torstai 25. lokakuuta 2012

Omat kuulumiset

Nyt mulla on toi reptileblogi jonne kirjottelen elukoitten kuulumisia ja tää jonnekka kirjotan mitä mulle itelleni kuuluu. Ja nyt kuuluu hyvää. Ihan hyvää =)
Koulukuviot meni persiilleen, en hakenu sos.terv.alalle ja mulla oli jo hyvällä tolalla toiseen koulutukseen meneminen mutta ongelmia tuli ennen ku ehdin oikeen alottaa...lapsen hoidon maksu vähintään 160 euroo kuukaudessa...huh-huh....mä viel aloin maksaa opintolainaa takasin nii ei nyt yhtää ylimäärästä menoo tarviis olla, sitte se että päivällä töissä, illalla koulussa, plus etätehtävät, ois kai ollu liikaa hommaa jo...mut siis mähän innostun aina asioista kauheesti, sitte vasta mietin. No mutta ehtiihän tuota vielä opiskella ja töissä olla. Motivaatio vaan ois aika kova sana, se motivaatio ku on vaa vähä ailahteleva mulla, vähä niin ku muutki asiat välillä..
Ihmis-suhdekuvioista en puhu enää mitään. En siis tässä blogissa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

rapulapäivää..

Mä taas tänään mietin. Mä siis mietin koko ajan asioita mutta nyt mä mietin töitä ja opiskeluja. Mä aattelin hakea opiskelee lähihoitajaks. Sitä ennen voisin koittaa saada töitä. Työelämävalmennuksena. Sais lisäpointseja ku hakee kouluun. Mutta kestääkö mun selkä? En tiedä en mutta ainaki yritän nyt ees jotai.

Sit mä täs mietin taas näitä mun suhdekuvioita ku ne on niin hankalia. Ku oon tosiaan tavannu kivan tyypin, mutta se ei pidä kiirettä mikä on hyvä, itsehän olen "heti kaikki mulle nyt -tyyppi". Mutta....se läheisyys mitä saan, ei riitä mulle. Mä ite oon niin ujo et en uskalla tehdä aloitetta tai lähestyä ku en halua karkottaa ihmistä sillä pois. Mä haluun et toinen ois itsevarma ja uskaltas lähestyä mua ku ite en uskalla. Mä en tiedä lyönkö hanskat tiskiin vai jaksanko viel olla kärsivällinen ja kattoo mihin tää menee.. Mä pidän ihmisestä paljon mutta liikaa estoja. Mun on vaikea olla ite itsevarma ja en tiedä miten päin olisin kun toinen on niin hiljainen...tai jotain.. ääää...
Ei tää muutu tästä mihinkää. Kai mun vaan pitäs ottaa nyt ohjat käsiini?

tiistai 11. syyskuuta 2012

ärsytys

Mua ärsyttää helvetisti. Mulla ei pitäs olla mitään syytä miks ärsyttää, kaikki pitäs olla hyvin ja oikeastaan onkin, mutta, asia josta en voi mainita, parikin asiaa, toinen vain ärsyttää, toinen ei.

Positiivisuuslista:
Mä oon tavannu ihania ihmisiä.
Mulla on huippu perhe.
Vaikka mä en oo töissä, mulla menee silti hyvin.
Mä voitin pelikoneesta eilen neljäkymppiä.
Mulla on ihania ystäviä. Muutama.
Mulla on niin paljon kokemuksia, hyviä ja huonoja, että olen siksi rikkaampi kun muut.
Mulla on tunteita.
Mä olen spontaani.
Mä oon hyvälläkin tavalla hullu.
Mä oon voittanu lentojännityksen.
Oikeastaan mä olen ihan hyvän näköinen nainen. Tai, eräs ihminen sanoi että "söpö", niin kai mä sitten olen =)
Mulla on maailman ihanin tytär.

Tässä mä istun sängyn laidalla ja kirjotan. Ja hymyilen =)
Mutta nyt hakemaan tyttöö koulusta.

torstai 6. syyskuuta 2012

Horoskoopit..

