Ragevaroitus! Avautumista!

Mä en odellakaa haluais valittaa pikkujutuista koska mulla on asiat kuitenki hyvin ja oon hengissä. Ketään ei tapa munanjohtimen leikkaus eikä viisureiden poisto vaikka ne tapahtuukin kahden viikon välein. Kun tää leuan turvotus ja kipu häviää nii suuremmalla höngällä vaan taas eteenpäin. Mä en aio jämähtää ja nukkua ku vois elääkkin ja elämä on nyt vaikka asioita tapahtuukin. Ja oon kyl mennykki pää kolmantena jalkana ja toisinaan nauttinu omasta ajastakin.
Mutta enkö mä osaa olla kiitollinen siitä että olen hengissä, mulla ei sentään ole syöpää (joo otettiin biopseja niistä kystista mutta tuskin niissä mitään pahalaatuista on)
Mun pitäs olla oikeesti onnellinen mutta mä en voi mitään että mä alan olla aivan loppu mun kipuihin. Toi adhd-lääkekkin minkä alotin, ei tunnu sopivan mulle yhtään. Mä oon vaan enemmän sekasin, ärsyyntymiskynnys matalalla, vittuilen ihmisille, tiuskin ja itkenki asioita ja mulla pitäs tosiaan kaiken olla hyvin. Mä viestittelen kavereitten kanssa vaikka en kaikkia näekkään mutta näänhän mä viikonloppusin ees.
Miestä mulla ei oo mutta kuka hullu antaa itteään loukata niin pahasti enää mitä mun eksä loukkas. Oon aikuisiällä pettyny miehiin, mulle on tehty ohareita, mulle on lupailtu asioita ja lyhyetkin jutut satuttanu päättyessään mutta ikinä mua ei oo kukaan loukannu niin pahasti kun mun viimesin eksä. Fyysisesti ja henkisesti. Nyt vasta reilu puol vuotta eron jälkeen tajuan kuinka sairaassa suhteessa olin, josssa minä opin, yritin saada asiat rullaamaan vielä senkin jälkeen kun mua paiskottiin seinille, heiluteltiin veistä mun edessä kun eka oli veitsilaatikko revitty ulos ja näppis paiskattu lattiaan. Ja kun mä kuulin vitun huoraa kun pidettiin saunan ovea kiinni etten päässy sieltä pois ja kun vähän kopautan ovea, se revitään auki ja huudetaan että hajotan toisten saunaa, tai kun katsotaan että minulla kiekat nousee eikä tilannetta edes yritetä pysäyttää ennen kun mun kiekat noussu niin että ainut vaihtoehto on raahata mua pitkin lattiaa vaikka tilaisuuksia pysäyttää mut ois ollu paljon aiemminkin mutta yks vaan tuijottaa.. mä siedin paljon, paljon sellastakin mistä en jaksa nyt avautua.
Varokaa ihmisiä jotka teitä lahjoo, naiset. Taustalla on aina jotain, ilmaisia lounaita ei ole.
Ja kaiken paskan jälkeen ja yhden eronkin jälkeen mä hullu uskoin yhteiseen tulevaisuuteen. Vai kumpi on hullumpi, minä joka uskoin hyvään vai mies joka uskotteli mulle yhteistä tulevaisuutta vaikka tiesi että aikoo minut jättää..
Sitten ihmetellään kun minä "pikkusen" sekoan eron jälkeen. Kuka ei sekoaisi, huolimatta siitä että että sai turpaansa.. Eikä kukaan voi sanoa että missä ajassa erosta pitää toipua. Mulla meni kuukausia, mulla meni siinä samalla myös luotto miehiin.
Onneks mun silmät näkee mennyttä nyt niin paljon selkeämmin kun vaikka vielä muutama kuukausi sitten. Tulen varoittamaan naisia tästä eksästäni, kenenkään ei tarvitse sietää samaa mitä minä.
Ja kyllä, kyllä mä vielä jollekkin annan mahdollisuuden tutustua siihen minuun jolla ei ole enää epäilyksiä että annetaanko minulle mitään vilpittömästi vai siksi että minut voidaan lahjomalla ostaa jotta voi antaa myöhemmin paskaa.
Mä olen kiltti nainen, mä en kahlitse ja mä siedän liikaakin ja katson paljon läpi sormien, joskus räjähtää sitten kun hiljaa oon antanu kattoo saavin täyttymistä.
Kiitollinenkin mä olen. Mä oon kiitollinen siitä että mä olen oppinut tuntemaan itseni ja siitä että mä olen sitkeä, mä opin, vaikka joku muu ei oppinut. Se kun katsokaas on toisille vähän liian rankkaa nähdä itseään ulkopuolelta.
Virheitä minäki oon tehny ja niistä oon tilini tehnyt. Mun ei tarvitse enää.
Tulipas avauduttua mutta mitä sitten.. mä saan ihan tasan avauta asioista jotka mua on vaivannu ja varsinkin jos mun silmät on auennu näkee asioista jotenkin muuten miten ne aiemmin koin. Nyt siihen pystyn ja mun ei tarvitse kaunistella yhtään mitään vaikka kyseinen ihminen jonkun lapsi, veli tai isä onkin.

