tiistai 24. tammikuuta 2017

Mitä meissä ihmisissä tapahtuu kun me aletaan pelätä suhteissa tapahtuvan jotain ikävää? Me muututaan. Me muututaan jokainen eri tavoin. Yksi pakenee itse, toinen alkaa käyttäytyä hysteerisesti vailla järkeä ja saa vaan tuhoa enemmän ja tuohon ryhmään kuulun minä, jotkut jähmettyy osaamatta tehdä oikein mitään ja osa ottaa vaan rennosti ja tuumaa että mikäs tässä, antaa asioiden mennä omalla painollaan.
Tuo minun tapa reagoida pelkoon on varmaan se pahin. Mitä enemmän mä sanon itselleni että "rauhoitu", sitä pahemmaks kaikki menee. Mitä enemmän mä yritän tehdä jotain fiksua, sitä enemmän mä menen perse edellä puuhun. Mä hätäännyn. Mä en tiedä miten löytäisin keinoja tuon asian hallitsemiseen =(  se on saanu mun suhteita saatettua tuhoon ja raskaisiin eroihin. Kun mä vaan osaisin hallita sitä, osaisin edes eritellä mun tunteita ja sanoa heti mistä mikäkin johtuu, mutta mä en osaa, ennen kun jälkeenpäin hahmotan asiaa, kauempaa, silloin kun pelit on jo pelattu ja kaikki menetetty. Siinä missä mun täytyy oppia kertomaan heti mistä mikäkin tunnetila johtuu ja oppia hallitsemaan sitä, niin tarvitsen ihmisen joka tulee tässä vastaan ja ymmärtää, tai edes haluaa yrittää ymmärtää että mikä mun on. Ei lietso, ei syyllistä. Eikä varsinkaan jätä minua siihen paikkaan. Mä tiedän että todellakin hätääntyessäni mun päässä tapahtuu jotain jota en osaa ja pysty pysäyttämään ja sitten ollaan jo matkalla kohti sekasotkua ja vielä pahempaa katastrofia, mielipahaa, katumusta, kyyneliä.. Mistä mä löydän avaimia tähän, jotta omasta puolestani osaisin pysyä silläkin pelon hetkellä fiksuna, jos en osaa lopettaa pelkäämistä ja ottaa lunkimmin? Ehkä tähän löytyy rakentavia vastaukia terapiasta ja osaisin niitä sitten soveltaa.

En jaksa enää kirjottaa..

maanantai 16. tammikuuta 2017

Pikauutiset

Tulee olemaan varmaan aika rankka kevät kun joutuu käymään läpi helvetisti asioita, mutta vaikka joku ei muhun usko, niin onneks mä itse uskon itseeni, ja se riittää mulle. En ole virheettömiä ihmisiä nähny ja on ihan ok olla puolikaskin tai puolimatkassa johonkin, kunhan on matkalla ja ei sen matkan koskaan pidä loppuakkaan. Mä ymmärrän mun heikkoudet, mutta mä olen silti ihan hyvä tai ainakin se ok, en minä sille mitään voi jos joku on niin heikko ettei mun huonoja puolia kestä tai ei näe mitä mä olen sisimmältäni ja mitä mulla on annettavaa. Ja mitä se kertoo siitä joka ajattelee näin, että mä olen yhtä vikaa ja että minusta ei muka ole mihinkään? Niinpä niin..

Mä en olis halunnu että sä luovutat kun mä nään niin paljon mahdollisuuksia, mutta yksin on paha mitään muuttaa muuta kuin itseään, joten mä keskityn itseeni ja yksin kun susta ei siihen matkalle ole mun rinnalle kulkemaan.

torstai 12. tammikuuta 2017

Ai minulla ei saa olla paska fiilis kun joillain muilla menee tai voi mennä huonomminkin?!
Voi anteeksi että minä reagoin asioihin kuten reagoin. Anteeksi että minulla on huoli mulle rakkaasta ihmisestä, sori siitäki että olen pahoilla mielin kun mut torjutaan, vaikka ymmärrän että miksi. Sori että olen huolissani tilanteen takia meistä. Selväksi tuli että se on väärin, eihän minulla tosiaan ole asiat niin huonosti. Joo, täytyy kovettaa nahka, olla vahvempi. 
Purtava huulta etten vahingossakaan näytä että muhunkin sattuu.
Ekan kerran tuntuu että mun on pyydettävä anteeksi mun tunteita asioihin joita on tapahtunut. Valitettavasti ja ihan oikeasti. Minä vaan en silti voi mitään sille että mä reagoin ja tunnen. 

tiistai 10. tammikuuta 2017

Mä olen tässä.

En ehkä ole ennen ollut näin kamalassa tilanteessa ja tuntenut itseäni näin avuttomaksi kun rakkaalta ihmiseltä menehtyy hänelle rakas ihminen.. En kyllä todellakaan aio vetäytyä sivuunkaan, mutta en olla liian lähelläkään ja tarjoomassa tukea, apua ja olkapäätä alvariinsa. Kuitenkin niin että hän tietää että mä olen tässä, en ole jättämässä nyt enkä jatkossakaan. Että olen vähän matkan päässä ja tavoitettavissa.
En tiedä varmaksi mitä universumi tässä yrittää, varmaan todella katsoa että mitä minä kestän ja miten, lähentääkö tämä meitä....mitä ikinä se onkaan, tässä punnitaan paljon, niin paljon asioita. Molemmin puolin. Kestääkö rakkaus kaiken tämän maan päällisen helvetin keskellä, mikä nyt vallitsee.
Jokin tarkoitus oltava sillä että asiat on menny tässä järjestyksessä, näin ikäviä asioita.
Ainakin tämä ihminen tietää kuinka rakas ja tärkeä hän on mulle ja tulen toivottamaan joka ilta hyvää yötä ja voimia, jaksamista.. Ja mä tiedän, että me nähdään kun hän jaksaa tai pystyy siihen <3


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

On mielenkiintoista huomata että miten mä toimin "kriisitilanteessa". En tiiä miks lainausmerkit koska jos joku iso asia on mulle hetkellinen kriisi niin se on, eikä vaan mukamas, lainausmerkeissä.