Mä oon tässä miettiny horoskooppien osuutta ihmissuhteiden muodostumiseen. Niin ystävyys- kuin parisuhteenkin suhteen. Ei voi olla ihan diipadaapaa että kaksi jousimies-skorpioni suhdetta on olleet niin samanlaisia. Juttelin netissä tyypin kanssa joka oli itse skorpioni ja kumppaninsa jousimies. Tällaisen kokoonpanon yhteinen elämä alkaa useimmiten roimahtaen, mieletöntä intohimoa, loistavaa seksiä, tunteiden paloa....mutta sitä kestää hetken, jousimiehen impulsiivisuus ja mustasukkaisuus ajaa tämän parin turmion tielle. Eipä syytön ole skorpionikaan. Molemmat ovat itsepäisiä, varsinkin skorpparin itsepäisyys aiheuttaa jousimiehelle ahdistusta ja surua, epäluottamusta ja loukkaantumisia. Jousimies koittaa tyytyä tilanteeseen mutta nousee kapinaan, niin sanotusti. Jousimiehen varpaille ei hypitä ja skorpioni hyppii silti. Kyse ei ole varsinaisesti siitä että jousimies haluaisi hallita kaikkea, vain niitä asioita joilla skorpioni tuntuisi tietoisesti haluavan loukata toista, skorppari haluaa hallita kaikkea, pitää langat käsissään. Jousimies on kuitenkin rakastava puoliso ja hän pystyy unohtamaan riidat ja jatkamaan elämää entistä tulisemmin rakastaen skorppariaan, jousimies antaa paljon anteeksi mutta ei heti, jousimiehelle on annettava tilaa, skorpioni taas vaatii anteeksipyyntöä heti. Jousimiehen on saatava vetää ensin henkeä, hän tietää tehneensä väärin ja pyytää kyllä anteeksi, saman päivän aikana. Jousimiehet menevät tunteella, samoin muuten tekevät vesimiehet. Skorpioni järkeistää kaiken ja se tuo parisuhteeseen hankaluutta jossa on tunteellisen jousimiehen kanssa. Kaikki pitää olla järjellä perusteltavissa, tunteilla ei ole niin merkitystä. Skorpioni ei halua olla parisuhteessa kuten parisuhteessa yleensä ollaan, hän ei kiinny ihmisiin samalla tavalla kun jousimies. Näin lopuksi tiivistettynä jousimies-skorpioni suhde on intohimoinen ja räiskyvä. Eron jälkeen tilanne on katastrofaalinen. Jousimiehelle ei riitä mikään selitys miksi suhde loppui, jousimieheltä ei yrittämistä puutu. Minkään asian suhteen. Loukkaantuminen on valtava kun jousimies tulee yllättäin jätetyksi. On toki kelle tahansa.
Skorppari mulle? No way, never ever!!! Nähty ja koettu!

Lupaan perehtyä näihin lisää ja kirjotan taas kun jaksan. Tai tulee inspistä kirjottaa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vaikka haluaisin.

Mä en oo unohtanu eksääni. En varmaan tuu koskaan unohtamaankaan mutta se ei estä minua elämästä. Ja tavallaan oon oppinu elämään sen kanssa et se ei unohsu mun mielestä. Vaikka haluaisin. Varsinkin kun paljastu miten paljon kuitenkin kuulin pelkkiä valheita.

Mun voi olla vaikee luottaa taas miehiin kaiken tuon jälkeen. Vaikka haluaisin. Vaikka valehtelua ei ois tapahtunu, niin mun on vaikee luottaa lauseeseen: "mä rakastan sua" tai "mä haluan olla loppu elämäni sun kanssa" tai että "minusta tuntuu että tää suhde kestää" tai jotain muuta paskaa.
Mä aion kyllä tutustua miehiin kyllä mutta en tiedä voinko alkaa tosissani mihinkään. Vaikka haluaisin.


Mä en ole enää mikään parikymppinen tytön hupakko, mä kaipaan pysyvyyyttä, vakavan ja vakaan parisuhteen. Lapsista en tiedä että haluanko niitä enää, mutta aikuisen ihmisen jakamaan arkea mun kanssa. Ihmisen joka ymmärtää mun impulsseja ja jolla on henkistä kanttia muutenkin elää minun kanssa. Koska mä en ole helppo ihminen. Vaikka haluaisin. Mutta yksinkertasesti se on vaikeaa koska se on mun perusluonne, se on geeneissä. Joo, ehkä jonkun mielestä hölynpölyä, mutta mä uskon että on. Ja mä yiedän että on.

Voi olla että olen loppu ikäni sinkkuna, kunhan vaan säädän ja yritän epätoivoisesti löytää jonkun joka rakastus muhun niin helvetin tulisesti ja sitten taas kuitenkin, olen vaan yks vitun tuuliviiri taio joku oikeesti kestää ja ymmärtää minua, ei lupaile turhia, ei sano turhaan että rakastaa ja olisi muutenkin erilainen kun aiemmat mieheni ja saan sen suhteen. Vakavan ja vakaan, mikäli mun kohdalla vakaasta voi koskaan puhua. Mutta ehkä mun vaan pitää onnistua löytää sopivanlainen mies jotta kaikki toimisi.

