torstai 25. syyskuuta 2014

6. aisti

Jos kuudes aisti tekee minusta hullun ja kahelin, nii sitte ihan mielelläni kaheli olenkin.

Mulle selviää esimerkiks valheet aina. Ensin aavistan sen, sitten totean aavistukseni oikeaksi. Se ensimmäinen aavistus on aina osunut oikeaan. Vaikka en oo halunnu uskoo ja luottaa siihen. Eikä pelkästään ihmis-suhteissa, vaan aavistan joitakin tapahtumia jo ennakkoon. Se on toisaalta aika pelottavaa. Mutta se on myös mieletön lahja. Toisaalta myös on kiittäminen huonoista suhteistakin että ei ole niin naiivi ja sinisilmäinen ja uskoo kaiken. Mulla on myös kyllä kiero tapa leikkiä että uskon juttuja mitä mulle kerrotaan, kunnes pudotan pommin. Tässä kohtaa mä olen hullu, sekopää ja mielenvikanen. Mulla on kuitenkin tarve selvittää vähintään itselleni etten ole aavistukseni kanssa väärässä ja ole hullu kun pelkästään aavistelen asioita.
Mutta entäs jos vaan luottaisin tosiaan siihen intuitiooni, se on ollut pettämätön kuitenkin.. Ei kokisi tarvetta todistaa itselleen eikä muille sitä että minä olin oikeassa.
En tarkota todellakaan että olisin aina kaikissa asioissa oikeassa, että ei tartte kenenkää miettii että mikä mä luulen olevani. Kyllä minäkin väärässä olen joissakin asioissa, enkä osaa aina kaikkia tilanteita hoitaa näiden ihanien impulssien takia ihan rationaalisesti.
Mie oon herkkä ihminen! =D tää on toistoo, mutta mä vaan reagoin niin satasella. Kaikkeen.

Olen puhunut.

Ps. Valehtele sinä siinä vaan niin minä teeskentelen uskovani kaiken.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Alvariinsa valittajat

Mulla oli montaki aihetta mielessä mistä kirjottasin tänään, mutta nyt tuli mieleen semmonen ku valittaminen joka asiasta. Pitäähän sitä asioita purnata ja purkaa mutta miks pitää valittaa asioista joille voi jotakin tehdä?!

1. esimerkki nuoruudestani: normaali kokoinen nuoruuden ystäväni sai jostain päähänsä että hän on lihava. Pyöri ja päivitteli kaupoissa peilien edessä että "mää oon läski".. En sanonu alkuun mitään, ihmettelin vaan. Kovasti. Tätä jatkui ja jatkui. Erään kerran tää ystäväni taas jossain vaatekaupassa skannas itteensä päästä varpaisiin peilin edessä ja aloitti että "ku mä oon niin läski". Mitä tein mitä kypsyneenä siihen nillitykseen? Sanoin aika äkäiseen sävyyn että "no vittu nii ootkin!" (koska mä en voi sietää tuollaista itsensä syyllistämistä ja haukkumista turhan takia)
Mä en tiedä näkikö se tyyppi itsensä lihavana ihan oikeasti vai hakiko sillä ärsyttävällä nurinalla huomiota, eikä sillä lopulta ole merkitystä, mutta jos kokee itsensä isoksi, niin eikö silloin pitäisi tehdä asioille jotakin sen valittamisen sijaan. Muuttaa ruokailutottumuksiaan, lähteä lenkille ja salille, tai keksiä jotain muuta konstia painon pudotukselle? Totta vitussa se vaatii itsekuria ja säännöllisyyttä treeneihin jne, mutta jos ei ole tyytyväinen itseensä, niin sitten on ihan turha itkeä peilikuvalleen kun ei tee kuitenkaan mitään asian eteen, kun tietäisi olevansa onnellisempi pienempi kokoisena.

2. esimerkki. Nainen valittaa siitä kun on ruma. Itse en ajattele että kukaan on varsinaisesti ruma mutta jotkut ajattelee itsestään niin. Täytyy vaan löytää taas keinoja miten saisi peilikuvastaan nätin. Itseasiassa, ihminen tekee itsestään ruman sillä valittamisella.
Uusi kampaus tekee ihmeitä, hiusväri ja meikki. Vaatteet. Asusteet. Ja aina voi opetella meikkaamaan jos ei ole ennen meikannut. Pitää ihon hyvässä kunnossa, ei syö mitä sattuu, puhdistaa ihoaan päivittäin, käy suihkussa. Ja luulisin että jotain tyylikurssejakin on olemassa. Netistä voi katsoa vinkkejä, löytää oma tyyli ja kantaa itsensä itsevarmana. Itsevarmuus on seksikästä ja kaunista. Vaikka naamassa ei ois miljoonia värejä.
Ja koska harva mies meikkaa, niin sillon voi panostaa hiuksiin, liikuntaan, itsensä huolehtimiseen muuten.