Burana-Panadol combo auttaa fyysiseen kipuun.
Töihin pitäs huomenna mennä jo näitten saikkujen jälkeen, en tiiä auttoko päiväunet yhtään muttasuurin vitutuksen aihe ehkä nyt just on se että keitot ei paljo nälkää pidä ja mitään kiinteetä en saa syödä että viisurikoloihin ei mee ruokaa. Antibioottikuurin sain ja kurkkuki paskana.
Mutta olipas hyvä avautua kaikesta. Jospa niistä biopseistaki tulis vastaukset pian.

I will survive!

Mikään ei mua saa masentuu ja mä nousen. Kaikesta. Taipuu voin mut katketa en koskaan!! Tuli mitä tuli.

Ja ehkäpä jollekkin jo sen mahdollisuuden olen antanutkin... ;)

Ihmetystä herättäviä asioita

Ensimmäinen on tää maanantaiviha. Pitäskö alkaa muuttaa elämäänsä tai ees asennettaan niin että ei joka vitun maanantai tartteis valittaa siitä kun on maanantai?! =D
Menee helvetin hyvin ihmisillä jos ainut vitutuksen aihe on maanantai. Eikö vois olla onnelinen että edes huomaa heräävänsä siihen maanantaihin ja uuteen päivään ja viikkoon? On jokseenkin surullista että ihmiset jaksavat valittaa maanantaista kun toisilla on varmaan ihan oikeitakin ongelmia kun se että viikot nyt rullaa kuten rullannu tähänki asti iän kaiken.
En ymmärrä, ehkä mun ei tarvitsekaan... =)

Toisekseen, eläinrakkaiksi itseään tituleeraavat ihmiset, jotka kuitenkin vihaavat käärmeitä, hämähäkkejä, liskoja, papukaijoja, virtahepoja, aaseja ja myskihärkiä ja rusakoita, mutta RAKASTAA kissoja ja koiria ja marsuja. Hmmm....se että rakastaa vain kissoja ja/tai koiria, ei tee ihmisestä eläinrakasta. Ja kuitenkin kävelee aitonahkaisissa nahkakengissä. Ja syö lihaa.

Ja ihmiset jotka naukuu kun elämä on tylsää ja paskaa ja silti istutaan kotona ja odotetaan maailman seitsemännen ihmeen tapahtuvan tekemättä itse mitään. Eikö pienessä mielessä käy että lähe sieltä kotoos pois, näe ihmisiä, älä keksi tekosyitä miks et voi liikkua. Vähän enemmän asennetta ja myönteisyyttä. Kaikki ei pyöri sun navan ympärillä, sä et ole mikään erikoistapaus, paitsi ehkä siinä että mitään et edes yritä ja kitiset kun mikää ei onnistu ja toimi ja kaikki on levällään ja huonosti.
Elä päiviä kipujen kanssa, käy lähellä kuolemaa, koe paskaa nii tulee vähä perspektiiviä ja toivottavasti näkökulmaa siihen miten voi ittekkin elämäänsä järjestää.
Toki jos nauttii siitä että rypee jossai sonnassa nii ei ku antaa mennä mutta sit pitäs olla jo hiljaa ja nauttia sit siitä jos se on jotaki elämää.

