Mä en odellakaa haluais valittaa pikkujutuista koska mulla on asiat kuitenki hyvin ja oon hengissä. Ketään ei tapa munanjohtimen leikkaus eikä viisureiden poisto vaikka ne tapahtuukin kahden viikon välein. Kun tää leuan turvotus ja kipu häviää nii suuremmalla höngällä vaan taas eteenpäin. Mä en aio jämähtää ja nukkua ku vois elääkkin ja elämä on nyt vaikka asioita tapahtuukin. Ja oon kyl mennykki pää kolmantena jalkana ja toisinaan nauttinu omasta ajastakin.
Mutta enkö mä osaa olla kiitollinen siitä että olen hengissä, mulla ei sentään ole syöpää (joo otettiin biopseja niistä kystista mutta tuskin niissä mitään pahalaatuista on)
Mun pitäs olla oikeesti onnellinen mutta mä en voi mitään että mä alan olla aivan loppu mun kipuihin. Toi adhd-lääkekkin minkä alotin, ei tunnu sopivan mulle yhtään. Mä oon vaan enemmän sekasin, ärsyyntymiskynnys matalalla, vittuilen ihmisille, tiuskin ja itkenki asioita ja mulla pitäs tosiaan kaiken olla hyvin. Mä viestittelen kavereitten kanssa vaikka en kaikkia näekkään mutta näänhän mä viikonloppusin ees.
Miestä mulla ei oo mutta kuka hullu antaa itteään loukata niin pahasti enää mitä mun eksä loukkas. Oon aikuisiällä pettyny miehiin, mulle on tehty ohareita, mulle on lupailtu asioita ja lyhyetkin jutut satuttanu päättyessään mutta ikinä mua ei oo kukaan loukannu niin pahasti kun mun viimesin eksä. Fyysisesti ja henkisesti. Nyt vasta reilu puol vuotta eron jälkeen tajuan kuinka sairaassa suhteessa olin, josssa minä opin, yritin saada asiat rullaamaan vielä senkin jälkeen kun mua paiskottiin seinille, heiluteltiin veistä mun edessä kun eka oli veitsilaatikko revitty ulos ja näppis paiskattu lattiaan. Ja kun mä kuulin vitun huoraa kun pidettiin saunan ovea kiinni etten päässy sieltä pois ja kun vähän kopautan ovea, se revitään auki ja huudetaan että hajotan toisten saunaa, tai kun katsotaan että minulla kiekat nousee eikä tilannetta edes yritetä pysäyttää ennen kun mun kiekat noussu niin että ainut vaihtoehto on raahata mua pitkin lattiaa vaikka tilaisuuksia pysäyttää mut ois ollu paljon aiemminkin mutta yks vaan tuijottaa.. mä siedin paljon, paljon sellastakin mistä en jaksa nyt avautua.
Varokaa ihmisiä jotka teitä lahjoo, naiset. Taustalla on aina jotain, ilmaisia lounaita ei ole.
Ja kaiken paskan jälkeen ja yhden eronkin jälkeen mä hullu uskoin yhteiseen tulevaisuuteen. Vai kumpi on hullumpi, minä joka uskoin hyvään vai mies joka uskotteli mulle yhteistä tulevaisuutta vaikka tiesi että aikoo minut jättää..
Sitten ihmetellään kun minä "pikkusen" sekoan eron jälkeen. Kuka ei sekoaisi, huolimatta siitä että että sai turpaansa.. Eikä kukaan voi sanoa että missä ajassa erosta pitää toipua. Mulla meni kuukausia, mulla meni siinä samalla myös luotto miehiin.
Onneks mun silmät näkee mennyttä nyt niin paljon selkeämmin kun vaikka vielä muutama kuukausi sitten. Tulen varoittamaan naisia tästä eksästäni, kenenkään ei tarvitse sietää samaa mitä minä.
Ja kyllä, kyllä mä vielä jollekkin annan mahdollisuuden tutustua siihen minuun jolla ei ole enää epäilyksiä että annetaanko minulle mitään vilpittömästi vai siksi että minut voidaan lahjomalla ostaa jotta voi antaa myöhemmin paskaa.
Mä olen kiltti nainen, mä en kahlitse ja mä siedän liikaakin ja katson paljon läpi sormien, joskus räjähtää sitten kun hiljaa oon antanu kattoo saavin täyttymistä.
Kiitollinenkin mä olen. Mä oon kiitollinen siitä että mä olen oppinut tuntemaan itseni ja siitä että mä olen sitkeä, mä opin, vaikka joku muu ei oppinut. Se kun katsokaas on toisille vähän liian rankkaa nähdä itseään ulkopuolelta.
Virheitä minäki oon tehny ja niistä oon tilini tehnyt. Mun ei tarvitse enää.
Tulipas avauduttua mutta mitä sitten.. mä saan ihan tasan avauta asioista jotka mua on vaivannu ja varsinkin jos mun silmät on auennu näkee asioista jotenkin muuten miten ne aiemmin koin. Nyt siihen pystyn ja mun ei tarvitse kaunistella yhtään mitään vaikka kyseinen ihminen jonkun lapsi, veli tai isä onkin.
Burana-Panadol combo auttaa fyysiseen kipuun.
Töihin pitäs huomenna mennä jo näitten saikkujen jälkeen, en tiiä auttoko päiväunet yhtään muttasuurin vitutuksen aihe ehkä nyt just on se että keitot ei paljo nälkää pidä ja mitään kiinteetä en saa syödä että viisurikoloihin ei mee ruokaa. Antibioottikuurin sain ja kurkkuki paskana.
Mutta olipas hyvä avautua kaikesta. Jospa niistä biopseistaki tulis vastaukset pian.
I will survive!
Mikään ei mua saa masentuu ja mä nousen. Kaikesta. Taipuu voin mut katketa en koskaan!! Tuli mitä tuli.
Ja ehkäpä jollekkin jo sen mahdollisuuden olen antanutkin... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti