keskiviikko 21. syyskuuta 2016

En nyt tahtoisi valittaa...

...mutta, nyt valitan.
Kun on päiviä jolloin ei jaksas sitte millään näitä fyysisiä vaivoja. Refluksin kanssa kun alko oppii elämään, tuli liitännäisenä suoliston ongelmat, mitä veikkaatte miltä tuntuu kun kaikki mikä tulee ulos peräpäästä, tulee varpusparven lailla, suolisto rymisee ja kolisee ja rämisee, mahaa kouristelee, lämpöilee ja väsyttää. Nyt kun kirjotan, muhun ei koske, sirdalud otettu ja kohta sipasen voltarenia niskaan ja lapaan.
Mä tartten mun kipulääkkeeni aika ajoin, mä tartten mun refluksilääkkeet, mun suolisto ei kauheesti tykkää lääkkeistä. Tää vie mun voimia, mielenkiintoa asioihin ja mä oon jo alkanu pelätä lähtee mihinkään. Rauma - Helsinki reissulla tais olla ensimmäinen pahin ja kriittisin tilanne ja ehdin kuin ehdinkin ABC:lle. Onhan se tosi hauskaa lukee paskasta juttuja ku kaverilla saattaa tulla ripskat housuun jos ei satu olemaan vessaa hollilla mutta näin tää on, alkanu jo vuosien aikana. Mietittävä mitä suuhunsa pistää ja milloin. Kahvia oon juonu satunnaisesti ja nyt vaihdoin vihreään teehen,
Mä en tiedä ihan oikeasti kuinka mä meinaan selvitä pelkällä lujalla sisulla koulusta, mun on joka aamu taisteluu että saan ees henkisiä voimia lähettyy. Mulla on nyt tässä nepsyvalmennusta, dkt:ta, omat vaivani ja musta vaan tuntuu että kyllä mä pystyn ja kykenen ja voin ja tää on vaan nyt joku mun laiska kausi mutta mä tiiän senkin että kohta tää kaikki levahtaa jos en itelleni anna vähän armoa. Tän kanssa mä taistelen koko ajan, joka päivä. Yks lupaavalta vaikuttanut ja sitten kuitenkin päättynyt suhde ei mua kaada enää, ei ehditty niin pitkällekkään, mä tiedän että ei ollu nyt sen aika, ehkä just siks että mä saan noi terapiat alotettuu ja muuta..
Mutta hei, kaikki on järjestyny ja tulee järjestyy.
Muistutan itteeni armollisuudesta taas itseäni kohtaan.. <3