Näillä näkymin näen tällä viikolla miehen jonka vkl tapasin, katsotaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään, kirvestä en kaivoon uskalla vielä heittää.

Perjantaina Helsinkiin.
Ja niin kauan kun olen sinkku, vietän myöskin sellaista elämää joka sinkulle sopii.

Näkemisiin.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Hiphei =)

Hieno otsikko ku en parempaakaan keksiny.

Mä olin viikonlopun kaverilla Varkaudessa. En ollu tätä kaveria nähny 8 vuoteen ja voin kertoo että hauskaa oli ja viini virtas.. =D
Se aiemmin bloggaamani deitti...no, olihan se iha kiva mutta ei aiheuttanu säväreitä. Mutta tällä reissulla, voi luoja...mä taisin mennä ihastuu pahemman kerran....mieletön mies ja tuntu et oisin voinu sulaa jokaisesta sen kosketuksesta...oih <3
Mutta mitä teen minä...karkasin keskellä yötä kuopioon takasin.. mutta ei se mitää, eipä tullu heti ainakaa paneskeltuu ja kivoja viestejä sain silti eilen illalla.. =)
oi voi.. *sanaton*

perjantai 24. elokuuta 2012

huhuh...

Ei jännitä yhtää, ei perkele jännitä pätkääkään!!!!
EIPÄ!!!
Tapaan yhden miehen kohta, jännittää. Oikeasti. Ei auttanu vielä karpalolonkku. Otanko rauhottavan? En. Entä jos oksennan ku jänskääpänskää niin paljon? Entä jos huomaa kui tärisen? Jännittääköhän sitä?

torstai 23. elokuuta 2012

Kuka minä olen?

Kuka minä olen? Millainen minä olen?
No, MILLAinen.
Heh, no tällainen.
Mitä minussa on tapahtunut vuosien ja kokemusten jälkeen? Miksikä ne on minua muuttaneet?

Tällä hetkellä elän mielenkiintoista aikaa. Ihan totta, yllätyin että ajattelin noin!
Erosta on kaksi kuukautta, noin. Mä olen ollut sen jälkeen hyvin ailahtelevainen ja nyt alkaa tuntua että elämä alkaa olla balanssissa. Oon alkanu osata nauttia elämästä ilman sellasta pakottavaa tarvetta lähteä riehumaan ja oikein hakemalla hakemaan mitä railakkaampia kokemuksia. Siis toki niitäkin kaipaan, mutta en samalla tavalla kun aiempien erojen jälkeen. Oon huomannu itsessäni katkeruutta, tai en tiedä mitä se on, mutta jollain tavalla halveksin eksääni tänä päivänä. Mietin häntä kyllä välillä mutta en sillä kaiholla kun vaikka viikko sitten vielä. Sitä paitsi, mulla on nyt uusia tuulia puhaltamassa.....hiljaa.... =) ja mä olen siitä onnellinen, vaikka mistään ei mitään tulisikaan, kuitenki oon menny elämässä eteenpäin.
Mahdollinen uusi suhde hieman pelottaa. Onko se joku seuraavakaan vielä minulle sopivampi kun edellinen, entäs jos taas sattuu? Mutta onhan noista aina ennenki noustu. Ja entä jos vaan unohtasin sen miettimisen jota aiemmassa suhteessa tein. Vaikka mä tiedän miksi niin tein. Nyt tiedän paremmin kun sillon siinä suhteessa. Hullua että halusi pitää kiinni sellaisesta helvetistä!! O_o

Seuraavassa suhteessa en tee siltikkään niitä virheitä mitä tein aiemmin. Ei mitään pettämistä, mutta muita pieniä virheitä. Ja se luottamus. Pitää opetella luottamaan ensin itseensä, omiin vahvuuksiin, saada itsetunto niin hyväksi.

