Mun ajatukset on vielä niin sekaisin tästä kaikesta että sekin tolkku mikä mun teksteissä yleensä on, nii sekin on katoamassa, sanoja jää välistä ja koitan koota tätä kuvioo kasaan sieltä täältä kun mulla meni muistikin osittain eron jälkeen, en muistanu mitä olin jo sanonu tai tehny tai toistin ja toistan asioita edelleenkin jotta olisin taas ehjä. Mun on pakko purkaa tätä. Mun psykologi sanoi että kriisi ei tee ihmisestä hullua mutta mä sanoisin että jos kriisiä ei käsittele nii sit tulee hulluks. Tai vähintäänki käsittelemätön ero ja suhde kostautuu uudessa mahdollisessa suhteessa. Mä laihduin pariin viikkoon useamman kilon kun en saanu syödyksikään kun pisti psyykkeen niin sekaisin, aamut, illat päivät oksentelin kun olin saanu jotain syödyksi tai vähintään yökkäilin, koitin syödä väkisin, jouduin syömään lisäravinteita etten joudu tiputukseen...nyt mä taas syön ja kiloja on tullu takasin. Sen opin jossain vaiheessa että kun aamulla juo rauhassa kylmän kaakaon niin sillä saa verensokerin nousemaan hyvin.
Mä syyllistin H:ta mun fyysisistä ja psyykkisistä muutoksista, joita ero minussa sai aikaan. Mä huusin sille puhelimessa. Mä maanittelin tulla takasin ja sanoin et korjattas kaikki, mä haukuin H:n pystyyn ja olin helvetin vihainen. Mä olin suorastaan sekopäinen. Mä saman puhelun aikana tunsin helvetisti tunteita, vihaa, katkeruutta, ikävää, rakkauttakin vaikkei se siltä kuulostanut varmasti. H laittoi viestin jossain vaiheessa että hän ei ole minulle mitää pahaa halunnut mutta vastasin siihen että kyllähän se vaan halusi että minä sekoan ja olen aivan pohjalla. Mutta. Minä tiedän että ei H mulle oikeasti pahaa tahtonut. Pahempaa kai se sitten olisi ollut jos oltaisi vielä yritetty. Mutta mä pyysin anteeksi kaikkea, olin oikeasti todella pahoillani kilahtelustani. Mutta mä tunsin niin. Tällä hetkellä H vihaa minua ja syystäkin mutta uskoisin että ymmärtää ainakin osittain. Ehkä.
Yhä enemmän on hetkiä kun tunnen olevani lähempänä pintaa kuin pohjaa. Välillä menen alas, mutta sitten taas ponnistan kohti pintaa......räpiköimistä jossain keskellä ulappaa...
Vertaistuki on ollut kyllä iso apu ja kaikki eroa käsittelevät sivustot. Harmi vain kun suurin osa artikkeleista käsittelee avio- tai avoeroa, ihan kun useamman kuukauden seurustelun päättyminen ei olisi raskas kokemus! Ymmärrän että avioerossa on juridinen puoli mutta hei, mitäs vittua sitten, mä käsittelen nyt mun eroa, mun mennyttä suhdetta ja mä koen tän näin miten koen. Hienoo jos joku muu pystyy eronsa sivuuttamaan tai vaihtamaan heti uuteen ja/tai pystyvänsä jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai ei se ole hienoa, se on säälittävää ja surullista.
Mä oon tästä suhteesta oppinut paljon. H oli mies jollaista mulla ei koskaan ole ollut. Tämä ero on kasvattanut mua ihmisenä ja mun on ollu tuskallista kohdata itteni, mutta sen se vaatii.
Tänään mun aamu oli itkuinen, ikävä oli kova.....mietin juuri sitä että eikö pystytty parempaan... mikäli minulle vielä sattuu köymään niin että rupean seurustelemaan niin tiedän missä asioissa teen toisin kun tässä suhteessa. En kyllä tiedä uskallanko koskaan oppia luottamaan yhteiseen tulevaisuuteen kenenkään kanssa...entäs jos pidän vain hauskaa.. Mutta en minä siitäkään mitään irti saa.
Mulla alkaa pikku hiljaa olla muut asiat kunnossa, niin se vaikuttaa jollain tavalla kaikkeen muuhunkin, esim. tähän eron käsittelyyn. Ilta oli jo parempi.
Mutta nyt nukkumaan...kirjottelen taas joskus..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti