastaan sekopäinen. Mä saman puhelun aikana tunsin helvetisti tunteita, vihaa, katkeruutta, ikävää, rakkauttakin vaikkei se siltä kuulostanut varmasti. H laittoi viestin jossain vaiheessa että hän ei ole minulle mitää pahaa halunnut mutta vastasin siihen että kyllähän se vaan halusi että minä sekoan ja olen aivan pohjalla. Mutta. Minä tiedän että ei H mulle oikeasti pahaa tahtonut. Pahempaa kai se sitten olisi ollut jos oltaisi vielä yritetty. Mutta mä pyysin anteeksi kaikkea, olin oikeasti todella pahoillani kilahtelustani. Mutta mä tunsin niin. Tällä hetkellä H vihaa minua ja syystäkin mutta uskoisin että ymmärtää ainakin osittain. Ehkä.
Yhä enemmän on hetkiä kun tunnen olevani lähempänä pintaa kuin pohjaa. Välillä menen alas, mutta sitten taas ponnistan kohti pintaa......räpiköimistä jossain keskellä ulappaa...
Vertaistuki on ollut kyllä iso apu ja kaikki eroa käsittelevät sivustot. Harmi vain kun suurin osa artikkeleista käsittelee avio- tai avoeroa, ihan kun useamman kuukauden seurustelun päättyminen ei olisi raskas kokemus! Ymmärrän että avioerossa on juridinen puoli mutta hei, mitäs vittua sitten, mä käsittelen nyt mun eroa, mun mennyttä suhdetta ja mä koen tän näin miten koen. Hienoo jos joku muu pystyy eronsa sivuuttamaan tai vaihtamaan heti uuteen ja/tai pystyvänsä jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai ei se ole hienoa, se on säälittävää ja surullista.

Mä oon tästä suhteesta oppinut paljon. H oli mies jollaista mulla ei koskaan ole ollut. Tämä ero on kasvattanut mua ihmisenä ja mun on ollu tuskallista kohdata itteni, mutta sen se vaatii.

Tänään mun aamu oli itkuinen, ikävä oli kova.....mietin juuri sitä että eikö pystytty parempaan... mikäli minulle vielä sattuu köymään niin että rupean seurustelemaan niin tiedän missä asioissa teen toisin kun tässä suhteessa. En kyllä tiedä uskallanko koskaan oppia luottamaan yhteiseen tulevaisuuteen kenenkään kanssa...entäs jos pidän vain hauskaa.. Mutta en minä siitäkään mitään irti saa.
Mulla alkaa pikku hiljaa olla muut asiat kunnossa, niin se vaikuttaa jollain tavalla kaikkeen muuhunkin, esim. tähän eron käsittelyyn. Ilta oli jo parempi.

Mutta nyt nukkumaan...kirjottelen taas joskus..

puintia puintia..

Piti sillon yks aamu jatkaa kirjottamista mutta jostain syystä en jaksanu. Toisaalta, nyt ajatukset on paljon selvemmät kun sillon.
Oon alkanu nähdä kauempaa asioita ja todennu että kyllä me vain oltiin niin erilaisia H:n kanssa että vaikka me oltais asiat tehty miten hyvin tahansa, ei meidän suhde olisi kestänyt enää kai kauaa. Mutta sitten taas oon miettiny viime päivinä että eikö me saatana tämän parempaan pystytty?! Oliko meidän pakko olla niin itsepäisiä, oliko meidän pakko tehdä niitä virheitä mitä tehtiin? Ilmeisesti oli. Minä kadun omia virheitä ja oon niistä opiksenikin ottanut.
Välillä mä ymmärrän loistavasti mutta välillä en yhtään....että miksi tähän oli päädyttävä.
Vaikka minähän tässä jätetyksi tulin. Ja vaikka alkoi mennä hyvin. Tää on jotenki niin helvetinmoinen dilemma mulle välillä!
Mutta, miten mä lähdin työstämään tätä?
Ensimmäinen oli tietysti shokki. Voiko tämä olla totta? Menin varmaan ensimmäiset päivät jossain sumun ja manian välillä. Kävin Helsingissä pyörähtämässä ja sinne lähdettiin ihan yllättäin, pyykitkin jäi koneeseen pyörimään ja sieltä tullessa sunnuntaina 8.7. mä olin aivan kuin zombie, olin jumissa ja varmaan vähintään puolet matkasta itkin ja toivoin että ajettas ojaan tai jotain sattuis että pääsis siitä paskasta olosta. Matkalla meillä olikin sitten läheltä piti -tilanne. Säikäyttihän se vähäsen.
Kun päästiin perille, mut vietiin suoraan päivystykseen jossa tyly lääkäri ilmoitti että meeppä kuule lenkille purkamaan agressioita! Jooooo.....mä varmaan olinkin tosi aggressiivisen oloinen?!?!?!?! Vittu mikä urpo!
Ekat päivät ja yöt mä myöskin olin koko ajan ystävän seurassa ja samainen ystävä kehotti ottamaan yhteyttä ammattiauttajaan ja erosta pari päivää menin omalle lääkärille joka kirjotti viikon saikun. Myöskin lopetin työt. Seuraava viikko ja aika psykalle, toinenki viikko saikkua. Meni pari kolme viikkoa etten oikeen tienny mitä tein ja napsin nukahtamislääkkeitä sekä rauhottavia jotta edes jotenkin pysyn järjissäni vaikka ajattelin että hulluus tässä tulee kun H on mielessä. Koko ajan. Ja ero. Ja se että selviänkö, haluanko, pystynkö? Ja kykenenkö enää parisuhteisiin ja ajattelin että en edes halua ketään enää ikinä. H:n piti olla mun viimeinen. En tiedä jääkö viimeiseksi.
Seuraava vaihe oli että halusin silmistä pois kaiken mikä muistuttaa sitä miestä. Heti eron jälkeen käytin hajuvettä jota H mulle osti, kohta halusin laittaa sen kaappiin piiloon. H:n hammasharjaa säilytin jonkun aikaa peilikaapissa mukissa (jos vaikka palaisikin takaisin ja muutenkin) ja senkin laitoin muiden H:n pikkutavaroiden kanssa pieneen muovipussiin ja kaappiin. Mulla oli pitkään käytössä pyyhe jota H käytti täällä. Sitten pesin sen kun aika tuntui siltä että haluan sen jo pestä.
Meni tovi, löysin eteisestä villasukat jotka H antoi mulle ettei mun varpaat palellu ja että kengät ei heilu jalassa. Kysyin viestillä mitä niille teen. Saan pitää ne ja pidänkin, ne on H:n mummon tekemät villasukat.
Ensin soittelin ja viestittelin H:lle joka päivä, monta kertaa, sitten oli pari päivää väliä, sitten viikko.
Toisesta irrottaminen oli niin vaikeaa.. ='(

Jatkan joskus jos jatkan....nyt en enää jaksa mutta sen verran kerron että tuosta tilanteesta on menty eteenpäin. Välillä tullu takapakkia pahastikkin.