Mulla ei ole nyt enempää aikaa kirjoitella mutta tekstiä tulee vielä... =)

perjantai 10. elokuuta 2012

=)

Elämä on alkanu taas tuntua suurinpiirtein järkevältä.
Se lekuri oli oikeessa kun sano että pitäs lähtee purkaa agret lenkkipolulle mutta oli se kyllä silti tyhmä kun se sitä siinä vaiheessa ehdotti. Mä eilisen bloggailun jälkeen sain päähäni että tää akkeli muute lähtee lenkille, tulkoot taivaalta vaikka puukkoja! No, ei tullu mutta vettä tuli vähäsen.
Kävelin hyvää vauhtia lenkkipolulle ja hölkkäsin ekan ylämäen ylös ja samaan aikaan itkuu tihrustin, sit jatkoin reippaalla kävelyllä ja huomasin olleeni samassa paikassa missä H:n kanssa viimisenä viikonloppuna käytiin ja käskin itseäni olla ajattelematta ja totesin että joo, nii käytiin täälläkin. Toisessa järjestyksessä.
Kotiin päästessä fiilis oli huikee, vapautunut!
Ja viime yönä nukuin paremmin ku pitkään aikaan, ilman lääkkeitä. En valvonu aamuyöhön tai en heränny aamuyöllä valvomaan moneksi tunniksi. Saatoin nukahtaa 23-24 välillä ja ekan kerran muistan heränneeni viiden aikaan ja sain unen heti uudelleen =)
Eilen poistelin viimeset kuvat H:sta. Vaikka muistitikulla ne kyllä on vielä, mutta ei koneella! Alkaa tää elämä pikku hiljaa mennä raiteilleen ja oon kyl tietoinen että vielä voi tulla takapakkia.
Ja en tiedä onko viisasta, mutta ajatus tuntuu ihan kivalta ainakin....oon viestitelly erään kivan miehen kanssa.

torstai 9. elokuuta 2012

pakko purkaa..

Mun on pakko kirjottaa taas, en tiedä helpottaako se mutta ahdistus on aivan valtava! Mä koen tulleeni loukatuksi ihan senkin takia että H pystyi panemaan melkein heti minun jättämisen jälkeen jotain muuta naista. Oli varmaan hyvä pano ja hyvän näkönen. Mukava ja ihana ja parempi kun minä. Mulla on tunne että samana yönä laitoin H:lle viestiä kun heräsin kun olin nähnyt unta että rakastelin H:n kanssa ja laitoin siitä viestiä hälle ja kerroin että haluan häntä ja että haluan edes kerran vielä seksiä H:n kanssa. Tuntuu helvetin pahalta. Vaikka kyllä minä tiedän että seksi minun kanssa oli hyvää. Mutta silti. Vaikka tiedän että se ei ole muuta ollut sen uuden sutturan kanssa kun seksiä eikä H halua mitään muunlaisia suhteita tähän nyt. Tai sitten vaan sanoo niin kun ei halua loukata minua enempää. Mutta pakko ajatella että eihän se mua oikeasti edes rakastanut jos heti pysty sänkyyn hyppää jonkun kanssa niin nopeasti. Vaikka kaks päivää ennen minun jättämistä vastasi että "nii minäki sinua" kun sanoin että "rakastan sua". En ikinä olis uskonu että se oli viimeinen kerta kun H lähtee minun luota. Varmaan tiesi ettei oo palaamassa. Me tehtiin viimeisenä yhteisenä viikonloppuna yhdessä kahteen terraarioon kannet. Oli kireä tunnelma kyllä kun niitä tarvikkeita etsittiin pitkin kaupunkia. Mutta ne löyty ja tultiin ne tekee tänne. Käytiin syömässä Amarillossaki vielä illemmalla. Olihan siinä viikonlopussa aavistuksen outo tunnelma mutta koitin olla ajattelematta. Ja nyt ymmärrän miks H ei oikeen osannu vastata millon me mentäis käymään siellä uudessakaupungissa. Oli yhteisiä lomasuunnitelmia, mutta ei ollutkaan. Ilmeisesti.
Tää on aivan perseestä. Tää on enemmän kun perseestä! Tää on helvettiä. Saattaa olla yksi hyvä päivä välissä mutta sitten taas sattuu ja kovaa ja liian monta päivää. En haluis enää itkee mutta itkettää. Vaikka H:n hammasharjankin vein jo roskiin. Ja olikohan se maanantai kun fiilis oli aivan loistava. Oli jopa huikea vuorokausi etten itkeny eikä ajatteleminen sattunut, mutta nyt taas.
Mä oon suunnitellu itelleni reissuja ja niiden miettiminen on ollutkin ihan hyvää vaihtelua. Välillä H:n ajatteleminen ei tunnu missään ja välillä sattuu. En siis ajattelemalla ajattele vaan kun tulee mieleen ja sitten jää miettimään ja se siis joko ei tunnu miltään tai sattuu. Sekavaa aikaa. Ärsyttävää.

Kuittaan....

keskiviikko 8. elokuuta 2012

...jatkoa edelliseen...

Mun ajatukset on vielä niin sekaisin tästä kaikesta että sekin tolkku mikä mun teksteissä yleensä on, nii sekin on katoamassa, sanoja jää välistä ja koitan koota tätä kuvioo kasaan sieltä täältä kun mulla meni muistikin osittain eron jälkeen, en muistanu mitä olin jo sanonu tai tehny tai toistin ja toistan asioita edelleenkin jotta olisin taas ehjä. Mun on pakko purkaa tätä. Mun psykologi sanoi että kriisi ei tee ihmisestä hullua mutta mä sanoisin että jos kriisiä ei käsittele nii sit tulee hulluks. Tai vähintäänki käsittelemätön ero ja suhde kostautuu uudessa mahdollisessa suhteessa. Mä laihduin pariin viikkoon useamman kilon kun en saanu syödyksikään kun pisti psyykkeen niin sekaisin, aamut, illat päivät oksentelin kun olin saanu jotain syödyksi tai vähintään yökkäilin, koitin syödä väkisin, jouduin syömään lisäravinteita etten joudu tiputukseen...nyt mä taas syön ja kiloja on tullu takasin. Sen opin jossain vaiheessa että kun aamulla juo rauhassa kylmän kaakaon niin sillä saa verensokerin nousemaan hyvin.
Mä syyllistin H:ta mun fyysisistä ja psyykkisistä muutoksista, joita ero minussa sai aikaan. Mä huusin sille puhelimessa. Mä maanittelin tulla takasin ja sanoin et korjattas kaikki, mä haukuin H:n pystyyn ja olin helvetin vihainen. Mä olin suorastaan sekopäinen. Mä saman puhelun aikana tunsin helvetisti tunteita, vihaa, katkeruutta, ikävää, rakkauttakin vaikkei se siltä kuulostanut varmasti. H laittoi viestin jossain vaiheessa että hän ei ole minulle mitää pahaa halunnut mutta vastasin siihen että kyllähän se vaan halusi että minä sekoan ja olen aivan pohjalla. Mutta. Minä tiedän että ei H mulle oikeasti pahaa tahtonut. Pahempaa kai se sitten olisi ollut jos oltaisi vielä yritetty. Mutta mä pyysin anteeksi kaikkea, olin oikeasti todella pahoillani kilahtelustani. Mutta mä tunsin niin. Tällä hetkellä H vihaa minua ja syystäkin mutta uskoisin että ymmärtää ainakin osittain. Ehkä.
Yhä enemmän on hetkiä kun tunnen olevani lähempänä pintaa kuin pohjaa. Välillä menen alas, mutta sitten taas ponnistan kohti pintaa......räpiköimistä jossain keskellä ulappaa...
Vertaistuki on ollut kyllä iso apu ja kaikki eroa käsittelevät sivustot. Harmi vain kun suurin osa artikkeleista käsittelee avio- tai avoeroa, ihan kun useamman kuukauden seurustelun päättyminen ei olisi raskas kokemus! Ymmärrän että avioerossa on juridinen puoli mutta hei, mitäs vittua sitten, mä käsittelen nyt mun eroa, mun mennyttä suhdetta ja mä koen tän näin miten koen. Hienoo jos joku muu pystyy eronsa sivuuttamaan tai vaihtamaan heti uuteen ja/tai pystyvänsä jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai ei se ole hienoa, se on säälittävää ja surullista.

Mä oon tästä suhteesta oppinut paljon. H oli mies jollaista mulla ei koskaan ole ollut. Tämä ero on kasvattanut mua ihmisenä ja mun on ollu tuskallista kohdata itteni, mutta sen se vaatii.

Tänään mun aamu oli itkuinen, ikävä oli kova.....mietin juuri sitä että eikö pystytty parempaan... mikäli minulle vielä sattuu köymään niin että rupean seurustelemaan niin tiedän missä asioissa teen toisin kun tässä suhteessa. En kyllä tiedä uskallanko koskaan oppia luottamaan yhteiseen tulevaisuuteen kenenkään kanssa...entäs jos pidän vain hauskaa.. Mutta en minä siitäkään mitään irti saa.
Mulla alkaa pikku hiljaa olla muut asiat kunnossa, niin se vaikuttaa jollain tavalla kaikkeen muuhunkin, esim. tähän eron käsittelyyn. Ilta oli jo parempi.

Mutta nyt nukkumaan...kirjottelen taas joskus..

puintia puintia..

Piti sillon yks aamu jatkaa kirjottamista mutta jostain syystä en jaksanu. Toisaalta, nyt ajatukset on paljon selvemmät kun sillon.
Oon alkanu nähdä kauempaa asioita ja todennu että kyllä me vain oltiin niin erilaisia H:n kanssa että vaikka me oltais asiat tehty miten hyvin tahansa, ei meidän suhde olisi kestänyt enää kai kauaa. Mutta sitten taas oon miettiny viime päivinä että eikö me saatana tämän parempaan pystytty?! Oliko meidän pakko olla niin itsepäisiä, oliko meidän pakko tehdä niitä virheitä mitä tehtiin? Ilmeisesti oli. Minä kadun omia virheitä ja oon niistä opiksenikin ottanut.
Välillä mä ymmärrän loistavasti mutta välillä en yhtään....että miksi tähän oli päädyttävä.
Vaikka minähän tässä jätetyksi tulin. Ja vaikka alkoi mennä hyvin. Tää on jotenki niin helvetinmoinen dilemma mulle välillä!
Mutta, miten mä lähdin työstämään tätä?
Ensimmäinen oli tietysti shokki. Voiko tämä olla totta? Menin varmaan ensimmäiset päivät jossain sumun ja manian välillä. Kävin Helsingissä pyörähtämässä ja sinne lähdettiin ihan yllättäin, pyykitkin jäi koneeseen pyörimään ja sieltä tullessa sunnuntaina 8.7. mä olin aivan kuin zombie, olin jumissa ja varmaan vähintään puolet matkasta itkin ja toivoin että ajettas ojaan tai jotain sattuis että pääsis siitä paskasta olosta. Matkalla meillä olikin sitten läheltä piti -tilanne. Säikäyttihän se vähäsen.
Kun päästiin perille, mut vietiin suoraan päivystykseen jossa tyly lääkäri ilmoitti että meeppä kuule lenkille purkamaan agressioita! Jooooo.....mä varmaan olinkin tosi aggressiivisen oloinen?!?!?!?! Vittu mikä urpo!
Ekat päivät ja yöt mä myöskin olin koko ajan ystävän seurassa ja samainen ystävä kehotti ottamaan yhteyttä ammattiauttajaan ja erosta pari päivää menin omalle lääkärille joka kirjotti viikon saikun. Myöskin lopetin työt. Seuraava viikko ja aika psykalle, toinenki viikko saikkua. Meni pari kolme viikkoa etten oikeen tienny mitä tein ja napsin nukahtamislääkkeitä sekä rauhottavia jotta edes jotenkin pysyn järjissäni vaikka ajattelin että hulluus tässä tulee kun H on mielessä. Koko ajan. Ja ero. Ja se että selviänkö, haluanko, pystynkö? Ja kykenenkö enää parisuhteisiin ja ajattelin että en edes halua ketään enää ikinä. H:n piti olla mun viimeinen. En tiedä jääkö viimeiseksi.
Seuraava vaihe oli että halusin silmistä pois kaiken mikä muistuttaa sitä miestä. Heti eron jälkeen käytin hajuvettä jota H mulle osti, kohta halusin laittaa sen kaappiin piiloon. H:n hammasharjaa säilytin jonkun aikaa peilikaapissa mukissa (jos vaikka palaisikin takaisin ja muutenkin) ja senkin laitoin muiden H:n pikkutavaroiden kanssa pieneen muovipussiin ja kaappiin. Mulla oli pitkään käytössä pyyhe jota H käytti täällä. Sitten pesin sen kun aika tuntui siltä että haluan sen jo pestä.
Meni tovi, löysin eteisestä villasukat jotka H antoi mulle ettei mun varpaat palellu ja että kengät ei heilu jalassa. Kysyin viestillä mitä niille teen. Saan pitää ne ja pidänkin, ne on H:n mummon tekemät villasukat.
Ensin soittelin ja viestittelin H:lle joka päivä, monta kertaa, sitten oli pari päivää väliä, sitten viikko.
Toisesta irrottaminen oli niin vaikeaa.. ='(

Jatkan joskus jos jatkan....nyt en enää jaksa mutta sen verran kerron että tuosta tilanteesta on menty eteenpäin. Välillä tullu takapakkia pahastikkin.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

ERO!!!

Nyt tää tulee olemaankin vissiin joku eroblogi, iha julkisesti ja säälittävästi puin eroani tässä...
tää helpottaa mua ja lopeta lukeminen tähän jos se ärsyttää sua!

7 kuukautta ja elämä menee miten menee. Ihanasti.. mä oon sun etsimä nainen. sä oot mun etsimä mies.
Sä olet kouluttautunut, fiksu, järkevä, asiansa hienosti hoitava ja korkessa asemassa työelämässä. Minä olen tunteellinen, nopeasti kiintyvä, sekä kiihtyvä! Mä haluan mennä, mutta en yksin, sun kanssa. Ikuista reppureissua ihanan tuittupään kanssa. Siinä haastetta. Kumpi putoaa kummin kelkasta, kumman meno on liian erilaista verrattuna omaan.
Missä asioissa kohdattiin, mitä vei erilleen.. Kirjotan lisää aamulla.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

tapahtumarikas viikko (ainaki mulle)

Oon siivonnu, leiponu, tiskannu ja kokannu. 
Ostin nestemäistä pyykinpesuainetta ku "oli nii kivan näkönen pullo ja oli vähä kiire". Oikeesti halusin kassalle jonoon joka oli lyhin. Pesuaine paljastui kotona huuhteluaineeks. Tiskasin ja siivosin keittiön, naapurissa. Raha motivoi. Eilen. Ja mietin kuka tiskais mun kotona, mun tiskit. Tänään tiskasin sit kuitenki omat astiat ja tein lasagnettee. Tuli hyvää. Pieniä asioita jollekki mutta oon saanu tällä viikolla aikaseks paljon. Nyt pitäs imuroida mutta en taia viihtiä ku on pitkäperjantaikii.


Oon miettiny polyamorikoita. Miten ne pystyy monen kanssa olemaan suhteessa ja rakastamaan ja huomioimaan montaa. Mä en pysty. Ei oo kyse suvaitsemattomuudesta vaan ymmärryksestä. Yritän ymmärtää. En tiiä opinko ymmärtää mut ainaki oon yrittäny. Tehköön he miten haluavat, eiväthän he kuitenkaan toisiltaan salaa mitään tee. Olkoon. Ei oo minulta pois. Mutta mietin. 


Tänään alkoholia.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

hankaluutta?

Kai sitä pitäs olla tyytyväinen tähänki vähään mitä saan rakkaan kans olla.
Mulla on huomenna illalla menoa ja kestää monta tuntia. H lähtee neljän aikaan jo pois ja mä varmaan oon vitutuksesta ja "surusta" niissä fiiliksissä joissa mun pitääkin olla.. Mua siis harmittaa vaan se että tää meidän yhteinen aika jää niin lyhyeksi tänä viikonloppuna. Vaikka lauantaille on tiedossa aivan huikee juttu ja se on sitä mistä oon joskus puoliks haaveillu...hmmmm.....sen jutun on sit oltava aivan saatanan kivaa että mä en ehdi miettii ja harmittelee lyhyttä yhteistä viikonloppuu H:n kanssa..

Rakastan sitä miestä! <3

tiistai 6. maaliskuuta 2012

...

Mitä vittua sä oot mun kanssa ollut näinkin pitkään jos oleminen mun kanssa on ollu niin paskaa?

torstai 16. helmikuuta 2012

naimisia

Tänään bloggaillaan naimisiin menemisestä ja siihen liittyvistä asioista.
Mä kerran oon menny naimisiin ja sekin tapahtui unessa. En tiedä oliko onnellista se että menin naimisiin unessa vai se että vaan unessa.
Jos miettii että joskus muuttais saman katon alle niin ovessa tai postilaatikossa on kolme eri sukunimeä, mun, miehen ja mun lapsen sukunimi. Voiko naimisiin menoa perustella järjellä tunteen lisäksi? Voiko niin tehdä? Meneekö ihmiset naimisiin myöskin järkiperustein? Vai onko syyt mennä naimisiin nimenomaan enemmänkin järkiratkasu pitemmissä suhteissa? Rakkaushan nyt on ihan ensimmäinen syy, se on selvää.
Mä en halua enempää lapsia, mun kohdalla syy ei olisi se, eikä mun lapsikaan saa mun tulevaa sukunimeä. Lapsen oikeuden, ja isänkin oikeuden puolesta haluaisin että lapsi pitää isänsä sukunimen, ellei lapsi nyt sitten joskus hieman vanhempana halua välttämättä meidän sukunimeä niin asiasta voi keskustella.

Naapuri kävi ja nyt katkes ajatus.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kun ymmärtää mistä tässä kaikesta on kyse!

