Voiko ihminen muuttua?

Niiin...siinäpä se...voiko ihminen muuttua?

Lähetään nyt vaikka siitä että ihminen joka on valehdellut kumppaneilleen, käyttänyt hyväksi, käyttäytynyt kusipäisesti ja sitten se myöntää virheensä jollekki, niin kuinka tosissaan ihminen on, onko sellainen ihminen oikeasti pahoillaan ja pystyykö ihminen vähässä ajassa muuttumaan niin paljon että kerralla lopettaa valehtelun ja kaiken muun vittumaisuuden kuin seinään?
Olisko se vaan esitystä, joka ei kestä kauaa, koska eihän kukaan jaksa esittää jotain mitä ei oikeasti ole.. Ei ainakaan kovin terve ihminen. Vai voiko käydä niin että valehteleva ihminen rakastuu niin kovasti johonkin, että se vaan päättää ettei valehtele enää ikinä juuri sille ihmiselle, eikä ole juuri sille ihmiselle ikinä vittumainen..
Mun on kyllä helvetin vaikea uskoa että ihminen joka on ollut tietynlainen vuosia, muuttuisi.. Toki tää ihmisen henkinen kasvaminen, josta oon puhunu, voi tehdä jotain ja perusluonnetta ei edelleenkään voi muuttaa, mutta jos ihminen valehtelee vuosia kaikille ja on tietynlainen kaikille (parisuhteissa) niin eikös se kuulu hänen luonteeseensa? Vai oonks mie nyt muka ihan hakoteillä?

Edellisen tekstin pointti ei ollu tosiaankaan sitten tllaiset isot asiat oikeasti vittumaisessa luonteessa kun että pienet luonteeseen liittyvät jutu muuten mahtavassa persoonassa.

Kirjotan nyt näistä niin paljon kun mua kiinnostaa ihmismieli niin paljon, varsinkin omalla kohdalla, kun on tavannut niin erilaisia ihmisiä luontenpiirteineen ja oppinu tunnistamaan asioita ihmisistä, oppinut itse ymmärtämään että mitkä asiat on niitä joita toisessa sietää ja joita taas ei, riippuen toki ihmisestä, jonka kulloinkin tapaa. Ei ihan kaikkiin ihan kaikki asiat päde, mutta perus luottamus, rehellisyys ja toisen kunnioitushan on ihan itsestäänselviä.

Ja voiko työpaikka/koulukiusaaja muuttua ihmiseksi joka lakkaa vaan kiusaamasta muita?
Voiko sellainenkaan olla aidosti pahoillaan monen ihmisen elämän pilaamisesta? Vai onko se jopa jotain sellaista että hei kattokaa nyt ku mä oon pahoillani oikeesti että saisi aplodit hienosta asian myöntämisestä, hän nyt on niin hieno ihminen että pyytää anteeks....!! (ai jumalauta kun vituttaa) ja odottaisi vielä uhrin sanovan että "no ei se mitää". Kyllä se on mitään! Ja toisia kiusaava ihminen, jos onkin aidosti pahoillaan, niin minun mielestä on helevetin hyvä että ihminen kykenee olemaan pahoillaan, mutta jos mun kouluaikojen kiusaaja(t) tulis sanomaan nii varmaan sanoisin että "niin olitkin kusipää idiootti".
Ja näin muuten sanoin mun nuoruuteni sekopää eksälle, kun siihen ihmishirviöön törmäsin baarissa jokin aika sitten ja pyys vielä erikseen pihalle ja väitti olevansa pahoillaan ja pyysi anteeksi ja siis sanoi että "olin sillon ihan idiootti". Todellakin oli.

Mutta näihin mietteisiin tällä kertaa.