3. esimerkki. Minua on kadehdittu siitä että uskallan tehdä asioita spontaanisti, kaikkea vähän hulluakin. No, voin kertoa että näin ei ole ollut aina. Ensinnäkään nuorempana ei ollut mahdollisuutta ja uskallusta, mutta pitää miettiä mitä haluaa tehdä, ja tehdä jotain mitä on aina halunnutkin. Silläkin uhalla että saattas kaduttaa, mutta kuinka paljon se kaduttaisi kun joku päivä huomaat ettet voi enää tehdäkkään sitä mitä joskus vain ajattelit. Lain sallimissa rajoissa tietenkin.
Mutta jos tiedät että tulet katumaan todella paljon jotakin minkä haluaisit tehdä, niin älä tee, jos tiedät ettet pysty elämään sen kanssa sitten enää ilman ahistusta. Itse en kadu juurikaan mitään, mulla on ajatus että niin kauan kun en satuta ja loukkaa muita, voin toteuttaa unelmiani, toimia spontaanisti ja kokeilla rajojani. Ja meni asiat syteen tai saveen tai miten tahansa, ainakin olen yrittänyt.
Riskien ottaminen, asia jota rakastan, mutta joka myös joskus satuttaa, mutta ikinä en kadu että olen edes yrittänyt jotakin...kouluun hakemiset, työpaikkoihin hakemiset, työt joita olen tehnyt, ihmis-suhteet.
Joten, kokeilkaa rajojanne, ottakaa riskejä! Menkää ja nähkää.

Näin tänään =)

tiistai 23. syyskuuta 2014

Shoppailua, lapsuusmuistoja ja militaristisia dokumentteja

Hieno yhtälö. en voi muuta sanoa.

Heräilin ja aattelin nukkua vähä lisää mutta aattelinkii nohevana nousta sängystä ja päätin että lähen keskustaan. Lähettiin tytön kans kauppaan, ostin sille eväät ja laitoin kävelee kouluun, itse hyppäsin bussiin. Sokkarille ostaa uus meikkivoide, yks baby lips lisää ja irtoripset. No, kai minä niitä räpsyttimiä sitte tarvitsen joskus ku ne piti ostaakkin. Apteekkiin hakee reseptilääkkeet tähän tautiin ja ÄÄS-Markettiin ostaa ruokaa.. vähä holtittomasti taas ostelin kaikkee, mut oli mulla selkee ajatuskin että teen kanasalaattia joku päivä....huomenna ehkä. Sit täs tolskasin tovin ostosteni kanssa ja samaan aikaan söin ja otin ekan tabun Amorionia ja suihkauttelin sumutteet klyyvariin. 11 aikaan Sari kävi pyörähtää ja sen jälkeen vielä lähikauppaan ku enhän mä kaikkee muistanu tai älynny sieltä keskustasta ostaa. Piti ostaa vaan maitoo ja tiskiharja noille viemäreille, ostin kaks dippiä +  kermaviilit ja juustosnackseja, vichyä, banaaneja ja pelasin pari euroo ja unohdin tiskiharjan. Kyllä mä siinä hyllyn luona pyörin todetakseni etten mä sieltä mitään tarvitse edes. Niin...ei kai sitä tarvitse jotain mitä ei muista tarvitsevansa. 
Vähä pelailuu ja sit Lauri Törnistä (mielenkiintoinen tyyppi ollut) dokumenttia ja tossa on muitaki mielenkiintosia mitä pitää kattoo kohta. Tai illemmalla. Tai huomenna. Tossa taustalla nyt pyörii tämä

Keli on talvinen vaikka ei toi lumi maahan jääkkään, mutta jotenkin nautin tästä syksystä vaikka sade piiskaaki tuulen kanssa naamaa mutta saa pukeutuu taas lämpimästi villasukkiin ja neuletakkeihin ja saatan ostaa jotkut hienot kumpparitkii, nykyään ku saa ostettuu muunkinlaisia ku nokian mustia tai jotaki keltasia hai-kumppareita. Mulla kumpparit....hmmm...ei oo iha hetkeen ollu. 
Mutta mieleen tuli ku olin lapsuuden kesät pöndellä ja laitoin johonki 34 jalkaan ukin melkeen 50 kokoset kumpparit ja lantsailin pitkin pihaa ne jalassa... =) oi muistoja niiltä kesiltä. Ei paljoo ollu huolta ku pellollaki juoksi ku heikkopäinen ja pikkusisko juoksi "miinaanki" kerran. Sillä onkin noita paskajuttuja takataskussa enemmänkin. Mä olin yleisönä sille mökillä ku yks aatteli vähä tanssia siinä huussin kannen päällä ja hupsista saatana ku toinen jalka lipsahti sinne paskaan! =D mä juoksin nauruun tikahtumaisillani mökkiin ja kerroin vanhemmilleni ja enolle ja sen vaimolle että H tippu huussin reikään. Kaikki muut nauro vedet silmissä mutta äitillä tuli paniikki ku tietenki luuli että se on ihan kokonaan sinne tippunu, sitte kohta huomattiin ku se hyppii yhellä jalalla pihan poikki saunalle pesemään sitä paskaista jalkaansa =D oiii että! ='DDD tämä ei siis ole tapahtunut viime kesänä. Eikä toissa kesänä....no, tällä vuosituhannella =P
Kerran H hyppäs pyörän selkään, jossa satula oli liian ylhäällä ja jalat hädin tuskin ylsi polkimille ja vingersi menemään laulaen että "kulkuset, kulkuset", mummon kanssa saatiin hyvät naurut.
Itsehän olen mennyt yöpuku päällä kouluun toka luokalla..."ai yöpuku, ei ku tää on oloasu!" Punanen, jossa Mikki-hiiren kuvia.. =DDD nykyään pukeudun kai vähän järkevämmin, ainaki omasta mielestä esim. tänä aamuna laitoin farkut, villakangastakin, huivin ja kengät ja laukku ja meikaksinkin, ainakaan kukaan ei katsonut oudosti. 

Mutta kivaa tiistaita niille jotka sattuu lukemaan! =)

maanantai 22. syyskuuta 2014

Tämä ei johdu sinusta, vaan minusta.

Mietin tässä, kuinka monesti oon kuullu sen että "ei se susta johdu, vaan minusta", kun ei voi enää tapailla tai pitää yhteyksiä jne kun huomaa ettei natsaakkaan. Ihminen joka sanoo noin toiselle, vissiin pitää toista vähän tyhmänä.
Jos mä tapaan tyypin jonka kanssa mulla ei kemiat oikeen tunnu kohtaavan niin en mä ajattele että se johtuisi minusta, ollaan "me-tilanteessa" kuitenkin vielä siinä kohtaa mun mielestä. Eikö ois kivempi sanoa että "meidän kemiat ei kohtaa, jätettäisiinkö juttu tähän" tai "meillä on niin eri arvomaailma että en usko meistä tulevan tämän kummempaa"? Niin, ja sanoisi ylipäätään.
Ihminen, joka on sitoutumiskammoinenkin, niin kykenee sitoutumaan kyllä, kun kohtaa ihmisen johon kokee fyysisen vetovoiman lisäksi muutakin....saman tapainen ajattelutapa, saman tapaiset päämäärät, arvomaailma, kemiat...mutta mun mielestä ei tartte olla kuitenkaan samanlaiset luonteet koska...no, ei kaksi aivan samanlaista vaan voi tulla toimeen keskenään, ellei oo helvetin hyvä tuuri. Se tasapaino suhteissa säilyy mun mielestä sopivasti erilaisten luonne-eroavaisuuksien vallitessa.
Suhdediipadaapaa tässä taas pienessä mielessäni pyörittelin, koska en ymmärrä tuota sanontaa, koska erilaiset elämät ja päämäärät jne ei kuitenkaan ole asia joka on "ei se susta johdu vaan musta", asiat vaan on niin joskus.
Summa summarum: joskus tyypit ei vaan sovi toisilleen tai toisessa on niin iso ns. vika että menee maku, mielenkiinto ja innostus.

Sitten. Joku mies on joskus laatinu jonkun listan naisille, siellä oli kohta mitkä kyllä vois olla iha yhtä hyvin toisinkin päin. Esimerkiks jos mä kysyn että "onko jokin hullusti?" (tms) ja mulle vastaa että kaikki ok, niin tottakai mä käyttäydyn siten että sillä miehen tekeleellä on kaikki ok. Että osaa ne miehetki olla vaikeita. Mää oon huomannu. Ei pelkästään homot.

Mulla ei oo kauheen hyvä ulosanti ollu tässä nyt hetkeen, hajanaista tekstiä ja ajatus sieltä ja toinen täältä, mutta eikös mulla aina vähäsen ajatus harhaile iha muutenkin.. =D
Ihana poskiontelontulehduskin päällä...vittu jee... Huomenna mä taas ehkä jotaki kirjottelen.....jos jaksan....jos tulee jotai kirjoteltavaa.... =)




Pitkästä aikaa..

