lauantai 19. elokuuta 2017

Ensiksi haluan sanoa että olen hyvin tietoinen siitä että kantaväestössä on hulluja, on tapahtunut vaikka mitä pahaa ja juuri siksi olen sitä mieltä että kun meillä ei ole resursseja hoitaa oman maan, kantaväestön mielenterveyspotilaita, vanhuksia ja sairaita, niin kuinka voimme ottaa muista maista tänne ihmisiä, tietämättä heistä mitään. Toki emme tiedä kaikista omistammekaan mitään, mutta olen sitä mieltä että otetaan pakolaisia vasta sitten, kun pystymme pitämään huolen omistamme, kun on vara huolehtia muistakin. Ja otetaan niitä naisia ja lapsia. Niitä jotka on suurimmassa hädässä.

Mitään minulla ei ole heitä vastaan, ei muslimeja, ei afrikkalaisia, ei ketään joka ei ole oikeasti uhka meidän hyvinvoinnille ja terveydelle.
Fakta on kuitenkin se että isisin kannattajia on levittäytynyt laajalle eurooppaan ja se luo turvattomuutta.
Noin vuorokaudessa on sattunut jo kolme iskua. Barcelonassa iso isku, Turussa ja Wuppertalissa teräaseiskut. Sattumaa?

Nyt olisi päättäjien aika herätä. Kyllä, monikulttuurisuus on rikkaus, mutta kenenkään ei tarvitse pelätä.
Jotain on tehtävä! En tiedä mitä, toivottavasti joku minua viisaampi tietää.

Edelleen painotan että tottakai hädässä olevia autetaan, mutta jos siinä sivussa tulee niitäkin joiden takia tarvitsee pelätä, niin ei hyvä. Joko rajat kiinni kokonaan tai tiukempaa seulaa maahan pyrkiville.

Mä todella toivon että mun tyttäreni saa kävellä rauhassa, että hänen ei tarvitse alkaa pelkäämään. Mä todella myös toivon että niitä kantaväestönkään ihmisiä ei tarvitsis pelätä, väkivaltaisia humalaisia, arvaamattomia vakavasti henkisesti sairaita, yhtään ketään. Siis yhtään ketään.

Rahat ensin omien hyvinvointiin, sitten jos kykyä, niin maahan tulijat tiukemmalla seulalla, naiset ja lapset ensin!

Toivottavasti en ketään suututtanut, jos niin kuitenkin kävi, olen pahoillani.

Ei pelätä, elämä jatkuu <3

torstai 10. elokuuta 2017

Ei varata kirkkoo eikä maistraattia. Ei suunnitella yhteisiä lapsia. Ei sovita kihlajaispäivää, eikä osteta koiranpentua tai omakotitaloa. Mä en vaadi niitä. 
Lupaa vain että et kuori kermoja päältä aina vähän kerrallaan ja katoa kun näet mut alasti, ilman aseita, hieman rikkinäisenä, vajavaisena, ihmisenä. 
Et voi edes saada minua puoliksi. Mä näen sun läpi, enkä suostu sun peleihin, koska mun arvoni on paljon enemmän.

Tätä se nykyään on. Etsitään, haetaan ja odotetaan täydellistä ihmistä, jonka mustimpia piirteitä ja asioita ei siedetä. Ei silloin ansaitse nähdä niitä ihmisen mielettömän hyviäkään puolia, eikä kukaan ole pelkkää hyvää. Ei se ole silloin oikea ihminen, eikä sellaisen kanssa elämä ole oikeaa elämää.

Mä ainakin tarvitsen, siis oikeasti jopa tarvitsen räiskyvyyttä, ilman lyöntejä, enkä mä pysty sellaiseen täysin tasaiseen yhteiseloon.

Tiedä mitä haluat ennen kun ryhdyt kenenkään kanssa mihinkään, kunnioita sitä toistakin ja mieti myös hänen tunteita.

tiistai 8. elokuuta 2017

Luomupäivä vs. lääkepäivä (pikavertailu)

Mä en huomaa näiden eroja kun vasta myöhemmin.
Tänään mä unohdin hirveessä kiireessä lääkkeen ja mun päivä oli suhteellisen kaoottinen.

1. Hermo oli palaa koko ajan.
2. Kävelin edes takaisin kun en hahmottanu mitä olin tekemässä, unohdin mitä olin tekemässä ja miksi.
3. Ajatukset poukkoili ja sen myötä tekeminen, toiminta repaleista (katso kohta 2)
4. Räjähdysalttius kun hommat ei sujunu
5. Stressasin ja hätäilin kaikkea mahdollista

Päivät kun lääke on otettu
1. En kilahtele juuri mistään
2. Hermot kestää paremmin
3. Asioiden tekeminen on johdonmukaista ja suoraviivaisempaa
4. Päässä ei ole sirkusta
5. Jaksan keskittyä
6. Tunnetilat siedettävämpiä

Mutta, verrattuna masennuslääkkeeseen metyylifenidaatti:
- mf ei tasoita liikaa ja tee fleguksi, vaikka tasoittaakin isompia huippuja ja laskuja

Päätelmä: söin väärää lääkettä, väärällä annoksella.
Ehkä aikoinaan masennuslääke jeesas mutta vei terää pois liikaa kun taas mf:lla oon enemmän oma itseni. Luulisin =D