Mulla on ollu tässä viime päivinä vaikka mitä ajatusta mistä oisin voinu kirjotella, mutta mä en oo jaksanu. Semmoia ohi meneviä ajatuksia, muutaman sanan lauseita, jotka on tuntunu turhalta kirjottaa ja osa on ollu sellasia joita oon kyl kirjottanu mulle itelleni. Ja koko ajanhan mulla on jotain mistä ois kiva kirjottaa, iha vaikka julkisestikkin mutta en mä sit, ne on vähä sellasta toistoa tietyistä aiheista. Eri muodoissa.
Mutta yks mitä oon miettiny. Kun tapaa uuden ihmisen, juttelee sen kanssa ja sit ehkä tapaa ja toinen sanoo: "mitäs jos oltaski vaan kavereita?"
Mutta vaikka kavereita ei koskaan kuulemma voi olla liikaa, niin vittu mitä paskaa silti. Joidenki kanssa on iha fine jäädäkki vaan ystäviks/kavereiks, mutta en mä oo etsimässä uusia ystäviä. Ja jos ei etsi vakavampaa, tai ole edes sillä mielellä liikkeellä että tarttuisi mieluiten johonkin vakavaan, niin miksi ei voi vaan kirjottaa että "en etsi elämänkumppania", "haluan vain seksiseuraa", "kaipaan vain juttukaveria" tai "olen sitoutumiskammoinen" jne jne....mitä syitä nyt kullakin on ettei halua vakavampaa, mutta tärkeintä on siis mun mielestä että sen kertoo. Onhan tässä sekin että ei voi tietää miten synkkaa jonkun kanssa, mutta miten joillakin vaikuttaa niin paljon pienikin juttu siihen ettei voi ihmiseen tutustua? Ja mitkä on ihmisen arvot, pohjimmiltaan? Mitä ihmiset vaatii toisiltaan tavatessa mahdollisen potentiaalisen miehen/naisen?
Sen minkä minä ja moni muukin on huomannut, että rima on korkealla.. vittu, pitäs olla hyvässä asemassa, arvostetussa ammatissa, pitäs olla luonnostaan äärettömän kaunis ja virheetön...vaikka minä itsekkin arvostan hyvää ulkonäköä ja sitä että pitää itsestään huolen, niin silti välillä tuntuu että se ulkonäkö merkitsee ihmisille ihan liikaa.
Joskus kun asettaisi realistiset toiveet...esim. ei haittaisi jokin pieni kosmeettinen vika toisessa jos luonne on kiva, mutta kaikissa meissä on luonteessakin varmasti vikaa, mutta se mikä on kenellekin iso juttu niin on eri asia, mutta jos nyt puhutaan sellaisista periaatteessa pienistä jutuista jotka ei oikeasti vaikuttaisi siihen suhteeseen, mutta ei kelpaa ihan vaan sen korkean riman takia niin on aika perseestä.

Ajatus katkes.

Peräkammarin pojat

Enkä puhu nyt homoista, jos joku heti kuvitteli.

Jere 30v. on sinkku. Ollut aina. Miksi? Jere 30 vee asuu äitinsä kanssa. Miksi? En tosiaan tiedä!! O.o
On perin kummallista että 30-vuotias asuu äitinsä kanssa, niin että asuminen ei ole tilapäinen järjestely, vaan kun ressukka ei ole osannut irtautua.

Jos mua tulis baarissa iskemään mies ja se kertoo että hän asuu äidin kanssa, kysyisin tietenkin että "varmaan väliaikaisesti?" ja jos mies vastaisi että eeeeiiii, kun hän on asunu koko ikänsä siihen asti äidin kanssa, niin kyllä sanoisin että "kiitos, mutta ei kiitos" ja kääntyisin kannoillani ja luultavasti ilmeeni ois näkemisen arvoinen. Jere vielä kehtaa jäädä ihmettelemään että onpa kumma kun naiset ei kiinnostu. Juu, ei mikään ihme että ei kiinnostu. Siinä ei paljon kiinnosta enää mikään muukaan asia vaikka alkuun tyyppi ois näyttänytkin olevan potentiaalinen aviomies ehdokas.

No, Jere alkaa miettiä että on se kumma tosiaan, kaverit sitoutuu ja hankkii lapsia. Jere itkee joka ilta itsensä uneen mielessään vain kysymys "miksi?".
Kuinka ihminen pääsee aikuistumaan jos ei aio muuttaa ikinä lapsuudenkodistaan? Ei mitenkään. Meinasiko Jere ja hänenlaiset miehet viedä tosiaan naisen kotiin (jossa -hyvä luoja- asuu miehen äitikin), hihkaista äidille että hei laitas mulle ja Pirjolle aamiaista ja voisit tuoda ne tänne huoneeseenkin ja äitihän tekee ja kipittää tarjottimen kanssa lemmenpesään. Hmmm....niiin, mihin lemmenpesään? Eihän siellä voi edes avoimesti rietastella! Pirjo kiljuu ku pieni sika ja sänky hakkaa seinään ja seinän takana äitimuori on saada slaagin! Tulee vielä huutamaan ovelle että "Minun poikaa et haureuden tielle vie!! Minun poika! Kuulitko?!?!" Viimeistään siinä vaiheessa varmaan tulee äkkilähtö. Tai jos ei, on ehkä nainenkin päästään vialla.

On se varmaan kiva jos äiti vielä pesee poikansa pyykit, ruoka on aina valmiina..
Mutta. Entäs jos Jerenlainen "mies" muuttaakin lapsuudenkodista omaan kotiin niin herää kysymys: osaako Jere 30v. tehdä ruokaa? Tonnikalapurkin avaaminen ei ole kokkaamista. Ja suoriutuuko Jere purkin avaamisestakaan.
No, Jere on asunut kaksi viikkoa omillaan, on riemuissaan kun sain viimein oman asunnon. Tapaa baarissa naisen. Kyllä, naisen. Juttu menee hyvin siihen asti kunnes päästään Jeren omaan kotiin. Siellä ei ole siivottu, koska äiti ei asu siellä kämpässä. Okei, tämäkin juttu on ihan vain kiireellä selitettävissä naisen omassa mielessä. Nainen hyvää hyvyyttään siivoo, tiskaa, silittää äijän kalsaritkin. Hän haluaa olla hyvä nainen, vaikka luulee tietävänsä että miesosaisi itsekkin. Sitten....tulee anopin tapaamisen aika: he katsovat toisiaan ja toteavat että on kuin peiliin katsoisi! Tästä saattaa alkaa ongelmat, kaikki mitä nainen tekee, on anopin mielestä väärin, ihan kaikki. Ja kuinka ollakkaan, Jeren ainut suhde 30-vuotiaana kariutui äidin takia ja muuttaa äitinsä helmoihin takaisin.
Tästä syystä Jere on ollut ja tulee olemaankin sinkku. Ja miettii vielä että olisikohan sen Pekan kanssa sittenkin pitänyt muuttaa naapurikaupunkiin kimppakämppään kun oli 17. Mutta Jere ei uskaltanut. Äiti olisi voinut suuttua.

Kirjotin yöllä naapureista ja niitten metelöinnistä, tai mun piti kirjottaa pelkästään siitä miten mua ärsyttää ja vituttaa niitten yölliset elämöinnit mutta se ei pysyny yht'äkkiä enää asiassa, vaan meni aivan raiteiltaan ja kirjottelinki mun maailman kummallisimmista haaveista, mutta mä oon yönä aikana tullu järkiini.. =D
Yöllä tosiaan vitutti naapurit, tänään mua vituttaa tietynlaiset muutkin ihmiset, esim. kaveri joka pyytää apua kun joku saatanan kaheli on sen kintereillä, ja kohta se hengaakin sen kanssa ja ovatkin kohta ylimpiä ystäviä. Miks mä auttaisin ketään sellaista joka tieten tahtoen hakeutuu ihmisten seuraan jotka on arvaamattomia?!
Mä en jaksa enää auttaa yhtäkään ihmistä joka ei itse tee asioille loppujen lopuks mitään.
Ja sitten, tyyppi joka itse pilasi oman elämänsä, itkee mulle kun joskus asiat oli vielä hyvin. Vittu, kuka pakotti alkaa elämään perhe-elämän sijaan hulttion elämää? Ei kukaan.. Jos ei ole itsekuria niin paljoa että laittaisi edes lapsensa etusijalle niin voi helevetti.... mutta valintoja, valintoja..!
Kyllä mä kuuntelen huolia ja murheita, mutta joskus pitää vaan itse tehdä muutoksia. Ei oo aina ihan helppoja juttuja tehdä isoja muutoksia mutta jos ne tuo lopulta helpotuksen johonki tilanteeseen niin miks ei edes yrittäisi?

Mulla on ajatukset jo niin solmussa että lopetan tähän.

Sämpylöitä ja unia

Johan on markkinat!! Tänään tein porkkanasämpylöitä ja uunissa on vielä evakkoo...mikähän ahkeruuen kärpänen mua on purassu.. =D en valita, antaa nyt mennä vaan ku virtaa riittää! Kunhan ei joka päivä tee mieli leipoa, tällä menolla loppuu pakastimesta tila, siellä kun on äitin tuomia mehujakin jo aika paljon. Ja tällä menolla jos leivon herkkuja nii alkaahan tää näkyy kohta keskivartalossaki. En kyl ite oo noitten leipomusten perään niin perso, mutta nuo sämpylät meillä hupenee aika hyvää vauhtia. Mulla loppu kesken leivonnan jauhotki ja ku tytö tuli kotiin nii hihkasin että ei kannata ottaa kenkiä pois ku saa lähtee kauppaan ostaa lisää venhäjauhoja.. Kohta tuli kotiin ja sano ovella että "jauholähetys, heihei" ja anto jauhopussin mulle, itelleen oli vaivan palkaks ostanu riisisuklaata. 

Ainiii......perunat kai laitettava kiehuu, ei kai sitä pelkkää evakkoo syyä...vaikka menis mulle ilman pottujaki mutta...

Kerroinkos mä jo eilen mun unesta kun muutin Jyväskylään ja Ouluun, mulla tais olla molemmissa paikoissa opiskelupaikka... No, nyt kerroin. Mie toivon että mulla saattas olla tässä joskus helvetin hyvä syy muuttaa Jyväskylään oikeasti. Viime yönä sit olin jossai puisessa laivassa, myrskyssä, yhen ihmisen kanssa kahdestaan, tehtiin yhteistyötä että saadaan se laiva pidettyy pystyssä ja kurssi kohillaan, oli oikeesti aika kova myrsky mutta mua ei pelottanu ku en ollu yksin siinä laivassa. Se oli jännä uni, hyvällä tavalla.

Aamulla kun heräsin toisen kerran, avasin Suomipopin nettiradion ja siel alko samointein soida Stellan Aamunkuiskaus.

Mutta...ne perunat..kohta pitää paistiki ottaa uunista.

Keskiviikon katatonia

Huh, jessus! Aamulla heräsin, laitoin tiskit likoomaan, menin suihkuun, suihkun jälkeen tiskasin, siivosin, laitoin pyykit pyörii, välillä datailin, äiti toi omenoita, kauppaan, kotona tein omenapiirakan, vitun rumia korvapuusteja ja pikkupullia joista eka satsi meni uunin just. Melkeen koko ajan liikkeesä ja tehny jotain. Nyt ehtii hetken kirjottaa. Mutta hei, selkeesti vaimoainesta, ainaki eilen ja tänään. Eilen tein vohveleita. Ilman munaa, mutta ei se ole ongelma, onhan täs oltu ilman munaa muutenki...!!
Keittiön siivous tuntuu tässä vaiheessa ihan turhalta ratkaisulta, koska vehnäjauhot on kuorruttanu puol keittiöö. Melkein.
Kyttään tässä samalla noita pikkupullia, jotka alkaa näyttää jättiläispullilta...paisuu paisuu....hmmm...tulipas rivo olo. Mutta siis pullat paisuu ja leviää. Leipominen on kivaa mutta kivempi ois ku joku muu tiskais ja siivois jäljet.

Mulla heräsi kysymys että kukahan nuo kaikki pullat ja piirakat syö.. Me ei tytön kanssa niitä kaikkia ehditä syödä ennen ku ne menee syömäkelvottomiks! Hullu tossa vielä aattelin sämpylöitäki tehä, mutta jos mä huomenna.....tai jos kuitenki tänään, voihan olla etteä en huomenna enää viitsi vaan ostan sämpyläni kaupasta.. Hmmm...katellaan.. kunhan saan nuo pullat ees ekaks paistettuu.

Jos sitä kirjottelis tässä taas aikansa kuluks...
Mun piti eilen ostaa uus puhelin mutta en ostanukkaa, ku jos buuttaa tuon HTC:n ja sais sillä sen toimii paremmin.. Sen sijaan käytiin raxissa Janin kanssa ku näin keskustassa. En mä taas paljo mitää jaksanu syödä ja sit alko väsyttääkkin iha kauheesti, muutenki oli aika "koomanen" päivä aamusta asti.. Jani lähti kotiin, tai jonnekki, ja mä mä viel Sokokselle ja sain ostettuu uuden ripsientaivuttajan ja luomivärisiveltimen ja sit ostin tollasen baby lips huulirasvan, tuntus olevan oikeasti ihan hyvä huulirasva, vaikka epäilinki että onko tääkin taas joku uus villitys kaikkien naisten keskuudessa josta pitää iha vaa periaatteessa kohista, kehua ja ilakoida.
Hyppäsin sit ostosten jälkeen bussiin ja tulin kotiin...mittasin kuumeen ja näytti 37, mun normilämpö kun on matalempi nii tuntuu heti kurjalta ololta.. Ja 38 asteessa tuntuu että oon kuoleman kielissä jo. Otin panadolin ja koitin nukkuu, mutta eihän siitä mitään tullutkaan, mutta katoin leffan...The Last Song:n puoleen väliin, sitte Meidän perheen tähtien jälkeen katoin loppuun. Oli kyllä niin tunteikas leffa että nessuja meni.. =D nessut kuulostaa paremmalta, oikeesti pyyhin silmiä iha vaan soft embon wc-paperiin..
Sitte nukkumaan..

Oon tänäänki iha tukossa.. =/ viimeks äiti arveli että mun on mentävä ton yskän takia astmatestiin, eilen se alko panikoida että jos mulla onkin syöpä kun lämpöä nosti...hmmm...no, jospa mulla ei ois nyt kuitenkaan syöpä.. =D tätä sitkeetä flunssaa on ollu muutenki. Muillaki.

Tylsähköjä päiviä....alavireessä tää alkuviikko..
Suihkuun -->