En oo hetkeen kirjotellu mitään julkaistavaa, ku on ollu niin henkilökohtaisia juttuja mitä oon kirjotellu, mutta nyt jo jotain muillekkin =)

Onhan se kiva kun ollaan reissussa vanhempien ja muksun kanssa, niin ei tuu rellestettyy koko retkee, mutta kun on niin läheisten (kaukaisten) ihmisten kanssa samassa tilassa lähes koko ajan 3 päivää ja kaks yötä, nii alkaa pikkasen kiristellä ruuveja, jollakin kun on vissiin elämäntehtävä valittaa ja vittuilla millon mistäkin.
Nimiäiset meni hyvin ja tätin muru sai hienon nimen.
Äiti hurjiintu ja osti mulle takin ja huivin, joten mun itteni ostettavaks ei jää ku kengät tällä viikolla, sikäli mikäli mä tältä kauheelta taudilta kykenen. Mä niin toivoinkin jo että tää yskä jatkuu ja pahenee. Helevetti. Ei täs ookkaan ku pari kolme viikkoo siirtyny vesijuoksuunki meno, eka yskän takia, sitten remppapäivät, nyt taas yskä. Mutta no, mulla on tänään lekuri ja mua sattuu keuhoihin ja pää täynnä räkää. Valivali.
Ois ees paremmassa kunnossa loppu viikosta, koska mulla saattaa olla jotain kivaa tiedossa sillon... =) ehkä....jotain mitä oon täs jo tovin odottanutkin.. Eikö olekkin salaperäistä ja jännää? Niin minustakin.. =P

Mä olen niin fiksu tän läppärin kanssa että sain kadotettuu, en tiedä miten, tuon alareunan, enkä saa sitä enää takasin. Ei estä netin selailua, mutta häiritsee....! =D

Mä en nyt jostai syystä pysty tuottamaan kovinkaan mielenkiintosen oloista tekstiä mutta eiköhän tää tästä... Rupeen tekee makkarakeittoo.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Väsypoikkiraato...

Olipahan taas päivä.. Edelleenkin, shoppailu on rankkaa hommaa.
Heräilin vähä normaalia aiemmin, mikä kostautu sillä että mulla oli iha helevetin huono olo ku olin lähössä ovesta. Niin on aina kun herään "liian aikaisin".
Kaveri haki, mentiin toiselle kaverille tyhjentää sen tiedot tosta luurista, sitte matkukseen, löysin nimiäisiin paidan, yhdet aivan huikeen hienot rintsikat 2,95€!!! Joten, en vaan voinut niitä jättää siihen hyllylle, kun oikeen kutsuivat...sitten löysin alushousuja...niissä lukee persiissä "sexy saturday", therapy thursday" ja "wild wednesday" ja sitte sellaset kivat joissa ei lukenu mitään, mut ne oli aivan hitsin söpöt muuten ;D <3 Tigerista käsisaippuaa. Halpa-hallista ruokaa. Sit pikaseen pyörähtää kotona ja siitä amiskalle kaverin näyttömallisuunnitteluun, mietittiin miten värjätään ja tehtiin harjotuskampaus. Olikin hommaa saada pinnit pois ku ne meni ristiin rastiin ja lakkaa puol pullollista ja tujua vielä. Sit soittelin iskälle sieltä amiskalta et hakee muksun meiltä niille ku mulla kestää kuitenki jonkun aikaa vielä.
Sittenpä velkojen hakeminen, kotiin ja heittäydyin sohvalle...selkäni mun =/
Viestejä ja puheluita sinne tänne ja muksu kotiutu.
Oltiin vaan.
Sitte mun piti alkaa tehdä possun suikale-paprika-herkkusieni sapuskaa, nuudelin kanssa piti se eväs vedellä mutta enpä jaksanu nuudelia keitelläkkään. Tyttö söi vähän, minä loput...pikkusen jos nälkä ku en oikeen ennättäny missään välissä syödäkkään kunnon ruokaa. Ja nyt sit söin huomisenki ruuan ikään ku en ollu ruokaa nähny viikkoon.
Tyttönen nukkuu, mä katoin Iholla -sarjaa. Parempi tää ku ne aiemmat.
Kaks kaveria oli sairaalassaki, enkä kumpaakaan ehtinyt käydä kattomassa =/ tosin toinen on siellä vielä huomennakin.
Nyt iha väsy. Selkään sattuu. Kohta ehkä jo nukkumaan, kunhan selvitän tuon tukanreuhkan loppuun.

Voiko ihminen muuttua?

Niiin...siinäpä se...voiko ihminen muuttua?