Ei oo kyse siitä että olisin laiska, tiedän että en ole, on vaan vaikea alottaa jotain tekemään, jotain mikä ois pakkokin tehdä, eikä sillä väliä onko pakko vai ei, ku jos asia kiinnosta, en tee tai en vaan haluaisi tehdä ja kun se vaan on niin hankala aloittaa. Ja koen siitä huonommuutta.
Eikä oo kyse siitä että haluaisin olla ilkeä, en vaan yksinkertasesti ehdi ajatella mitä sanon tai teen. Varsinkin sanon. Varsinki ku jos oon pahalla päällä tai saan jostain keksittyä aiheen mistä olla pahalla päällä. Joskus suorastaan piru itse.
Myöskään en jaksa olla paikallaan, tai jos jaksan, on oltava jotai ainaki olevinaan kivaa tekemistä. Turhaudun, ärsyynnyn, ahistun, masennun jos joudun olemaan yhdessä paikassa koko ajan tekemättä mitään. Ja vaikka tekemistä olisi, se ei yleensä oo sitä mitä mielellään tekisin. Kotityöt.
Mulle tulee monesti mieleen paljon ajatuksia ja ideoita ja mietin voiko niitä toteuttaa. Jos voi, en jaksakkaan niitä alkaa toteuttamaan.
Epävakaa itsetunto.
Vaihtelevat ammattihaaveet. Siis ääripäistä toiseen.
Kokemusten kaipuu.

ADD.

Jos mulla vain olisi euroja niin paljon, nii menisin neurologille, yksityiselle. Jos mun oireet ei olekkaan ADD:tä nii se vois löytää jonkun muun diagnoosin sitte. Mä oon vuosia miettiny mikä minussa on vikana ja oon alkanu ymmärtää että tätähän tää saattaa olla. Psykologin tekemän pikatestin mukaan mulla on tähän liittyviä ominaisuuksia ja viittaavat ADHD:hen/ADD:hen. Lisäks se että suvussa kai jonkun sortin ADHD, impulsiivisuus ja muita juttuja on.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Asiaa!

Tässä bloggailen ku ei tääl töissä näytä muutakaan tekemistä olevan. Ja sitä paitsi mulla on vähä huono, varmaan siks ku oon joutunu vetää särkylääkkeitä muutaman päivän ku iski sitte iskias..! Jee. Vaikka oikeesti siinä ookkaan mitään hauskaa.

Mä en muista millon viimeks kirjottelin joten nyt oli iha selkeesti korkee aika kirjottaa. On tapahtunu jotain mitä miä luulin ettei ennää tapahu. Mulla ei ollu haluja, aikomusta tai uskomustakaan tms. ruveta tällaiseen mutta elämä on helpottunu tän parisuhteen myötä.. Mä oon onnellisempi ku aikoihin vaikka samalla ajoittain tulee se pelko et menettääkin toisen....tyhmä pelko, mä tiedän, mä koitan unohtaa vanhat kokemukset ja keskittyy vaan tähän hetkeen ja olen kyllä ottanukkii kaiken irti minkä vain saan, siis henkisesti, sen verran ja niin minkä parisuhteessa pystyy. Vaatii paljon että uskaltaa heittäytyy mutta on se senkin vaatinut, että on kuullu toiselta "en minä halua ketään muuta, mä haluan vaan sinut", sillon kun meinaa vaipua epätoivoon, syystä tai toisesta. Toi nyt oli yksi yksittäinen juttu mutta heitin sen vaa nyt tohon ku ne sanat oli sellasta mitkä oli parhaat siihen hetkeen jolloin ne kuulin. Taas tää teksti on kai sekavaa, mutta olkoot. Mun blogi, mun sekavuus =D
Tää mies on se jota mä joskus etsinkin, ja sit se vaan jostai löysi mut, siis tiedän mistä mutta en todellakaan kerro että mistä. Joo, netistä, en kerro paikkaa. Mua sai "taivutella", laittaa viestii, unohtaa ja taas laittaa viestii. Avauduin paskasta tilanteesta joka mulla oli juuri ollu muun miehen kanssa. Moni haluais olla mun paikalla ja moni haluais olla mun miehen paikalla. Tavallaan mun pitää kai kiittää eksiäni, entisiä säätöjäni ja kaikkia niitä ihmisiä jotka on käyny mun elämässä lähteäkseen, koska en olis tässä nyt. Tässä tilanteessa. Tää parisuhteesta bloggailu on varmaan ihan hölmöö mutta tuskin tätä ees lukee kukaan muu kun minä. Puran ja kokoan ajatuksia ja sitä rataa.


Ja nyt työt kutsuukin taas..!