keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kirje Minulle.

Kyllä, Sinä olet oikeudenmukaisuudestasi huolimatta ikäväkin ihminen, puutut asioihin, analysoit ja pohdit paljon ihmisten tarkoitusperiä, koitat saada omaa viestiäsi perille. Yrität myös ymmärtää muita mutta turhaudut kun et ymmärräkkään. Joskus on vain kuitenkin hyvä irroittaa asioista joita ei ymmärrä sitten millään, ja ihmisistäkin.
Sinä olet äärimmäisen lempeä ja ystävällinen niille jotka kohtelevat Sinua hyvin, haluat ihmisten näkevän että et ole paha ihminen vaikka tunteet kuohahteleekin ja impulssit on tähän asti ohjailleet paljon elämääsi ja sanelleet asioiden kulkua. Sinä olet myöskin hieno ihminen kun myönnät virheesi, seisot niiden takana ja pyrit tekemään asioita paremmin jatkossa.
Ei ole Sinun vikasi että reagoit pettymyksiin niin kovasti että ne saavat Sinut suunniltaan, Sinun vain pitää opetella käsittelemään niitä niin ettei ylilyöntejä tulisi.
Sinä osaat rakastaa lujasti, Sinä tunnet kaiken voimakkaasti, eikä se huono asia ole. Minkälaista elämä olisi vähemmän tuntevana tai täysin tunteettomana? Niinpä, ankeaa, tylsää. Et Sinä sellainen edes haluaisi olla. Et Sinä nauti tästäkään Sinusta mikä olet. Pää pystyyn. Sinä voit hioa itsestäsi pahimmat kulmat pois ja minä luotan Sinuun. Jätetään kuitenkin ominaiset piirteet ja se pieni tuittupäisyys jäljelle, jos joku ei Sinua kestä ja siedä, niin se on hänen menetyksensä, ei Sinun.
Sä olet tehnyt ja yrittänyt paljon, olet yrittänyt pitää suhteita kasassa ja pettynyt kun et ole onnistunut. Ei suhteissa olla yksin, täytyy sen toisenkin yrittää pitää suhde kasassa ja se pysyy kun KUMPIKIN sitä haluaa, eikä vain toinen ja yritä yksin turhaan pitää kasassa sellaista mikä toiselle on yhdentekevä.
Sinä tarvitset rinnallesi ihmisen jonka itsetunto kestää Sinun huonon päivän, jopa Sinun kiukuttelut ja tulee ottamaan syliin ja sanoo että "rakas, kaikki hyvin" tai antaa Sinun vain olla, koska Sinä tulet lähelle kun olet saanut itsellesi tilaa rauhoittua. Sinun seuraavan kumppanin tulee oppia lukemaan Sinua, tietää kuinka toimia kanssasi.
Sinä olet myös ystävänä hauska, kuuntelet, autat ongelmien ratkaisussa, tarjoat yöpaikan jos joku tarvitsee. Et kuitenkaan kaikkea siedä ystäviltäkään. Kaikissa suhteissa olet sitä mieltä että totuus voi sattua, mutta valhe/kertomatta jättäminen satuttaa vielä enemmän ja Sinulla on täysi oikeus suuttua jos Sinulle on valehdeltu tai kuulet jonkun asian muuta kautta kuin asianosaiselta itseltään. Eikä kukaan voi silloin sanoa että "siksi en kertonut koska sä reagoit noin", ei kukaan reagoi niin jos asiat puhutaan suoraan ja heti.
Rakasta itseäsi tuollaisena kuin olet, anna jonkun vielä tulla lähelle niin uskallat rakastaa. Älä pelkää.
Tiedän että Sinun on vaikea irroittaa joskus niistä jotka oli Sulle tärkeitä jossakin vaiheessa elämää, tiedät että käyttäydyt turhautuessasi rumasti, tiedät myös että yrität aina kaikkesi ja haluat katsoa kaikki kortit, useampaankin kertaan, ihan varuilta, mutta hei, sellainen sä olet.
Älä soimaa itseäsi liikaa virheistäsi, olet arvokas ja tärkeä silti. Asioita ei aa tekemättömäksi ja olet niin vahva että et jää rypemään niihin ikuisiks ajoiks, eikä tarvitsekaan. Sitä paitsi kaikki tekee joskus isojakin virheitä ja ihmisiä tässä vaan ollaan. Kaikki ollaan loppujen lopuksi samalla viivalla ja kuolevaisia kaikki.
Hyvää loppuelämäsi ensimmäistä päivää Milla <3 =)
Kaikki kääntyy aina parhain päin ja anna mennä niiden jotka ei Sinun arvoisia olleet ja jättivät ja lähtivät. Oikeastaanhan heitä pitäisi kiittää siitä että ollaan tässä ja näinkin vahvana ja samalla herkkänä omana itsenään. Nämä kaikki kokemukset koko 33 vuotisessa elämässä on tehneet Sinusta sen mikä olet nyt. Juuri tänään. Kiitä niistä kokemuksista ja ihmisistä jotka kävivät opettamassa jotain itsestään ja Sinusta itsellesi.
Monikaan ei Sinua tunne, mutta lähimmät ihmiset tuntee ja tietävät että kuka olet, anna ikävien puheiden mennä ohi korvien.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Sain psykan polille ajan niihin ADHD-tutkimuksiin ja tänään mulle tuli postin mukana läjä kuponkeja jotka pitää täyttää sinne vastaanotolle. Onhan tää elämä ollu yhtä helvetin matalalentoa eron jälkeen, eikä tää aina niin hauskaakaan oo ollu jos totta puhutaan mutta tärkeitäkin käänteitä tapahtunu.
Yksin mä en oo jäämässä ja pystyn antamaan seuraavalle miehelle ehkä jopa enemmän mitä edelliselle, ihan vaan siks että jotain opin tästäkin erosta.
Hurjia hyviä muistoja veispuukkikin näyttää ja mä tiiän että niitä näkyy ainakin vielä seuraavan vuoden ajan.
Mä sain Inkeltä kuvan jossa luki "Have enough courage to trust love one more time and always one more time" ja on kyllä sellanen lause että pätee minuun, minä hurja uskon vielä kaikkeen hyvään parisuhteidenkin osalta. Ja siihen että joku ei lähde ja se saa mut uskomaan että ymmärtää mua ihan oikeasti ja joka kykenee lukemaan mua eikä käytä mun heikkouksia mua vastaan. Ja tietää mitä haluaa. Mun elämässä on käyny jo ihan liikaa niitä jotka ei oo tienny mitä haluavat, alkuun kyllä lupaillaan yhteistä loppuelämää ja jopa vielä samalla viikolla kun erotaan.. ja mä huomaan että joka ikisen eron jälkeen mä oon ollu entistä eroa vittuuntuneempi, kusipäisempi ja jopa julmempi. Jotain myös aina käteenki jääny, en mä sitä vähättele. Mutta eron jälkeenkin on myös jättäjänki katsottava peiliin että miten korttinsa pelaa ja miettiä miksi halusi erota aiemmasta ja mitä puhuu uusille tuttavuuksille..
Onhan se kurjaa että kun joudun pettymään johonkin ihmiseen niin valitettavasti kyseinen ihminen tulee näkemään minusta todella ikäviä puolia ja asioita, enkä mä oikeen ymmärrä oikeastaan sitä lausetta että kun jätetyksi tullut tottakai käyttäytyy sekopäisesti eron jälkeen, kaikki kun ei ehkä sitä pettymystään osa käsitellä fiksuilla tavoilla, niin jättäjä kertoo että "no olipa hyvä kun jätin sut kun sä olet nyt tuollainen"..hmmm....niin, käyttäytyisikö jätetty niin jos suhde olisi jatkunut? Tuskin. En minä ainakaan ois tehny mitään sellasia asioita eron jälkeen jos mua ei olisi jätetty. Mä joka tapauksessa olen tehnyt pöljiä juttuja, mä seison kaiken sen paskan keskellä mun sanojeni ja tekojeni takana silti. Eikä tää mun elämä enää nyt ihan niin paskaa ole. Tää on mahdollisuus johonkin. Mä haluun siihen uskoo!
Ihan varmasti joku vielä tulee jäädäkseen. Jos minä vaan uskallan heittäytyä täysillä enää mihinkään.

Rupeen täyttää noita lappuja.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Minä sain ihanan miehen, mahtavat appivanhemmat, huiput bonuslapset ja ison läjän hyviä muistoja. Olen oppinut asioita, olen oppinut tuntemaan itseäni. Vaikka väitin että kaikki on mennyt hukkaan, niin mikään ei ole mennyt silti hukkaan. Opettavainen lähes vuosi.
Kun näin Sinut, aavistin että tämä mies se on. Epäröin, mutta rakastuin. Olen ollut aina melko itsenäinen, mutta olen kokenut olevani silti kokonainen, vaikka rakkautta olin kaivannut aina, loppuelämän kestävää suhdetta. Nyt koen olevani kuin ilman toista kättä, tai jotenkin puolikas. Niin paljon Sinä toit minun elämääni iloa, rakkautta. Sinä ymmärrät minua niin miten kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt.
Nyt tänä päivänä mä uskon että elämä jatkuu vielä, en tiedä vielä miten ja tuleeko vielä takapakkia, mutta arki pakottaa mut toimimaan. Oli todella vaikea ja pitkän tuntuinen tunti keskustassa. Oli paikkoja joissa oli käyty yhdessä, paikkoja jotka muistutti minua Sinusta muuten vaan. Välillä tunnen Sinun olevan mun kanssa, välillä luulen tuntevani sun läheisyyden. Oletkohan Sinä sitten mun se jokin kaksoisliekki, mun kohtaloni....tai jotain. Tai sitten minä vain olen vielä aivan sekaisin erosta, yksinkertaisesti, kun kaipuu on niin kova... =)
Sinä lohdutit minua kun pelkäsin gastroskopiaa niin että itkin ja oli vaikea olla, kun mun serkku kuoli, pidit minun puolia asioissa. Sä olet kiltti mies. Sä olet kaikki mitä haluan, tarvitsen ja minä rakastan Sinua.

Täällä ollaan....tässä ollaan. Nyt on taas vaan tämä hetki. Tämä hetki. Ja muistot. Sekä ehkä pienet toiveet hyvästä tulevasta, mitä se ikinä onkaan..

torstai 5. marraskuuta 2015

"Täh? Tehän vaikutitte niin onnellisiltakin"
"Oikeesti?!"
"Mitä????!!!! =( "
"Voimia Milla! <3 "
"Mie oon nyt aika järkyttyny!"
"Uskomatonta!"
"Teistä oli aina niin mukava lukea juttuja"
"Oon tosi pahoillani"

Elämä läväytti nyrkillä suoraan naamaan. Hivautti vielä avokämmenellä poskelle ja varmuuden vuoksi vielä potkaisi. Viikko sitten vielä kaikki oli niin helvetin hyvin. Käytiin sovittelemassa kihloja, puhuttiin yhteen muutosta, meillä piti olla yhteinen tulevaisuus. Niin minä luulin. Uskoin todella niin käyvän.
Uskokaa tai älkää, mun piti jo viime viikolla kirjottaa pitkästä aikaa blogiin siitä kuinka mua jännittää se, miten lähellä ja konkreettisemmaks tästä kaupungista lähtö ois tullu, yhteen muutto ja aloittaa elämä miehen kanssa jota rakastan aivan helvetisti ja jonka puolesta oisin valmis melkein mihin tahansa, johon mä aloin oppia luottamaan, kaiken niitten paskojen edellisten kokemusten jälkeen, jonka kanssa mulla oli ihania hetkiä, yhteisiä reissuja, yhteiset hämähäkit, rc-harrastus johon minäkin pääsin heti mukaan kisoja kiertämään ja mekkaamaan autoja. Tai opettelemaan ees.
Seuraavana päivänä mä olisin ehkä joutunut kirjottaa että turhaan jännitin, positiivisella ja odottavalla tavalla mitään uutta yhteistä elämää uudella paikkakunnalla. Se vietiin multa se mahdollisuus ja vaikka nykyistä ex-miestäni kunnioitankin parhaan kykyni mukaan minkä mukaan tällä hetkellä nyt pystyy, niin mulla on oikeus nyt minun näihin tunteisiin mitä mulla on ja mitkä mulla menee vuoristorataa.
Oon pessy lakanat ettei miehen tuoksu muistuttaisi ainakaan yöllä, että saan nukuttua, koitan keksiä tekemistä, olla kavereiden seurassa, yrittää olla itkemättä ja muistelematta, vaikka kyllähän minä haluan hänet muistaa. Eikä oo tarkoitus unohtaakkaan.
Vajaa vuosi, ainutlaatuinen vajaa vuosi, josta mulle jäi kuitenkin käteen paljon, erittelemättä tässä nyt just niitä asioita.

Antaa hänen mennä.. <3
Antaa hänen nähdä maailmaa ja elää menetettyä nuoruutta.. minäkin elän nyt hetkessä, kuitenkin takki ja sydän auki. Ja silmät. Elämä tulee varmasti vielä yllättämään.. jos kohtalo tai jokin on niin suonut, niin me kohdataan vielä. Tai sitten me kohdataan joskus ne, joiden kanssa oltaisiin vieläkin sopivampia, mutta se ajatus sattuu vielä liikaa..


torstai 22. lokakuuta 2015

Elämäni refluksin kanssa

Kun sain tällä viikolla refluksitauti diagnoosin tai oikeammin kai ruokatorven refluksisairaus, niin huomaan miten kauheaa mun elämä on ollut ennen lääkkeitä tai pelkillä Loseceilla, Renniestä puhumattakaan, oli ku karkkeja ois syöny. 
Nielussa tuntuu pehmeältä. Sitä kuulemma kutsutaan normaaliksi olotilaksi. Ei tunnu että jotain on tulossa ylös ja ulos. Voin mennä makuulle, eikä kurkkua korvenna, minulla ei ole paha olo. Ei edes etova. Huomaa kuinka elämänlaatu parani heti ekoista lääkkeistä lähtien. Aamulla Omeprazol 40mg ja illalla Ranixal 150mg. 
Nyt menee ruokavalio uusiksi, ei enää kovin rasvaista ruokaa, ei voimakkaita mausteita, ei suklaata tai kaakaoo, ei sieniä eikä sipulia. Tupakkaa en oo polttanutkaan ja kahvia juon ehkä viis kertaa vuodessa. Kaikkea en kokonaan lopeta, koska lääkkeet kuitenkin myös suojaa. Alkoholia vieläkin vähemmän mitä nykyään, eikä ainakaan punaviiniä. Paitsi ihan joskus ;)

Kauheinta koko kuviossa oli aivan valtava paniikki gastroskopiasta, kun tietää kuinka herkkä on yökkäilemään, pelkkä puudutesuihke sai mut kakomaan. Eipä se onnistunutkaan ilman sedaatioo ja senkin aikana yökkäilin ihan kauheasti, mutta muuta minä en siitä muistakkaan. Oli melko vaikea kertoa lääkärille että miltä tuntu kun en osannut sanoa, muistan että yökkäilin mutta en tuntenut muuta, se oli outo tila jossa olin. Tavallaan tajuissani mutta en kuitenkaan. Rauhotettuna voin mennä toistekin jos on pakko, mutta seuraavaa kertaa en varmaan pelkää enää niin paljoa. No mitä minä sitten pelkäsin siinä? No sitä kun jotain ylimääräistä työnnetään suuhun ja nielun kautta mahaan ja se että jos tulee paniikki etten saa henkeä (tunne vain, tiedän ja tiesin että pystyn hengittämään silti) ja se ihan pelkkä yökkäily. Mutta minä selvisin siitä, lepäilin vielä toimenpiteen jälkeen ja pääsin kotiin. 

Nyt alkaa toivottavasti uusi aikakausi, siihen ei kuulu pahoinvointi, polte kurkussa, etova olo, palan tai kuplan tunne kurkussa tai se että jotain olisi tulossa ylös ja ulos. Mun elämänlaatu oli niin paskaa kun en pystyny enää ees miettiä ravintolaan menemistä tai kavereille tai vanhemmille syömään menemistä koska ruuan jälkeen alkoi usein limayskä joka pahimmillaan päättyi oksentamiseen. Ja se miten se söi muutenkin mun henkistä vointia ja ihan fyysistä jaksamista, oli kauheaa. 
Nyt on huikeaa.. =) 

tiistai 6. lokakuuta 2015

Adhd:sta vielä vähän

Varsinkin impulsseista.

Tossa kattelin kaverin päivitystä veispuukissa, kun tämä tuttu on tekemässä jotain yht'äkkistä elämässään. Mietin mitä kaikkea mä oon itse tehny hetken mielijohteesta.

1. yht'äkkisiä reissuja
2. lyönyt ihmistä, kännissä
3. leikannut hetken mielijohteesta sivukaljun + pätkinyt lettiä itse muutenkin kun alkanut yht'äkkiä kyllästyttämään edellinen tyyli
4. tehnyt itselleni napalävistyksen uudelleen ja huulilävistyksen pari kertaa
5. ottanut elukoita (täytyyhän mun koti tarjota käärmeelle joka ei ois enää mahtunu kaverille, koska meillähän on _aina tilaa vielä yhdelle_ elukalle)
6. ottanut kahdella eri kerralla kaverin alivuokralaiseks (kyllähän nyt kaveri tarttee väliaikasen kämpän)
7. ostanut jotain, milloin mitäkin, jota en oikeastaan tarvitse
8. sanonut jotain mitä olen katunut, monestikin
9, innostunut jostain asiasta hetkellisesti
10. aloittanut ja lopettanut ihmis-suhteen kerta laakista
11. laittanut asuntohakemuksia pitkin Suomea yht'äkkisen päähänpiston ansiosta
12. laittanut työhakemuksia paikkoihin ja kouluihin joihin en voi välttämättä mitenkään päästä

Tämä vaikka lekuriin mukaan paperisena versiona. Jos muistan. Jos saan tulostettua jossain.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

ADHD/ADD

Nyt kun mun kohdalla on ollu adhd/add epäily vuodesta 2009, niin mä oon tänä kuuden vuoden aikana törmänny niin ihmeellisiin juttuihin asian tiimoilta että mun on nyt ihan pakko kirjottaa.
Usein uskomus on että adhd on pelkkää riehumista, päätöntä sähellystä ja tällainen henkilö on pikku poika, ehkä jopa tyttö mutta tällöin vain huonosti kasvatettu. Joten joidenkin ihmisten mielestä minulla ei voi olla adhd. Eiiiiihhhh..... adhd:ta jonkun verran tutkineena ja omiin toimintatapoihini perehtyneenä voin kertoa mitä kyseinen kirjainyhdistelmä on..

Aloittamisen vaikeutta (älä vetoa adhd ihmiselle että "kaikkihan nyt inhoaa tiskaamista ja siivousta") meikäläisille aloittamisen vaikeus on sitä että tiistaina toteat että pitäisi tiskata, aloitat perjantaina, sunnuntaina homma on tehty. Ehkä. Pyykit unohtuu koneeseen, siivoamisen aloitus viivästyy. Vähemmän tärkeät tehtävät saattaa odottaa aloittamistaan jopa kuukausia.

Innostuminen kaikesta uudesta, valtavalla intensiteetillä. Innostuminen kestää jonkun aikaa, mutta yht'äkkiä mielenkiinto loppuukin.

Projektit. Näitä on useampi kerralla, kaikkea saat aloitettua, mutta hyvällä tuurilla yksi tulee valmiiksi. Riippuu mikä taho pakottaa tekemään projekteista valmiita.

Ei huomata pieniä asioita ja yksityiskohtia. Tarkkaavaisuuden häikkää. Eikä pysty edes keskittymään asioihin jotka vaatii tarkkuutta.

Asiat tulee tehtyä sinne päin.

Impulsseissa lähtee reissuun, joutuu tappeluun, tai joskus jos hyvin käy, alkaakin impulsseissa siivoamaan, joka harvoin tulee täydellisesti päätökseen, Tai saattaa tulla. Lääkittynä.

Minä en tiedä kuinka moni oikeasti tietää mitä adhd ihmisen arki on, saatikka mitä sirkusta adhd ihmisen pään sisällä on. Ajatus poukkoilee, kirjoittaessa ei pysy omien ajatusten perässä kun uutta pukkaa tulemaan koko ajan. Jumittelee. Ihmis-suhteet lyhyitä ja räiskyviä. Josta tulikin mieleen että kuinka moni on nähnyt mun olevan yhdessä parisuhteessa vuosia?

Lääkityksestä vielä. Moni joutuu kokeilee eri lääkkeitä, jotta saisivat arkea balanssiin. En ymmärrä yhtään ihmisiä jotka vastustaa adhd lääkkeitä siksi koska jotkut lääkkeistä on metyylifenidaatteja. Oikein käytettynä adhd-lääkkeet ei ole huumetta, eikä suoraan amfetamiinia. "Minä en lapselleni huumeita syötä!" No kukapa nyt niin tekisikään......huoh....ihmisten typeryys on joskus rajatonta. Miksi et lapsellesi tai kumppanillesi tai muulle läheisellesi soisi helpompaa elämää ja arkea lääkkeen muodossa, jos se kerta tuo helpotuksen? Eikä metyylifenidaatti ole ainoa hoitomuoto. Eikä oikea adhd potilas halua lääkkeitä sekoittaakseen päätään, vaan kirkastaakseen sitä.

Adhd/add on neurologinen poikkeavuus, siihen ei auta ruokavalion muutos, kyse ei ole huonosta kasvatuksesta, sen puutteesta tai kurittomuudesta. Adhd:hen liittyy liitännäisenä monia muitakin oireyhtymiä usein. Adhd ihmisiä on hoidettu masennuspotilaina ja kaksisuuntaisina. Enemmän tietoa ja faktoja pöytiin ihmisille, ennen kaikkea lääkäreillekin.
Adhd:n liitännäinen kyllä on mm. masennus, joka on seurausta siitä kun ei saa aikaiseksi, alisuoriutuu, saa ikävää palautetta kun hommat ei suju. Se on ennemminkin oire.

Tässä mun näkemyksiä ja kokemuksia. Ensi viikon lääkärin aikaa ja tutkimuksia odotellessa..

lauantai 5. syyskuuta 2015

Sinulla ei ole atleettista vartaloa, paitsi minun makuuni atleettinen.
Sinulla ei ole maallista mammonaa, ei ole minullakaan.
Sinulla ei ole helppo luonne, minä pidän haasteista.
Sinä et ole täydellinen, paitsi minulle vikoinesikin.
Minä rakastan sinua vaikka sinä oletkin välillä ihan ääliö <3
Enkä minä halua tuollaisesta ääliöstä luopua.
Sinä huomioit minua, sä olet kiltti, sä ymmärrät minua paremmin kun kukaan.
Ainakin luulen niin.
Jos sinä kuitenkin päätät lähteä, lähde. Sano minulle että "minä lähden nyt enkä ikinä enää palaa", sitten minä uskon.
Mutta nyt ollaan tässä. Tämä hetki. Sinä siellä, minä täällä. Mutta nyt just mua ei pelota mikään.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Minä annan Sinulle sen mitä muut ei kyennyt antamaan ja sen mikä Sinun sulta on viety.
Jos mun rakkaus saisi Sinusta ne hyvät piirteet korostumaan ja näkymään jotka Sinussa oli jo kauan aikaa sitten ennen kuin Sinut tunsin, ennen kun olit päässyt kasvamaan täydelliseksi ihmiseksi, joka Sinä jo olet minulle nyt. Entisen elämän jäljet molemmissa, opitaan elämään toistemme kanssa. Me ei olla ne. On vain me.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Minä haluan avautua rumista sisustukseen liittyvistä asioista.

1. maalaisromanttinen sisutus..eikö oikeasti kukaan keksi mitään omaperäisempää kuin lehtien sisustusvinkit? Maalaisromanttinen on ihan jotain muuta kuin valkoisia pintoja, idiootteja sloganeita ja tähtiä.. voi vittu nyt oikeesti.

2. valkoisuus...liittyy edelliseen.. valkoinen on tylsä, kliininen, tulee mieleen sairaala.. joka puolella valkoista, missä värit? Miksi pelkkää valkoista? (turha itkee ja raivota lapsille jos siihen tippuu suklaata tai kaatuu mustikkakeittoo)

3. heinäseipäät....tavallisesti heinäseipäitä on käytetty heinäseipäinä niin että seiväs on pellolla pystyssä ja johon heitetään hangolla heinää kuivumaan ja seipääseen laitetaan muutamaan kohtaan tikku läpi että heinät jää ilmavasti ja kuivuvat helpommin, niitä ei ole entisaikaan käytetty koristeina, miksi nyt?

4. tähdet....joka perkeleen tyynyssä tähtiä, matoissa, peitoissa, verhoissa.... miks ei ennemmin pentagrammeja tai pääkalloja?

5. tekstit....jääkaapeissa, seinissä, sängyn yläpuolella, ovissa...elämä on ihanaa diipa daapa jne. jne. ym. ym. Olisi edes jotain omaperäistä eikä kaikilla aina sitä samaa paskaa.

6. eurolavat joka saakelin parvekkeella ja terassilla ja jopa olkkarissa pöydiksi ja penkeiksi tehtyinä ja totta vitussa valkosiks maalattuina!


Mitä minä suosin?

1. Tummia värejä, hillittyä ja tyylikästä.

2. Itämaisia kuvioita.

3. Tehostevärejä/tehosteseiniä.

4. Omaperäisyyttä, luovuutta, kekseliäisyyttä!

5. Kauniisti sisustettuja terraarioita nätisti sijoiteltuna.

6. Tyylillä suunniteltua valojen käyttöä ja kohdistamista.

7. Isoja kasveja kuten traakkipuita tms.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Just eilen mainitsin kaverille kun yks tuttu ei saanut oikeaa hoitoa kun meni lääkäriin valittamaan outoa oloa, vaan kouraan lämästiin mielialalääkkeet tutkimatta asiaa sen kummemmin. Myöhemmin selvisi että tällä tutulla oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Minä kävin tänään terkkarilla ja tutkittiin mun vanhoja verikokeiden tuloksia, sieltä löyty lukuja jotka on todella lähellä sitä rajaa että onko mulla kilpirauhasen vajaatoiminta, viiterajojen sisäpuolelle jää, ihan siihen rajoille. Eli ainakin osa mun add/adhd oireista voi selittyä vajiksella, eli en muista muista mitään, ajatukset katkonaisia, väsyn, hengästyn ja tuntuu että en saa unta riittävästi. Viime viikonlopun reissusta (ja treeneistä palautumisista) kestää useempi päivä. Ja kun väsyttää, unet on katkonaisia, niin vähemmästäkin vituttaa ja kiristää kuuppaa. Mennään sit ens viikolla verikokeisiin (natrium- ja kaliumarvotki ollu vuosi sitten persiillään ja kolesteroli katotaan ja mitä muutaki vielä) ja samalla otetaan jäykkäkouristusrokotus. Mua hirvittää jonkun verran kun nyt on just kauheesti muistettavaa asiaa, pitää käydä siellä ja tuolla ja täällä ja vaikka vitun missä!
No...eihän siinä, taipuu voi vaan vähän mutta katketa ei voi. Pahemmalla ryminällä eteenpäin kun ennen, alta pois hiippailemasta kun minä tulen ja raivaan tietä!!! Miten sen teenkään, mutta raivaan..

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ystävä hiljaa hiipui pois,
tuonelan puolelle tuli lähdön päivä,
kun lämmin sydän ja 
kasinon valot on sammuneet. 
Lepää rauhassa Rike.

Muistoasi kunnioitten, Milla

torstai 4. kesäkuuta 2015

Minä istun kotona ja katon leffoja ja pelaan. Välillä jopa siivoan, tiskaan ja pesen pyykkiä. Saatan käydä jossain. Harrastan liikuntaa mieleni mukaan ja hoidan elukoita. Sitten mä saan työttömyyspäivärahat, laita yli puolet rahoista vuokraan josta on jääny rästiäkin, ihan vain siksi että saisin nauttia elämästä ja rahoista. Se kostautuu muina kuukausina. Ostan ruokaa, ostan vaatteita tyttärelle ja itselleni jos tarvis, jos rahaa on vielä riittävästi. Minä vaan lahnailen ja lorvin kotona kun veronmaksaja mahdollistaa tämän elämän minulle... Mutta nautinko minä tästä elämästä? Voin kertoa että en nauti. Tai jos nautinkin, se on pois joko vuokrasta, ruuasta tai muusta tarpeellisesta. Ja ihan totta, minäkin maksan työttömänä 20% veroja. Automaattisesti. Joka kuukausi.
Mä laitan mieheni tilille rahaa säästöön (joista kuitenkin joudun pyytää laittamaan takaisin muutaman kympin vaikka e oli tarkoitettu meidän yhteiseen reissuun) ja itsellen jätin puolet, joilla jouduin ostamaan tytölle uusia sukkia, uuden babylipsin ja pompuloita (miettikää miten tärkeitä aioita nämä on 10-vuotiaalle tytölle) ja ihan vaan koska halusin piristä itseänikin, ostin parin euron kynsilakkoja itselleni kaksi. Ja vanupuikkoja. Minä tiedän missä voisin säästää, mutta mistä minä haluan tinkiä tai mistä haluan jäädä kokonaan paitsi? Haluanko että elämänlaatuni on entistä paskempaa jos en suo itselleni ja tyttärelleni pieniä piristyksiä? Tai haluanko tylsää elämää parisuhteeni osalta kun emme mieheni kanssa liiku kotoa? Kyllä, kela mahdollistaa minulle matkoja joilla syön vähän vähemmän ja juon halpoja drinkkejä. Sossukin on suonut minulle joskus sen luxuksen että pääsen veturitarjouksella helsinkiin ja takaisin.
Vituttaako? Niin minuakin välillä. Mutta aion vastaisuudessakin nauttia elämästäni sen miten kykenen, enkä aio olla edes pahoillani tai kokea huonommuutta että työssä käyvät, suurempaa veroa maksavat, mahdollistaa minulle tällaisen elämän. Eikä tämä ole edes minusta kiinni jos nyt faktat pöytään revitään kuitenkin.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Härdellipää

Päässä sen sata ajatusta ja pitäs tehä sitä ja tätä ja tuota ja pitäs ehtiä kirjottaakin samaa vauhtia mitä ruukaa ajatusta tulla. Joten, mä koitan olla nopee ja koitan keskittyy ees tähän kirjottamiseen. Imurikin rojottanu kahdessa eri osassa jo monta päivää, itse imuri eteisessä ja yksi putki keittiössä. Jee. Katoin tätä kämppää ja mua kyllästyttää... =/ jotai tartteis tehä, mutta en oikeen tiiä mitä. Jotai tummaa linjaa suosisin. Väriä kuitenki sopivasti, tummaa rauhoittamaan. Mulla on tän viikon torstaina aamulla kymmeneltä aika tonne typpiin. Sitä kautta kaiketi oon sit pääsemässä sinne adhd tutkimuksiin, ainaki mulle niin vähä lupailtiin. Leivoin tänään muffinsseja. Ajatuksen sain puolen päivän aikaan, kauppaan pääsin pari tuntia myöhemmin (koska satoi vettä ja välillä kovastikin) ja siitä kolme tuntia nii aloin tekee ne. Tuli hyviä. Ostin vaan vahingossa serbialaisia vattuja. En kyllä tiiä oisko siellä muun maalaisia ollukkaa. Tottakai mä koristelinkin ne muffinssit niillä vatuilla, sitte selvitin ettäö serbialaisista vatuista voi tulla ripuli tai yrjötauti ennen kun ne kuumentaa, niin ronklasin kohta ne jo sulaneet vatut roskiin. Taikinassa olleista vatuista varmaan kuoli pöpöt 10 minuutissa ja 200 asteessa. Toivottavasti. Täällä on valot kaikissa huoneissa ja tiskit levällään, siis ne joita en saanu tiskattuu kerralla ja ne joita tuli leipomisen takia. Mun tekis mieli leipoo vähä muutaki....mutta en mää viitsi. Nyt sitte vaan ajatukset pihalle, silläki uhalla että joku sanoo pöljäks. Ei mua kyllä haittaa vaikka joku niin sanoisikin ku tiiän että oon. Haha! =DDD
Ooooooh, rakas tulee huomenna ja nii muuten varmaan minäkin. Sitte perjandeina Jyväskyllään ja siitä Jämsään ja vkl siellä. Sunnuntaina onnibussilla kottiin. Pääsee saunaan.. <3
Tulin tossa joku aika sitte suihkusta ja naama tuntus huutavan rasvaa, karisee nahka kohta rikaleina ja kiristää. Jos mä nyt kohta nousen...sammuttelen ees valot ja koitan saada itteni rauhottuu.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Elämää impulsiivisuushäiriön kanssa

Sanot mitä päähän pälkähtää. Teet mitä mieleen juolahtaa. Lähet reissuun ilman rahaa. Kirjotat someen mitä sattuu. Elät hetkessä ja kadut myöhemmin ja pyytelet anteeksi, koska todennäköisesti loukkasit jota kuta kun menet reagoinnista toimintaan. Ja siihen pitäisi ehtiä saada väli, sellainen väli että et tee tai sano mitään peruuttamatonta.
Olet tyhmä, ajattelematon, kusipää ja aivan saatanallinen moukka, vailla käytöstapoja ja hermoheikko, joka suuttuu joka asiasta. Sä tiedostat sen, mutta sä et voi sille mitään. Eikö tunnukkin hirveältä kun olet jollain tavalla jumissa itsesi kanssa? Löydät ehkä keinoja, edes pieniä, miten hillitä itseäsi, mutta se ei riitä. Sä yrität ymmärtää muita, sä yrität ymmärtää itteäs. Ehkä jopa oikeanlaisen temperamentin omaavan kumppanin löytäessä pystyt muuttamaan toimintatapoja. Koska sen toisen käytös ei anna sulle tilaa raivota ja mesoa, koska tiedät mitä siitä tulee kun provosidut toisen sanoista, yrität hillitä itsesi, saat asiaa hieman eteenpäin, mutta taas sanoitkin jotain mikä oli pahasti sanottu, vaikka et sitä niin tarkoita. Tekee mieli luovuttaa. Teenkö mä saatana mitään oikein? Kannattaako ees yrittää ja yritänkö edes tarpeeksi? Vaatii aika paljon kanssaeläjiltäkin kestää ja ymmärtää sitä minkälainen olet. Kun edes joku tulisi vastaan, ymmärtäisi ettet tarkoita, ei provosoituisi, mutta ei alistuisikaan. Eikä ainakaan heittäytyisi marttyyriksi. Mä haluan selvittää asiat, mahdollisimman rauhallisesti, mutta silti tulee sammakoita suusta/näppiksestä.
Alkoholi tietyssä mielentilassa lisää impulsiivisuutta, niin hyvässä kun pahassakin. Joku soittaa suutaan, mitä sä teet? Vedät turpaan ja seurauksena vahingonkorvauksia. Joku nauraa jollekkin, ei edes välttämättä sulle mutta niin sä luulet ainakin, pamautat päin näköö. Väkivaltaisia ajatuksia vihaamiasi ihmisiä kohtaan ja parempi kun eivät vastaan kävele kun päissäs menet pitkin kyliä liihottamassa, tai ainakin toivottavaa on että oisit super hyvällä tuulella ettei mikään vaikuttaisi. Tämähän saattaa kääntyä kaikessa ärsytyksessään aivan nurinkin, oikeen näytät kuinka sulla on ihan vitun kivaa! Mikään ei tunnu miltään. Mukamas.
Bilevaihde päällä sä sitten menetkin pää kolmantena jalkana pitkin kyliä, etsit biletysseuraa, sinkkuna etsit potentiaalista meistä/naista, imet kaiken alkoholin kuin sieni, sinkoilet sinne tänne niin kauan kun jalat kantaa. Kännissä menet aamu viideltä odottamaan junaa koska täytyy päästä Helsinkiin. Odotat puoli tuntia, tylsistyt, kävelet kotiin. Thank God! Vaikket uskoisikaan jumalaan...mutta silti.

Tätä on minun impulsiivisuus. Ehkä joskus opin parempia keinoja asioiden selvittelyyn. Ehkä joskus opin pitämään turpani kiinni ja näppiksen kurissa..

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jossain hepakassa ollu puol iltaa ainakin.. ensin huonossa, nyt hyvässä.. Kun mä mietin viime päiviä ja tätä päivää, niin mä tunnen niin mahottomasti rakkautta nyt, että mä en tiiä miten päin mä olisin.. Luotto meidän tulevaisuuteen on niin iso..! Ja kun mä ajattelen sua ja tiedän että saan sut viereeni, en edes tiedä milloin, niin se tunne on tänään isompi kun koskaan ja se tuntuu siltä kun mä näkisin sut ekaa kertaa. On se fiilis ennenkin ollu kun nähdään pitkän ajan jälkeen, mutta nyt tässä on jotain niin käsittämättömän suurta tunnetta että ihan kun mä oisin rakastumassa suhun uudelleen.. <3 se saa mut värähtelee ja hymyilee kuin heikko mielisen.. =D ei sen tartte olla kun pieni merkki viestissä että olen sulle tärkeä ja rakas, niin mun sydämessä läikähtää.
Hmmmm.... tältäkö se tuntuukin kun on rakastunut? Kai sitä samaan mieheen voi rakastua useasti...ja niin se saa mennäkkin...että rakastun suhun monta kertaa vielä jatkossakin, kun on välillä ollut suvantovaihetta. Oih.

torstai 26. helmikuuta 2015

Bonuskirveitä ja kahdeksan jalkaisia

On niin levoton pää nyt että hoh-hoi.
Meillähän on nyt siis 4 hämähäkkiä ja 4 käärmettä ja HayDay.
Brachypelma kahlenbergi "Kale", Brachypelma emilia "Sirius", Brachypelma albopilosum "Venus" ja meitsin iha oma tuittuperse Acanthoscurria geniculata "Fortuna". On kuulemma kuin omistajansa. Tyyppi pöllyytteli pers'karvojaan kun tapahtui siirto kuljetuspurkista nykyiseen hökkeliinsä, ei juuri tykkää jos menee kattelee valon kanssa ja sumuttelusta veti kilarit ja kiipesi kovaa kipittäen koriste-piilokallon seinämää ylös ja jäi kattelee sieltä, varmaan tuumas että "saakeli, mun jalat kastuu!!" Luulisin. Oli kyl hauska näky, ihan ku jossain lasten animaatiossa =D
Elämä pyörii pitkälti nyt näiden karvajalkojen elämää seuraten ja pelaten päivät pitkät HayDayta.
Mieskin on nyt töissä, tänään lähti ja tulee joskus maanantain ja tiistain välisenä yönä. Ehkä. Tulee ku tulee, kun mä tiedän että tulee joka tapauksessa kun joutaa. Linkittelin Tasalan Päivin sivulta sille juttuja ADHD:sta liittyen parisuhteisiin.
Huomenna pitäs käydä ostaa joku vihko johon merkkaa kaikkien käärmeitten ja hämppien moltit, ruokailut ja muut oleelliset jutut. Katotaan miten jaksan, katotaan mitä selkä tuumaa. On meinaan ollu viimesen ainakin viikon ihan kauhean kipeä...lapojen väli, niska, hartiat, olkapäitä myöten. En voi ees enää syödä tuota panadol-burana comboo koska maha menee ihan kauhean kipeeks. Ei auta ees pepcid kunnolla. Ja jos jätän buranan pois, ei teho oo niin hyvä mutta mahakin on vähemmän kipeä.
Jaa mutta alkaa sattuu nyt silmiin..öitä, iltaa, päivää tai huomenta.

Jotai tuli mieleen vielä mutta mä jo unohdin...