Lähetään nyt vaikka siitä että ihminen joka on valehdellut kumppaneilleen, käyttänyt hyväksi, käyttäytynyt kusipäisesti ja sitten se myöntää virheensä jollekki, niin kuinka tosissaan ihminen on, onko sellainen ihminen oikeasti pahoillaan ja pystyykö ihminen vähässä ajassa muuttumaan niin paljon että kerralla lopettaa valehtelun ja kaiken muun vittumaisuuden kuin seinään?
Olisko se vaan esitystä, joka ei kestä kauaa, koska eihän kukaan jaksa esittää jotain mitä ei oikeasti ole.. Ei ainakaan kovin terve ihminen. Vai voiko käydä niin että valehteleva ihminen rakastuu niin kovasti johonkin, että se vaan päättää ettei valehtele enää ikinä juuri sille ihmiselle, eikä ole juuri sille ihmiselle ikinä vittumainen..
Mun on kyllä helvetin vaikea uskoa että ihminen joka on ollut tietynlainen vuosia, muuttuisi.. Toki tää ihmisen henkinen kasvaminen, josta oon puhunu, voi tehdä jotain ja perusluonnetta ei edelleenkään voi muuttaa, mutta jos ihminen valehtelee vuosia kaikille ja on tietynlainen kaikille (parisuhteissa) niin eikös se kuulu hänen luonteeseensa? Vai oonks mie nyt muka ihan hakoteillä?

Edellisen tekstin pointti ei ollu tosiaankaan sitten tllaiset isot asiat oikeasti vittumaisessa luonteessa kun että pienet luonteeseen liittyvät jutu muuten mahtavassa persoonassa.

Kirjotan nyt näistä niin paljon kun mua kiinnostaa ihmismieli niin paljon, varsinkin omalla kohdalla, kun on tavannut niin erilaisia ihmisiä luontenpiirteineen ja oppinu tunnistamaan asioita ihmisistä, oppinut itse ymmärtämään että mitkä asiat on niitä joita toisessa sietää ja joita taas ei, riippuen toki ihmisestä, jonka kulloinkin tapaa. Ei ihan kaikkiin ihan kaikki asiat päde, mutta perus luottamus, rehellisyys ja toisen kunnioitushan on ihan itsestäänselviä.

Ja voiko työpaikka/koulukiusaaja muuttua ihmiseksi joka lakkaa vaan kiusaamasta muita?
Voiko sellainenkaan olla aidosti pahoillaan monen ihmisen elämän pilaamisesta? Vai onko se jopa jotain sellaista että hei kattokaa nyt ku mä oon pahoillani oikeesti että saisi aplodit hienosta asian myöntämisestä, hän nyt on niin hieno ihminen että pyytää anteeks....!! (ai jumalauta kun vituttaa) ja odottaisi vielä uhrin sanovan että "no ei se mitää". Kyllä se on mitään! Ja toisia kiusaava ihminen, jos onkin aidosti pahoillaan, niin minun mielestä on helevetin hyvä että ihminen kykenee olemaan pahoillaan, mutta jos mun kouluaikojen kiusaaja(t) tulis sanomaan nii varmaan sanoisin että "niin olitkin kusipää idiootti".
Ja näin muuten sanoin mun nuoruuteni sekopää eksälle, kun siihen ihmishirviöön törmäsin baarissa jokin aika sitten ja pyys vielä erikseen pihalle ja väitti olevansa pahoillaan ja pyysi anteeksi ja siis sanoi että "olin sillon ihan idiootti". Todellakin oli.

Mutta näihin mietteisiin tällä kertaa.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Mulla on ollu tässä viime päivinä vaikka mitä ajatusta mistä oisin voinu kirjotella, mutta mä en oo jaksanu. Semmoia ohi meneviä ajatuksia, muutaman sanan lauseita, jotka on tuntunu turhalta kirjottaa ja osa on ollu sellasia joita oon kyl kirjottanu mulle itelleni. Ja koko ajanhan mulla on jotain mistä ois kiva kirjottaa, iha vaikka julkisestikkin mutta en mä sit, ne on vähä sellasta toistoa tietyistä aiheista. Eri muodoissa.
Mutta yks mitä oon miettiny. Kun tapaa uuden ihmisen, juttelee sen kanssa ja sit ehkä tapaa ja toinen sanoo: "mitäs jos oltaski vaan kavereita?"
Mutta vaikka kavereita ei koskaan kuulemma voi olla liikaa, niin vittu mitä paskaa silti. Joidenki kanssa on iha fine jäädäkki vaan ystäviks/kavereiks, mutta en mä oo etsimässä uusia ystäviä. Ja jos ei etsi vakavampaa, tai ole edes sillä mielellä liikkeellä että tarttuisi mieluiten johonkin vakavaan, niin miksi ei voi vaan kirjottaa että "en etsi elämänkumppania", "haluan vain seksiseuraa", "kaipaan vain juttukaveria" tai "olen sitoutumiskammoinen" jne jne....mitä syitä nyt kullakin on ettei halua vakavampaa, mutta tärkeintä on siis mun mielestä että sen kertoo. Onhan tässä sekin että ei voi tietää miten synkkaa jonkun kanssa, mutta miten joillakin vaikuttaa niin paljon pienikin juttu siihen ettei voi ihmiseen tutustua? Ja mitkä on ihmisen arvot, pohjimmiltaan? Mitä ihmiset vaatii toisiltaan tavatessa mahdollisen potentiaalisen miehen/naisen?
Sen minkä minä ja moni muukin on huomannut, että rima on korkealla.. vittu, pitäs olla hyvässä asemassa, arvostetussa ammatissa, pitäs olla luonnostaan äärettömän kaunis ja virheetön...vaikka minä itsekkin arvostan hyvää ulkonäköä ja sitä että pitää itsestään huolen, niin silti välillä tuntuu että se ulkonäkö merkitsee ihmisille ihan liikaa.
Joskus kun asettaisi realistiset toiveet...esim. ei haittaisi jokin pieni kosmeettinen vika toisessa jos luonne on kiva, mutta kaikissa meissä on luonteessakin varmasti vikaa, mutta se mikä on kenellekin iso juttu niin on eri asia, mutta jos nyt puhutaan sellaisista periaatteessa pienistä jutuista jotka ei oikeasti vaikuttaisi siihen suhteeseen, mutta ei kelpaa ihan vaan sen korkean riman takia niin on aika perseestä.

Ajatus katkes.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Peräkammarin pojat

Enkä puhu nyt homoista, jos joku heti kuvitteli.

Jere 30v. on sinkku. Ollut aina. Miksi? Jere 30 vee asuu äitinsä kanssa. Miksi? En tosiaan tiedä!! O.o
On perin kummallista että 30-vuotias asuu äitinsä kanssa, niin että asuminen ei ole tilapäinen järjestely, vaan kun ressukka ei ole osannut irtautua.

Jos mua tulis baarissa iskemään mies ja se kertoo että hän asuu äidin kanssa, kysyisin tietenkin että "varmaan väliaikaisesti?" ja jos mies vastaisi että eeeeiiii, kun hän on asunu koko ikänsä siihen asti äidin kanssa, niin kyllä sanoisin että "kiitos, mutta ei kiitos" ja kääntyisin kannoillani ja luultavasti ilmeeni ois näkemisen arvoinen. Jere vielä kehtaa jäädä ihmettelemään että onpa kumma kun naiset ei kiinnostu. Juu, ei mikään ihme että ei kiinnostu. Siinä ei paljon kiinnosta enää mikään muukaan asia vaikka alkuun tyyppi ois näyttänytkin olevan potentiaalinen aviomies ehdokas.

No, Jere alkaa miettiä että on se kumma tosiaan, kaverit sitoutuu ja hankkii lapsia. Jere itkee joka ilta itsensä uneen mielessään vain kysymys "miksi?".
Kuinka ihminen pääsee aikuistumaan jos ei aio muuttaa ikinä lapsuudenkodistaan? Ei mitenkään. Meinasiko Jere ja hänenlaiset miehet viedä tosiaan naisen kotiin (jossa -hyvä luoja- asuu miehen äitikin), hihkaista äidille että hei laitas mulle ja Pirjolle aamiaista ja voisit tuoda ne tänne huoneeseenkin ja äitihän tekee ja kipittää tarjottimen kanssa lemmenpesään. Hmmm....niiin, mihin lemmenpesään? Eihän siellä voi edes avoimesti rietastella! Pirjo kiljuu ku pieni sika ja sänky hakkaa seinään ja seinän takana äitimuori on saada slaagin! Tulee vielä huutamaan ovelle että "Minun poikaa et haureuden tielle vie!! Minun poika! Kuulitko?!?!" Viimeistään siinä vaiheessa varmaan tulee äkkilähtö. Tai jos ei, on ehkä nainenkin päästään vialla.

