torstai 16. helmikuuta 2012

naimisia

Tänään bloggaillaan naimisiin menemisestä ja siihen liittyvistä asioista.
Mä kerran oon menny naimisiin ja sekin tapahtui unessa. En tiedä oliko onnellista se että menin naimisiin unessa vai se että vaan unessa.
Jos miettii että joskus muuttais saman katon alle niin ovessa tai postilaatikossa on kolme eri sukunimeä, mun, miehen ja mun lapsen sukunimi. Voiko naimisiin menoa perustella järjellä tunteen lisäksi? Voiko niin tehdä? Meneekö ihmiset naimisiin myöskin järkiperustein? Vai onko syyt mennä naimisiin nimenomaan enemmänkin järkiratkasu pitemmissä suhteissa? Rakkaushan nyt on ihan ensimmäinen syy, se on selvää.
Mä en halua enempää lapsia, mun kohdalla syy ei olisi se, eikä mun lapsikaan saa mun tulevaa sukunimeä. Lapsen oikeuden, ja isänkin oikeuden puolesta haluaisin että lapsi pitää isänsä sukunimen, ellei lapsi nyt sitten joskus hieman vanhempana halua välttämättä meidän sukunimeä niin asiasta voi keskustella.

Naapuri kävi ja nyt katkes ajatus.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kun ymmärtää mistä tässä kaikesta on kyse!

Ei oo kyse siitä että olisin laiska, tiedän että en ole, on vaan vaikea alottaa jotain tekemään, jotain mikä ois pakkokin tehdä, eikä sillä väliä onko pakko vai ei, ku jos asia kiinnosta, en tee tai en vaan haluaisi tehdä ja kun se vaan on niin hankala aloittaa. Ja koen siitä huonommuutta.
Eikä oo kyse siitä että haluaisin olla ilkeä, en vaan yksinkertasesti ehdi ajatella mitä sanon tai teen. Varsinkin sanon. Varsinki ku jos oon pahalla päällä tai saan jostain keksittyä aiheen mistä olla pahalla päällä. Joskus suorastaan piru itse.
Myöskään en jaksa olla paikallaan, tai jos jaksan, on oltava jotai ainaki olevinaan kivaa tekemistä. Turhaudun, ärsyynnyn, ahistun, masennun jos joudun olemaan yhdessä paikassa koko ajan tekemättä mitään. Ja vaikka tekemistä olisi, se ei yleensä oo sitä mitä mielellään tekisin. Kotityöt.
Mulle tulee monesti mieleen paljon ajatuksia ja ideoita ja mietin voiko niitä toteuttaa. Jos voi, en jaksakkaan niitä alkaa toteuttamaan.
Epävakaa itsetunto.
Vaihtelevat ammattihaaveet. Siis ääripäistä toiseen.
Kokemusten kaipuu.

ADD.

Jos mulla vain olisi euroja niin paljon, nii menisin neurologille, yksityiselle. Jos mun oireet ei olekkaan ADD:tä nii se vois löytää jonkun muun diagnoosin sitte. Mä oon vuosia miettiny mikä minussa on vikana ja oon alkanu ymmärtää että tätähän tää saattaa olla. Psykologin tekemän pikatestin mukaan mulla on tähän liittyviä ominaisuuksia ja viittaavat ADHD:hen/ADD:hen. Lisäks se että suvussa kai jonkun sortin ADHD, impulsiivisuus ja muita juttuja on.