Kuulen jotain mikä on kaataa mun pienen maailmani, jokin minkä voisi ehkä vielä kuitenkin korjata.
Mä lamaannun, oon sekasin, en ymmärrä....sitä tilaa on tosi vaikea selittää. Tulee romahdus, itkuu, toimintakyky menee, ei pysty nukkuu, ei tunne nälkää. Epätoivo ja lannistuminen, sitten taas voimien löytyminen, jostain, en tiedä mistä, uus epätoivo, taas voimien löytyminen, ratkaisujen etsiminen, kompromissien etsiminen ja taas epätoivo, uus voimien löytyminen ja ajatus että "jumalauta mä en luovuta!"
Tässä kun on jutellu kaverin kanssa mun tämän hetkisestä tilanteesta, niin mä kuulemma olen kärsivällinen, jaksan odottaa ja toivoa että kaikki kääntyy hyväks. Mä en oikeasti edes ole yhtään kärsivällinen, ajan ihmiset pois kun en osaa antaa olla ja se on kamalaa... =(
Tää mun tän hetken asia on jotain niin tunteisiin käyvää, että mitä enemmän yritän olla sitä ajattelematta, sitä pahempana se iskee kun loppuu tekeminen. Hetken on kaikki ok ja sitten muistaa taas karun totuuden ja sen että roikunko jossain mahdollisuudessa turhaan vai onko tää vaan se hetki kun kaikelle on annettava vaan tilaa ja aikaa...katsoa mitä käy ja todeta sitten että "kaikki hyvin, eteenpäin vaan" tai sitten että "tästä nyt ei tullut mitään, mutta toivottavasti edes opin tästä jotakin".

Huomaan muuttuneeni aika paljon siinä, että en tee itse hätäpäissäni jotakin päätöstä, tai saata enää jotain asiaa loppuun, vaan oon alkanu oppia antamaan aikaa, kypsyy asian itsekseen tai jos siihen tarvitaan joku muukin ihminen, niin antaa hänelle aikaa..

Mä olen ylpeä itsestäni että mä oon tän kyseisen asian pystyny hoitaa näinkin hienosti, aina ei oo ollu asioiden handlaaminen tällä tolalla. Eli pitkä matka on menty sen suhteen, kuinka suhtaudun kriiseihin. Ja jo tämänkin kriisin aikana oon huomannu muutosta. Itsessäni, siitä miten mä elän sen mukana, ikään kuin tekemättä itse mitään. Mä en tiedä pitäisikö tehdä, mutta niin raastavia aikoja kun mä nyt just elänkin, niin mä en vaan voi tehdä tälle mitään. Jokin mun sydämessä sanoo että "älä irroita". Järkikin sanoo jopa että "ihan rauhassa nyt".. että kaikkea ei olla heitetty menemään. Tälle on syynsä. Se ei välttämättä ole se miksikä me sitä luullaan. Tarkasteltava asiaa jostain sellaisesta vinkkelistä, josta harvoin tulee katsottua. Mä kyllä katson monesti asiat hyvinkin monesta vinkkelistä yleensäkin, mutta en mä siitä oo kertomusta tehny, en oo kai osannu, eikä oo ollu niin sellaista asiaa, josta olisin pystynytkään kirjottaa.
Tiedän kyllä miten toimin kriiseissä mutta nyt just mulle tuli tarvi koota se tähän, tai muualle mutta tämä on hyvä. Siltäkin varalta, että jos joku vaikka samaistuis tai löytäs jotain johonkin omaan juttuun...sehän olisi tosi hienoa jos pystyn etäältä auttamaan jotakin ihmistä.

Mutta mitä jos mun jokin kriisi on niin kamala, että mä luulisin että mun tunne-elämä heilahtaisikin jotenkin niin, miten se ei oikeasti edes ole, että koko pakka levahtaa sikin sokin.. Mä tiedän mitä koitan sanoa mutta en pysty..

Mä en muista millon oisin näin paljon kirjottanu ja näinki viisaasti (omasta mielestä ainaki) mutta tässä tää nyt on ja se helpotti mua ihan helvetisti.

Se mikä ei tapa, se vahvistaa, opettaa ja antaa uusia näkökulmia ja kykyä kohdata uusi kriisi paremmin.

Mä en oo vahva, mutta kyllä minusta sisuakin löytyy, kaiken herkkyyden keskeltä..
Enkä mä halua olla sellainen joka menee aivan sekaisin kriisistä, omista negatiivisista tunteista ja saa asiat pahempaan jamaan. Mun on pakko osittain kiittää siitä mun lääkitystäkin ja mun on se muistettava ottaa joka aamu. Mutta en voi vähätellä omaakin osuutta siihen että alan oppia kohtaamaan asiat eri tavalla kun ennen, pelkkä lääke ei auta tekemään näin isoja muutoksia, se mitä mä olin vaikka parikin vuotta sitten vasta.
Hyvä minä! Ja kiitos te ihanat jotka ootte tukenu mua <3