On se varmaan kiva jos äiti vielä pesee poikansa pyykit, ruoka on aina valmiina..
Mutta. Entäs jos Jerenlainen "mies" muuttaakin lapsuudenkodista omaan kotiin niin herää kysymys: osaako Jere 30v. tehdä ruokaa? Tonnikalapurkin avaaminen ei ole kokkaamista. Ja suoriutuuko Jere purkin avaamisestakaan.
No, Jere on asunut kaksi viikkoa omillaan, on riemuissaan kun sain viimein oman asunnon. Tapaa baarissa naisen. Kyllä, naisen. Juttu menee hyvin siihen asti kunnes päästään Jeren omaan kotiin. Siellä ei ole siivottu, koska äiti ei asu siellä kämpässä. Okei, tämäkin juttu on ihan vain kiireellä selitettävissä naisen omassa mielessä. Nainen hyvää hyvyyttään siivoo, tiskaa, silittää äijän kalsaritkin. Hän haluaa olla hyvä nainen, vaikka luulee tietävänsä että miesosaisi itsekkin. Sitten....tulee anopin tapaamisen aika: he katsovat toisiaan ja toteavat että on kuin peiliin katsoisi! Tästä saattaa alkaa ongelmat, kaikki mitä nainen tekee, on anopin mielestä väärin, ihan kaikki. Ja kuinka ollakkaan, Jeren ainut suhde 30-vuotiaana kariutui äidin takia ja muuttaa äitinsä helmoihin takaisin.
Tästä syystä Jere on ollut ja tulee olemaankin sinkku. Ja miettii vielä että olisikohan sen Pekan kanssa sittenkin pitänyt muuttaa naapurikaupunkiin kimppakämppään kun oli 17. Mutta Jere ei uskaltanut. Äiti olisi voinut suuttua.
Kirjotin yöllä naapureista ja niitten metelöinnistä, tai mun piti kirjottaa pelkästään siitä miten mua ärsyttää ja vituttaa niitten yölliset elämöinnit mutta se ei pysyny yht'äkkiä enää asiassa, vaan meni aivan raiteiltaan ja kirjottelinki mun maailman kummallisimmista haaveista, mutta mä oon yönä aikana tullu järkiini.. =D
Yöllä tosiaan vitutti naapurit, tänään mua vituttaa tietynlaiset muutkin ihmiset, esim. kaveri joka pyytää apua kun joku saatanan kaheli on sen kintereillä, ja kohta se hengaakin sen kanssa ja ovatkin kohta ylimpiä ystäviä. Miks mä auttaisin ketään sellaista joka tieten tahtoen hakeutuu ihmisten seuraan jotka on arvaamattomia?!
Mä en jaksa enää auttaa yhtäkään ihmistä joka ei itse tee asioille loppujen lopuks mitään.
Ja sitten, tyyppi joka itse pilasi oman elämänsä, itkee mulle kun joskus asiat oli vielä hyvin. Vittu, kuka pakotti alkaa elämään perhe-elämän sijaan hulttion elämää? Ei kukaan.. Jos ei ole itsekuria niin paljoa että laittaisi edes lapsensa etusijalle niin voi helevetti.... mutta valintoja, valintoja..!
Kyllä mä kuuntelen huolia ja murheita, mutta joskus pitää vaan itse tehdä muutoksia. Ei oo aina ihan helppoja juttuja tehdä isoja muutoksia mutta jos ne tuo lopulta helpotuksen johonki tilanteeseen niin miks ei edes yrittäisi?

Mulla on ajatukset jo niin solmussa että lopetan tähän.

torstai 4. syyskuuta 2014

Sämpylöitä ja unia

Johan on markkinat!! Tänään tein porkkanasämpylöitä ja uunissa on vielä evakkoo...mikähän ahkeruuen kärpänen mua on purassu.. =D en valita, antaa nyt mennä vaan ku virtaa riittää! Kunhan ei joka päivä tee mieli leipoa, tällä menolla loppuu pakastimesta tila, siellä kun on äitin tuomia mehujakin jo aika paljon. Ja tällä menolla jos leivon herkkuja nii alkaahan tää näkyy kohta keskivartalossaki. En kyl ite oo noitten leipomusten perään niin perso, mutta nuo sämpylät meillä hupenee aika hyvää vauhtia. Mulla loppu kesken leivonnan jauhotki ja ku tytö tuli kotiin nii hihkasin että ei kannata ottaa kenkiä pois ku saa lähtee kauppaan ostaa lisää venhäjauhoja.. Kohta tuli kotiin ja sano ovella että "jauholähetys, heihei" ja anto jauhopussin mulle, itelleen oli vaivan palkaks ostanu riisisuklaata. 
Ainiii......perunat kai laitettava kiehuu, ei kai sitä pelkkää evakkoo syyä...vaikka menis mulle ilman pottujaki mutta...

Kerroinkos mä jo eilen mun unesta kun muutin Jyväskylään ja Ouluun, mulla tais olla molemmissa paikoissa opiskelupaikka... No, nyt kerroin. Mie toivon että mulla saattas olla tässä joskus helvetin hyvä syy muuttaa Jyväskylään oikeasti. Viime yönä sit olin jossai puisessa laivassa, myrskyssä, yhen ihmisen kanssa kahdestaan, tehtiin yhteistyötä että saadaan se laiva pidettyy pystyssä ja kurssi kohillaan, oli oikeesti aika kova myrsky mutta mua ei pelottanu ku en ollu yksin siinä laivassa. Se oli jännä uni, hyvällä tavalla.
Aamulla kun heräsin toisen kerran, avasin Suomipopin nettiradion ja siel alko samointein soida Stellan Aamunkuiskaus.

Mutta...ne perunat..kohta pitää paistiki ottaa uunista.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Keskiviikon katatonia

Huh, jessus! Aamulla heräsin, laitoin tiskit likoomaan, menin suihkuun, suihkun jälkeen tiskasin, siivosin, laitoin pyykit pyörii, välillä datailin, äiti toi omenoita, kauppaan, kotona tein omenapiirakan, vitun rumia korvapuusteja ja pikkupullia joista eka satsi meni uunin just. Melkeen koko ajan liikkeesä ja tehny jotain. Nyt ehtii hetken kirjottaa. Mutta hei, selkeesti vaimoainesta, ainaki eilen ja tänään. Eilen tein vohveleita. Ilman munaa, mutta ei se ole ongelma, onhan täs oltu ilman munaa muutenki...!!
Keittiön siivous tuntuu tässä vaiheessa ihan turhalta ratkaisulta, koska vehnäjauhot on kuorruttanu puol keittiöö. Melkein.
Kyttään tässä samalla noita pikkupullia, jotka alkaa näyttää jättiläispullilta...paisuu paisuu....hmmm...tulipas rivo olo. Mutta siis pullat paisuu ja leviää. Leipominen on kivaa mutta kivempi ois ku joku muu tiskais ja siivois jäljet.

Mulla heräsi kysymys että kukahan nuo kaikki pullat ja piirakat syö.. Me ei tytön kanssa niitä kaikkia ehditä syödä ennen ku ne menee syömäkelvottomiks! Hullu tossa vielä aattelin sämpylöitäki tehä, mutta jos mä huomenna.....tai jos kuitenki tänään, voihan olla etteä en huomenna enää viitsi vaan ostan sämpyläni kaupasta.. Hmmm...katellaan.. kunhan saan nuo pullat ees ekaks paistettuu.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Jos sitä kirjottelis tässä taas aikansa kuluks...
Mun piti eilen ostaa uus puhelin mutta en ostanukkaa, ku jos buuttaa tuon HTC:n ja sais sillä sen toimii paremmin.. Sen sijaan käytiin raxissa Janin kanssa ku näin keskustassa. En mä taas paljo mitää jaksanu syödä ja sit alko väsyttääkkin iha kauheesti, muutenki oli aika "koomanen" päivä aamusta asti.. Jani lähti kotiin, tai jonnekki, ja mä mä viel Sokokselle ja sain ostettuu uuden ripsientaivuttajan ja luomivärisiveltimen ja sit ostin tollasen baby lips huulirasvan, tuntus olevan oikeasti ihan hyvä huulirasva, vaikka epäilinki että onko tääkin taas joku uus villitys kaikkien naisten keskuudessa josta pitää iha vaa periaatteessa kohista, kehua ja ilakoida.
Hyppäsin sit ostosten jälkeen bussiin ja tulin kotiin...mittasin kuumeen ja näytti 37, mun normilämpö kun on matalempi nii tuntuu heti kurjalta ololta.. Ja 38 asteessa tuntuu että oon kuoleman kielissä jo. Otin panadolin ja koitin nukkuu, mutta eihän siitä mitään tullutkaan, mutta katoin leffan...The Last Song:n puoleen väliin, sitte Meidän perheen tähtien jälkeen katoin loppuun. Oli kyllä niin tunteikas leffa että nessuja meni.. =D nessut kuulostaa paremmalta, oikeesti pyyhin silmiä iha vaan soft embon wc-paperiin..
Sitte nukkumaan..

Oon tänäänki iha tukossa.. =/ viimeks äiti arveli että mun on mentävä ton yskän takia astmatestiin, eilen se alko panikoida että jos mulla onkin syöpä kun lämpöä nosti...hmmm...no, jospa mulla ei ois nyt kuitenkaan syöpä.. =D tätä sitkeetä flunssaa on ollu muutenki. Muillaki.

Tylsähköjä päiviä....alavireessä tää alkuviikko..
Suihkuun -->