Aurinkoista maanantaita, ottakaa päät pois persiistänne ja nähkää iloa, valoa ja positiivisuutta! <3

Voi että mua pelotti/jännitti leikkaukseenmeno, en vielä maanantaina edes todellakaan tienny että seuraavana iltana mut leikataan. Ma - ti välisenä yönä menin kyssiin järkyttävien voimistuneiden mahakipujen takia, mua tutkittiin ja otttiin verikokeita, käskettiin olla syömättä ja juoda sain vain sen verran että saan lääkeet alas. Osa kipulääkkeistä meni lihakseen. En nukkunu maanantai aamun ja tiistai iltapäivän välillä silmällistäkään niin saattaahan se vähän jo psyykeenki päälle käymään, ravinto mikä meni, tuli suolaliuoks-seoksesta ja myöhemmin sokeriliuoksesta. Leikkaukseen pääsin viiden hujakoilla, mua jännitti ja itkee tursotinki siinä mut rauhotuin, vaikkakin tärisin niin että hyvä että leikkauspöydällä pysyin. Oli oikeen ihanat hoitajat, lääkärit ja kirurgi ja ketä kaikkia siellä pyörikään.
Esilääke sai olon ihan kivaks vaikkakin heitti päässä lähes ikävästi, leikkaushoitaja, hyvän näköinen mies sitten taisi siinä toivotella kauniita unia tai hyvää yötä tms., vilkasin kun kanyylista ruutattiin "unihiekat" suoneen ja seuraava _lähes järjellinen_ muistikuva on heräämöstä kun itken hirveästi ja leikkaushoitaja ja joku muu lohduttelee, olin sopertanu että minua pelottaa kauheesti mutta en minä tiedä että mikä minua on pelottanu, rauhotuin aika äkkiä ja kurkistin peiton alle ja kysyin että miks mun alapää tuntuu niin paksulta.. ='DDD !!???!!!?
Sain tähän kuitenkin vastauksen että puudutusaineet varmasti on syy tähän, mulle kävi joku hemmetin komea heräämön Jessekin antamassa jotain kanyylin kautta ja mietin että sanonko sille että siinäkö mun mies on, en onneks kysyny, mutta kysyin kuitenkin että osaako se sanoa miks mä itkin herätessä niin kovasti. Ei se tienny. Kysy vaan että oliko mulla ollu paha mieli. Kun en minäkään siihen osannut vastata, olin hiljaa =D
Huomasin myös että mulla on katetrikin ja kysyin joltain että "ai tämmönenki mulla on?!"
Pikku hiljaa aloin tolkkuihini tulla ja mut vietiin eri osastolle minne alunperin menin ja mistä saliin lähdin. Koitin kattoo osastolla Bacheloria ja heräsin kun siellä jo pyöri ihan joku muu ohjelma.
Yöhoitaja kävi välillä ja vaihto ringeriä ja tyhjenti ureapussia ja toi lääkettä. Olin hyvässä hoidossa =)
Iltapäivällä pääsin kotiin ja välillä käyy mielssä että onko toi maha laikkauksen jäliltä vähemmän kipee kun kylki ja olkapää, koska mut pumpattiin täyteen ilmaa että skopia saatiin tehtyä.
Nyt minulla on enää yksi munanjohdin.

Seuraavaa leikkausta odotellessa, joka on kahden viikon päästä kun leegoja revitään irti.

Mulla on koti, mulla on sopivasti rahaa, haaveita, tuttuja ja kavereita, lapsi, ruokaa ja mä pärjään välillä huonosti mutta enimmäkseen hyvin. Välillä sattuu selkään mutta mä pärjään, jos en hyvin, niin välillä huonommin =)
Mä en tiedä missä mun mies on mutta ehkä se jossain on, että voit nyt kertoo olemassa olostasi, koska tätä rakkautta ois aika paljon annettavaa..

Mun kumppaniaarrekartta..

- ymmärrät minua
- hyväksyt mun harrastukset (käärmeet ja hämähäkit ja ehkä liskot jos keksin haluta sellasenkin vielä)
- hyväksyt minun menneisyyden
- olet terveesti mustasukkainen
- olet väkivallaton henkisesti ja fyysisesti
- osaat riidellä/opit riitelemään ja osaat olla lietsomatta minua
- osaat käsitellä minua ja huomioit minua
- suhtaudut minuun ja tekemisiini huumorilla ja lempeydellä
- olet jotain aivan muuta mitä minun edelliset on olleet
- kuljet puhtaissa vaatteissa, huolehdit itsestäsi
- osaat tai opettelet lukemaan minua, jos en osaa sanoa jotain asiaa suoraan
- olet ehdottoman rehellinen (valhe ja puhumattomuus, jonkun asian kertomatta jättäminen, jonka kuulen myöhemmin muualta, satuttaa enemmän kuin että kerrot suoraan itse vaikka asia minua voisi loukatakin)


Hui...olinkohan vaativa. Osviittaa vain kuitenkin, eikä kenellekkään paineita ja pilkettä silmäkulmaan.. =D

Pus ja rakkautta kaaaaikille <3

Hirveesti asiaa ja hirveesti ajatusta ja monesti alottanu, ajatus katkennu ja tallentanu.

Mulle on ollu aivan hirveä kokemus kun oon alaikäisenä ollu töissä jo, en tiedä oonko ollu niin tehokas mutta töitä tehny kuitenkin. (muok. 4.4. ei se ole hirveää että olen alaikäisenä ollut töissä, jatka lukemista niin hiffaat mistä puhun)
Mun työt on ollu aikuisiällä hektisiä ravintola-alan töitä keikkana. 12 tuntia töissä ja koko se aika tekemistä piisannu, skolioosi asetti liikaa esteitä ja viime kesänä mä olin jonkun aikaa verhoomolla, mä en kehannu kertoo monellekaan että millä verhoomolla. Töitä 3 kertaa viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Pitkä pätkä etten ees hakenu töitä. Miksi? Siksi koska mun on vaan oikeasti ajateltava että mitä mun selkä kestää, missä mulla oikeasti mielenkiinto pysyy, jonkun mielestä pitäisi hakea aktiivisesti töitä, mennä edes johonkin ja katsella sitten.. minun mielestä erikoista ajattelua.
Ja minäkö muka en ole kokeillut "edes jotakin"? =D
No, enpä sitten jonkun mielestä varmaan =)
Mun on vaikea asennoitua ottamaan rennosti tämän hetkisessä työpaikassa kun aiemmin on pitänyt keskittyä suorittamiseen ja saamaan hyviä tuloksia, hektisyys sopii mulle juu, mutta mä en ole enää niissä töissä. Mä saan pitää huilitaukoo, venytellä selkää, mun ei tartte skarpata mun motivaation ja keskittymisen kanssa tuolla lajittelussa. Mä en muista olla armollinen itelleni. Mun pitää olla.
Mä oon liian kriittinen itseäni kohtaan, mä syyllistän liikaa itseäni, tosin välillä ihan syystäkin, mutta on asioita joita on tapahtunut, asioita joita olen ajautunut tekemään ja mun adhd-tutkimusten myötä mä oon saamassa vinkkejä kuinka toimia, kuinka työstää asioita ja mitä asioita käydä jopa menneisyydestä läpi, kaikki liittyy kaikkeen. Kuka tahansa voi sanoa mitä vaan, mutta mä olen oikeasti kiltti ihminen, mutta onko kukaan kysynyt että miten pitkään mä jaksan olla se kiltti, joka katsoo asioita läpi sormien ja yrittää hyväksyä asioita, koska itsekin kokee olevansa puutteellinen ja vajavainen, niin ei voi muiltakaan vaatia täydellisyyttä.
Ja kyllä minulla on impulssikontrollia vaikka kuulemma ei ole, mun vaan tarttee löytää keinot saada reagoinnin ja toiminnan väliin sopiva rako, laskea sataan, osattava lähteä tilanteesta...mitä näitä keinoja onkaan.
Kun kohtaa ihmisen joka ottaa kierroksia, niin yleensähän sitä pysäyttää tilanteen, kyllä keinoja on, aivan varmasti. Mutta ehkäpä joillain on taipumusta seurata kun toinen niitä kierroksia ottaa, jotta voi itse tehdä jotain toiselle.. tai saada toinen hajoamaan ja antaa auttava kätensä sen jälkeen..
Tai ärsyttää toista, katsoa kun toinen suuttuu ja sanoa että olet hullu, et voi puukottaa ja sanoa että älä vuoda verta. Verrannollisesti se menee näin.

No mutta mulla on menossa nyt adhd-tutkimukset, kriteereitä jo sen verran että riittäisi kuulemma diagnoosiksi, jos oikein ymmärsin toimintaterapeuttia, jonka kanssa myös revittiin muutamia juttuja auki. En halua kenenkään olevan niissä kengissä missä mä oon ollu ja olen edelleenkin, kaikella on joku tarkoitus, kaikella tapahtuneella on seuraukset tähän päivään, jokaisella ihmisellä ollut merkitys mun elämässä, jokaisella ihmisellä joita kohtaan jatkossakin, tulee olemaan tarkoitus mun elämälle. Ja jokaisella tapahtumalla.

Pää taas jo puuroo, pakko lopettaa ja koittaa keskittyy yhteen asiaan kerralla nyt, katson samalla salmis enbuske veitolaa, kirjottelen ihmisten kanssa, kirjotan tätä ja mietin pyykkejä.. puuuh..

Ja loppuun....älkää vihatko, älkää edes arvostelko toisia, ette ikinä tiedä toisten taustoista..

Minä luulin että kukaan ei saa mua tuntemaan niin miten Sinä.
Minä luulin että Sinä olet mun elämäni rakkaus, kihlattuni, avopuolisoni ja koko loppuelämä.
Minä luulin että Sinä et ikinä satuttaisi minua.
Sinä kuitenkin lähdit antaaksesi jollekin muulle tilaisuuden, annoit tilaisuuden minulle.
Sinä opetit minulle paljon. Minä rakastin Sinua valtavan paljon, Sinun paikkaa ei kukaan vie ja tulet pysymään mun mielessä aina. Miksi haluaisin edes unohtaa, mutta mä annan tilaa jollekkin muulle.
Tilaa tulla lähelle, mahdollisuuden itselleni tuntea kovasti jotain uutta kohtaan.
Muista olla onnellinen, minäkin aion olla.
Toteuta sun unelmia sen kanssa joka on Sinulle sopivampi, koska minäkin toteutan unelmia sen kanssa joka on mulle sopivampi.
Mä olen kiitollinen siitä mitä sain Sinulta, paljon sainkin.
Meillä molemmilla on vielä edessä paljon, enemmän kun voidaan edes kuvitella.
Tämä teksti ei ole kirjoitettu vihalla, ikävällä, mutta kunnioituksella ja kiitollisena jopa siitäkin että vedit maton jalkojen alta.
Mun uusin askel on aivan eri suuntaan. Kohti uutta elämää ja rakkautta. Sydän, silmät ja takki auki, katsellen mitä tämä tuo elämääni mutta oon taas niin täynnä rakkautta ja valmis että ei edes riitä sanat.

Kirje Minulle.

Kyllä, Sinä olet oikeudenmukaisuudestasi huolimatta ikäväkin ihminen, puutut asioihin, analysoit ja pohdit paljon ihmisten tarkoitusperiä, koitat saada omaa viestiäsi perille. Yrität myös ymmärtää muita mutta turhaudut kun et ymmärräkkään. Joskus on vain kuitenkin hyvä irroittaa asioista joita ei ymmärrä sitten millään, ja ihmisistäkin.
Sinä olet äärimmäisen lempeä ja ystävällinen niille jotka kohtelevat Sinua hyvin, haluat ihmisten näkevän että et ole paha ihminen vaikka tunteet kuohahteleekin ja impulssit on tähän asti ohjailleet paljon elämääsi ja sanelleet asioiden kulkua. Sinä olet myöskin hieno ihminen kun myönnät virheesi, seisot niiden takana ja pyrit tekemään asioita paremmin jatkossa.
Ei ole Sinun vikasi että reagoit pettymyksiin niin kovasti että ne saavat Sinut suunniltaan, Sinun vain pitää opetella käsittelemään niitä niin ettei ylilyöntejä tulisi.
Sinä osaat rakastaa lujasti, Sinä tunnet kaiken voimakkaasti, eikä se huono asia ole. Minkälaista elämä olisi vähemmän tuntevana tai täysin tunteettomana? Niinpä, ankeaa, tylsää. Et Sinä sellainen edes haluaisi olla. Et Sinä nauti tästäkään Sinusta mikä olet. Pää pystyyn. Sinä voit hioa itsestäsi pahimmat kulmat pois ja minä luotan Sinuun. Jätetään kuitenkin ominaiset piirteet ja se pieni tuittupäisyys jäljelle, jos joku ei Sinua kestä ja siedä, niin se on hänen menetyksensä, ei Sinun.
Sä olet tehnyt ja yrittänyt paljon, olet yrittänyt pitää suhteita kasassa ja pettynyt kun et ole onnistunut. Ei suhteissa olla yksin, täytyy sen toisenkin yrittää pitää suhde kasassa ja se pysyy kun KUMPIKIN sitä haluaa, eikä vain toinen ja yritä yksin turhaan pitää kasassa sellaista mikä toiselle on yhdentekevä.
Sinä tarvitset rinnallesi ihmisen jonka itsetunto kestää Sinun huonon päivän, jopa Sinun kiukuttelut ja tulee ottamaan syliin ja sanoo että "rakas, kaikki hyvin" tai antaa Sinun vain olla, koska Sinä tulet lähelle kun olet saanut itsellesi tilaa rauhoittua. Sinun seuraavan kumppanin tulee oppia lukemaan Sinua, tietää kuinka toimia kanssasi.
Sinä olet myös ystävänä hauska, kuuntelet, autat ongelmien ratkaisussa, tarjoat yöpaikan jos joku tarvitsee. Et kuitenkaan kaikkea siedä ystäviltäkään. Kaikissa suhteissa olet sitä mieltä että totuus voi sattua, mutta valhe/kertomatta jättäminen satuttaa vielä enemmän ja Sinulla on täysi oikeus suuttua jos Sinulle on valehdeltu tai kuulet jonkun asian muuta kautta kuin asianosaiselta itseltään. Eikä kukaan voi silloin sanoa että "siksi en kertonut koska sä reagoit noin", ei kukaan reagoi niin jos asiat puhutaan suoraan ja heti.
Rakasta itseäsi tuollaisena kuin olet, anna jonkun vielä tulla lähelle niin uskallat rakastaa. Älä pelkää.
Tiedän että Sinun on vaikea irroittaa joskus niistä jotka oli Sulle tärkeitä jossakin vaiheessa elämää, tiedät että käyttäydyt turhautuessasi rumasti, tiedät myös että yrität aina kaikkesi ja haluat katsoa kaikki kortit, useampaankin kertaan, ihan varuilta, mutta hei, sellainen sä olet.
Älä soimaa itseäsi liikaa virheistäsi, olet arvokas ja tärkeä silti. Asioita ei aa tekemättömäksi ja olet niin vahva että et jää rypemään niihin ikuisiks ajoiks, eikä tarvitsekaan. Sitä paitsi kaikki tekee joskus isojakin virheitä ja ihmisiä tässä vaan ollaan. Kaikki ollaan loppujen lopuksi samalla viivalla ja kuolevaisia kaikki.
Hyvää loppuelämäsi ensimmäistä päivää Milla <3 =)
Kaikki kääntyy aina parhain päin ja anna mennä niiden jotka ei Sinun arvoisia olleet ja jättivät ja lähtivät. Oikeastaanhan heitä pitäisi kiittää siitä että ollaan tässä ja näinkin vahvana ja samalla herkkänä omana itsenään. Nämä kaikki kokemukset koko 33 vuotisessa elämässä on tehneet Sinusta sen mikä olet nyt. Juuri tänään. Kiitä niistä kokemuksista ja ihmisistä jotka kävivät opettamassa jotain itsestään ja Sinusta itsellesi.
Monikaan ei Sinua tunne, mutta lähimmät ihmiset tuntee ja tietävät että kuka olet, anna ikävien puheiden mennä ohi korvien.