Joskus tuntuu että mä hajoan näihin fiiliksiin.. Mä hajoilen tavata ihmisä ja päästää niistä irti. Mä hajoon siihen ihastumisen tunteeseen kun huomaan ettei tunne olekkaan sama. Mä hajoon siihen että saan kivoja värejä tulevaisuuteen ja huomaan että olenki ollu värisokea tai mielenvikanen ja kaikki onkin lopulta mustaa, harmaata.. Mä hajoon sitä ku menen niin pohjalle, enkä saa vastakaikua tai vastauksia edes. Olisiko niin vaikeaa sanoa kyllä tai ei...vai onko helpompaa kiusata toista.
Miten mä voin luottaa enää mihinkään, kehenkään....
Onhan se varmaan kiva käydä kääntymässä ja katsomassa.. Eikä sille voi mitään että aina se tunne on vain yksipuolinen. Eikä toisenkaan paskalle menneisyydelle mitään voi mutta nyt on nyt. En mä tiedä. Mä en todellakaan osaa enää ees tutustuu uusiin ihmisiin kun ne kaikki on lähteny. Ihan sama mitä sanoo, miten hitaasti etenis, vaikka ei tekis samoja virheitä kun edellisten kanssa niin silti. Aina sattuu.
Ihmistä ei oo luotu olemaan yksin, mutta minut on. Ilmeisesti. Tai sitten jotain ihan superia on tulossa vielä. Mutta nyt. Nyt mä en tee mitään, en muuta nyt just voi ku odottaa, hetken. En tiiä miten pienen tai ison hetken, mutta nyt on päästettävä irti, joksikin aikaa edes. Annetaan miettiä, annetaan aikaa, tilaa.. Jos ei, niin sitten ei. Jos kyllä, niin sitten kyllä, ja se on kiva.

Tää on taas niin tätä, mutta jospa joskus asiat muuttus.

Vitun persereikä päivä

- jos on yhteydenpitoon soveltuvia välineitä, whatsappia, veispuukkia yms. ja on linjoilla ja näkee että on tullut viestiä niin minkä helvetin takia ei voi vastata?!?! (kun siinä linjoilla kuitenki roikkuu!!!)

- Sotshin kisat ja se vitun jääkiekko

- netti toimii paskasti

- epäusko kaikkeen

- epäusko etenkin suhteisiin....miks vitussa ees yritän?

Haistakkee *ittu =(((

Voi vittu.. =/

Anna mennä!!! Anna nyt mennä, äläkä pelkää, ressaa tai epäile!! Ei kaikki miehet voi olla samanlaisia. Älä nyt pilaa tätä itse....joooko? =(

Pakko hokea tota itselleen.

Kerron jatkoa joskus myöhemmin.

Milberon munakas

Tarvitset makeaa paprikaa, yrttikermaa, kinkkua ja munia. Margariinia.
Ota tarvittavat ainekset ja välineet esille. Pilko paprika, laita levy päälle ja voi sulamaan. Laita munat jääkaapiin. Häsellä ja sekoita kinkku paprikan kanssa. Laita ne pannulle. Ota munat uudelleen jääkaapista ja sekoita yksi muna loraukseen yrttikermaa. Kaada munakerma paprika-kinkkuseoksen päälle, ota juusto, höylää siivu ja laita muna-kerma-kinkku-paprika-mötöksen päälle, katso kun se alkaa sulamaan. Lado ylijääneet ainekset jääkaappiin, myös munat, joita et tarvitse enempää munakkaaseesi. Kippaa ruoka lautaselle. Aloita syöminen. Unohda levy päälle, sammuta se ja jatka syömistä.
NAM!

Mulla ei ole luottotietoja, mulla on ollu keskivaikee masennus, osa tekemisistäni on vähintäänkin moraalisesti kyseenlaisia, mulla on mahdolliesti add tai adhd mutta mä haluan miehen joka on henkisesti vakaa, ei kauheita rikoksia tehnyt, suurin piirtein kunnollinen, mutta jos löydän kunnollisen miehen, luottotiedot kunnossa, ollut henkisesti terve elämänsä ajan, niin miten mies voi hyväksyä tällaisen naisen? Vaikka eksä oli just tällainen kunnollinen mies ja kelpasin hälle ktllä, mutta suhde kaatui muista syistä, mutta entäs jos enää ei käy niin.. Mitä jos kaikki ne kunnolliset, joita mulla on ollu, on sit koettu ja nähty ja jäljelle jää kaikki hulttiot joita minä en halua ja jään yksin? Ulkonäkökin olisi hyvä olla mulle siedettävä. Mutta jos en katsoisikaan aina ensimmäisenä ulkonäköä vaan alkaisin tutustuu johonkin joka ois mun mielestä kuitenki aivan susiruma (ei pahalla oikeita susia kohtaa, sudet on kauniita eläimiä) ja luonne mitä hienoin, niiiin......äääh....kyllä mä vaan kuitenki oon sen verran pinnallinen että vaikka ois kuinka upea luonne, niin tarvii sen olla hyvän näköinen. Miten ees mietin tällaista?
Lihakset, minua pidempi, saa olla tatskoja mutta ei pakko, mutta lävistyksiä korkeintaan kulmassa...kauheeta et kriteerit on nykyään niin korkealla, mutta toisaalta, vaatimustaso nousee sitä mukaa ku turpaan tulee.. Niin se vaan menee.
Kauheeta et ylipäätään näin paljon mietin tällaisia parisuhdejuttuja nyt. Ja osaisinko mä enää seurustella, saatikka asua jonkun kanssa yhdessä kun niin kauan menny ihan vapaasti, reissannu ja ollu, mutta tavallaan just siks kaipaan sitä parisuhde-elämää.. Haluun rauhottuu, mutta haluun silti et suhteessa on se jokin mikä pitää liekkiä koko ajan...vaikka välillä hiipuisi, mutta roihahtaisi sitten taas, kunhan ei sammuisi. Ja mä tietäisin et se toinen on mua varten, ja mä sitä.. <3
Ja niin ku aiemmin olin kirjottanu että miten se lähestyminen tapahtuu ja mitä toiselle voi kertoa ja missä vaiheessa.

Hmmmm........

Mutta uskon silti vielä kaikkeen hyvään, vaikka se usko on vitun monta kertaa viety..

Nousuu, laskuu, nousuu....

En muista mitä viimeks oon kirjottanu mutta kuten otsikosta voi nähdä, on elämä ollut nousuja, laskuja, nyt tasasen hidasta nousua, ja hyvä niin...uusia ihmisiä, yksi erityinen...ja just kun sä sille erehdyt kertomaan syvällisempää sun elämästä nii se varmaan ottaa välimatkaa....huoh...no, se kertoo siitä ihmisestä sitte..
Onneks ei oo nähty vielä, mutta toivottavasti nähdään...ja viimein pystys alottaa elämää puhtaalta pöydältä niin että siinä on joku toinenkin...

Mut reissuja on heitetty, alko jo käydä melkeen psyykeen päälle moinen remuaminen. Tänään värjäsin hiukset ja sekös piristi =)
Mut hei...en jaksa enempää kirjottaa.

Suhteet, suhteettomuus, ihastuminen, säätäminen...

Kun tapaa uuden ihmisen niin mikä on paras tapa lähestyä toista, miten usein on ok laittaa viestiä, mitä toiselle voi laittaa, milloin pitää ymmärtää vetäytyä ja antaa toiselle aikaa ja missä vaiheessa laittaa mitäkin yleensäkin. Mua ärsyttää tosi paljon, jokaisen kohdalla aina tää. Mä haluun näyttää että oon kiinnostunu, välitän ja haluan jotain vakavaa mutta en mä halua sitäkään että toinen ahdistuu mun viesteistä. Ja jos toinen välittää susta niin voiko se ahdistua viesteistä? Ymmärrän että voi jos heti alkaa suunnitella muuttoa yhteen tai lapsia ja jotain todella radikaalia....siis ite ainaki ahdistuisin sellaisesta, mutta jos nyt ei puhuta ihan niin hurjasta.
Ehkä se on just se "alkusäätö" mikä ratkaisee kaiken että jääkö se siihen vai jatkuuko ja miten.
Ja itse haluan olla toiselle ainut pelkkä säätökin, ainut ketä tapailee, ainut kelle laittaa kivoja viestejä...en haluu olla mikään hätävaranainen. Ja voihan olla että toinen on koko ajan töissä, väsy jne eikä siks laita viestii. Kyllä mä ymmärrän sellaset tilanteet ettei oikeesti pysty ja on varmasti muutakin elämää kun joku nainen satojen kilometrien ja merien takana.

Elän ite nyt jännittäviä aikoja. Kaikki selvinnee. Mutta perseestä tää tilanne sikäli on kuitenki ku koittaa olla normaalisti ja kännissä ei ainakaan pysty ku menee holtittomaks tunteitten kanssa.

En jaksa enää kirjottaa tästä tänään. Tai saatan tulla kirjottaakkin.

Mut kyl tää tästä. Syteen tai saveen.

Onneks muksu tuli joulun vietosta kotiin.