Jossain hepakassa ollu puol iltaa ainakin.. ensin huonossa, nyt hyvässä.. Kun mä mietin viime päiviä ja tätä päivää, niin mä tunnen niin mahottomasti rakkautta nyt, että mä en tiiä miten päin mä olisin.. Luotto meidän tulevaisuuteen on niin iso..! Ja kun mä ajattelen sua ja tiedän että saan sut viereeni, en edes tiedä milloin, niin se tunne on tänään isompi kun koskaan ja se tuntuu siltä kun mä näkisin sut ekaa kertaa. On se fiilis ennenkin ollu kun nähdään pitkän ajan jälkeen, mutta nyt tässä on jotain niin käsittämättömän suurta tunnetta että ihan kun mä oisin rakastumassa suhun uudelleen.. <3 se saa mut värähtelee ja hymyilee kuin heikko mielisen.. =D ei sen tartte olla kun pieni merkki viestissä että olen sulle tärkeä ja rakas, niin mun sydämessä läikähtää.
Hmmmm.... tältäkö se tuntuukin kun on rakastunut? Kai sitä samaan mieheen voi rakastua useasti...ja niin se saa mennäkkin...että rakastun suhun monta kertaa vielä jatkossakin, kun on välillä ollut suvantovaihetta. Oih.

Bonuskirveitä ja kahdeksan jalkaisia

On niin levoton pää nyt että hoh-hoi.
Meillähän on nyt siis 4 hämähäkkiä ja 4 käärmettä ja HayDay.
Brachypelma kahlenbergi "Kale", Brachypelma emilia "Sirius", Brachypelma albopilosum "Venus" ja meitsin iha oma tuittuperse Acanthoscurria geniculata "Fortuna". On kuulemma kuin omistajansa. Tyyppi pöllyytteli pers'karvojaan kun tapahtui siirto kuljetuspurkista nykyiseen hökkeliinsä, ei juuri tykkää jos menee kattelee valon kanssa ja sumuttelusta veti kilarit ja kiipesi kovaa kipittäen koriste-piilokallon seinämää ylös ja jäi kattelee sieltä, varmaan tuumas että "saakeli, mun jalat kastuu!!" Luulisin. Oli kyl hauska näky, ihan ku jossain lasten animaatiossa =D
Elämä pyörii pitkälti nyt näiden karvajalkojen elämää seuraten ja pelaten päivät pitkät HayDayta.
Mieskin on nyt töissä, tänään lähti ja tulee joskus maanantain ja tiistain välisenä yönä. Ehkä. Tulee ku tulee, kun mä tiedän että tulee joka tapauksessa kun joutaa. Linkittelin Tasalan Päivin sivulta sille juttuja ADHD:sta liittyen parisuhteisiin.
Huomenna pitäs käydä ostaa joku vihko johon merkkaa kaikkien käärmeitten ja hämppien moltit, ruokailut ja muut oleelliset jutut. Katotaan miten jaksan, katotaan mitä selkä tuumaa. On meinaan ollu viimesen ainakin viikon ihan kauhean kipeä...lapojen väli, niska, hartiat, olkapäitä myöten. En voi ees enää syödä tuota panadol-burana comboo koska maha menee ihan kauhean kipeeks. Ei auta ees pepcid kunnolla. Ja jos jätän buranan pois, ei teho oo niin hyvä mutta mahakin on vähemmän kipeä.
Jaa mutta alkaa sattuu nyt silmiin..öitä, iltaa, päivää tai huomenta.

Jotai tuli mieleen vielä mutta mä jo unohdin...

Naiset jotka vonkaa varattuja miehiä.

Miksi? Onko se sitä että kielletty kiinnostaa? Itsetunnon kohotusta siltä varalta että varattu mies lämpeäisi? Oikea ihastuminen tai jopa rakastuminen? Siis naiset jotka tietää miehen olevan parisuhteessa ja vonkaa niitä silti, lähestyy muuten kuin kaverillisesti...antaa kyllä hieman lutkamaisen vaikutelman itsestään. Siinä kohtaa kun tämä varattu mies vastaa vietteleviin katseisiin ja koskettaa takaisin hellemmin kuin ystävät yleensä niin siinähän lutkamaisesti ei käyttäydy pelkästään nainen. Kun taas baarissa pokaa jonkun miehen, josta ei tiedä onko se seurusteleva/naimissa/avoliitossa niin siinä kohtaa vastuu on pelkästään miehellä, mutta en vaan ymmärrä niitä naisia jotka lähtee yrittämään niitä joilla on suhde jo menossa jonkun muun kanssa. Tiedän muutaman tällaisen naisen, joku rauhottunut iän myötä joku villiintynyt. Pahimpia tuntuu olevan nelikymppiset, joilla niilläkin oma ukko kotona lasten kanssa vihkisormus kiiltäen nimettömässä, naisella takataskussa. Mitä nainen saa siitä että edes yrittää lähestyä varattua miestä, vaikka saattaa jopa tietää että äijä ei lämpene? Jos mies on rehellinen, niin tottakai kertoo asiasta vaimolleen/tyttöystävälleen, niin onko tää varatun vonkaaja niin sekaisin ilman itsesuojeluvaistoa että ei tule ajatelleeksi että mitä siitä seuraa kun kotona odottava nainen saa tietää näistä vonkausyrityksistä?
Onneks itselläni ei oo tällä hetkellä omakohtaista kokemusta, josta tietäisin, mutta on ollut. Ja jos olisi nyt ja tietäisin siitä niin en varmasti jättäisi asiaa siihen. Sen naisen osalta. Eli siis puhun vaan siitä että nainen vonkaa varattua miestä, ilman että mies lämpeäisi.

No jaa.. tää tuli mieleen lähipiirin tapahtumista vain ja tuli tarve kirjottaa kun en muutenkaan ole keskittynyt viime aikoina muuhun kun tuohon uuteen ihanaan mieheeni joka on töissä, tällä hetkellä jossai lähellä Kemiä ja meillä on meidän joulu parin päivän päästä, ei oo nähty viikkoon.. ja tää on tuskaa välillä. Mutta sitten niin palkitsevaa ja tietää mitä odottaa.. ja sunnuntaina risteilylle.. =)

Mä muistan kun pidin parikymppisenä itteeni fiksuna ja kokeneena kun olin nähny elämän kurjaakin puolta ja kerran joku kaveri sano että ikä tuo sen oikeanlaisen "älykkyyden", taisin suuttua jopa siitä kommentista ja ajattelin että mua vähäteltiin tai jotain sen suuntaista, mutta nyt lähes 32-vuotiaana voin sanoa että oikeassahan hän oli. Vaikka oisit ollu ikäsi laitoksissa, kohdeltu kaltoin ja kokenu vääryyttä enemmän ku juutalaiset ikinä, niin silti, ikä se on mikä tuo sellasen tietynlaisen viisauden ja ja elämänkokemuksen, se että kokee paljon asioita ei tarkoita sitä että niihin osaa suhtautua fiksulla, aikuisella tavalla. Jos sä olet kokenu kauheita, ei sun tartte korostaa sitä mitenkään. Ei rankka elämä ole leuhkimisen arvoinen asia. Toki kokemukset kasvattaa ja koulii ihmisestä tietynlaisen mutta oon huomannu että tietyn ikäiset suhtautuu niihin niin eri tavalla ja puhuu niistä asioista eri tavalla. Jos vertaan 23- ja 33-vuotiasta kaveria niin ero on aika iso henkisellä puolella. Vaikuttaa siihen tietenki ihmisen luonnekkin ja mahdolliset neurologiset poikkeavuudet esim. adhd. Mutta ajattelutapa silti muuttuu ihmisellä jollai tapaa ja villikin ihminen saa tyyneyden, tai oikeestaan tasapainon elämäänsä, ei oo tarvetta uhota kaikesta, kaikille. Osaa ajatella asioita laajasti. Kykenee ajattelemaan niin että miten joku muu ajattelee/ajattelisi jonkun asian ja oppii havainnoimaan ympärillä olevia ihmisiä oikealla tavalla. Oppii aistimaan ihmisten energiat. Käyttää päätään.
Itsehän oon impulsiivinen, kyllä, enkä oikeasti aina vaan ehdi ajatella joissain tilanteissa mitään, kun jo tapahtuu, mutta mä en ole impulsiivinen koko aikaa, vieläkin nykyään mä oon tehny tyhmiä juttuja. Minussakin on vikoja, ominaisuuksia ja ehkäpä jotain puutteitakin psykologisella tasolla, jotka tekee minusta minut, ainutlaatuisena, mutta silti ne asiat ei ole estänyt mua kasvamasta muuten ihmisenä. Nimenomaan ihmisenä. Eikä ketään muutakaan, ei ainakaan pitäisi. Eikä meidän kenenkään kaikkia ja kaikkea tarvitse sietää. On eri asia miellyttää kuin että kykenisi ajattelemaan asioita muiden kantilta. Siinä vaiheessa kun oppii erottamaan asioita toisistaan, kykenee asioihin niin ettei mikään teko tai tekemättä jättäminen oo pois toisesta asiasta, löytää sellasen ihanan kivan pikku harmonian elämäänsä, ja on ennen kaikkea tyytyväinen itseensä, niin pärjää muidenkin kanssa. Mutta kaikki kypsyminen aikanaan, eikä tartte nuorempien ihmisten vetää herneitä nenukkiin...tää vaan on fakta. Jonka koin itsekkin.

Työt(-tömyys) ja selkä.

Tajuaako selästään terve ihminen miten paljon pelkästään kipeä selkä syö motivaatiota enää edes hakea töitä? Kun oot kokeillu sitä, tätä ja tuota mutta kun ei pysty, kun koskee. Sitä työn riemua kesti ennen sisulla viikko, nykyään sisulla pari päivää. (n. 40 asteen skolioosi yläselässä + lannerangan ekan nikaman painaumamurtuma joka säteilee vielä alemmas selkään kipeästi, tapaturmasta yli vuosi) Mitä mieltä missään työn hakemisessa sitte edes on ku tiedät ettet pysty tekemään mitään, etkä viitti koko ajan kipulääkkeitäkää vetää jotka ei ees auta mitään ja ne jotka auttaa, pistää samalla kuupanki niin sekasin ettet voi sen takia tehdä mitään jos vaikka kipu häviääkin tuurillaan. Siivouspäivä kotona, taukoja, istumista, kävelyä ja paikallaan olemista. Seuraavana päivänä viimestään tiedät siivonnees. Ikää tulee lisää, kivut pahenee. Sitte joku neropatti tulee ja sanoo että "kyllä se kuule on ees haettava töitä, alotat vaan jossain paikassa ja lopetat vaikka sitte, pittää se kokeilla!!". Nonii, siinähän loistoidea!!! Ai jumalauta onko ihmiset oikeasti noin vitun idiootteja?!?! O.o Antasin nää omatki kivut millon vaan kenelle tahansa muulle ja tekisin töitä vaikka 24/7 jos mä tietäisin että mun selkä kestää! Ja toisekseen, kuka itteään kunnioittava ihminen lähtee ilmasiks töitä tekemään vaivasella 9 euron ylläpitokorvauksella (joka on tarkoitettu eväisiin ja matkoihin, onpa iha siinä ja siinä riittääkö, kaikilla ei ees riitä) ja huom. ihmisen on pakko saada jostain rahaa, vaikka ei mitään tekisikään, sekin raha mikä mulle tulee, on pakko tullakkin, vaikka vaan päivät pelaan, siivoon, teen ruokaa tai olen vaan, ihmistä ei voi heitteille jättää, jotain rahaa on ihmiselle tultava joko kelasta tai soskusta. Ja miettikää nyt että ei kaikki ole sossun ja kelan rahoilla huvikseen. Enkä oikeastaan ihmettele yhtään jos onkin. Ja niitä on paljonkin. Ne jotka kykenee ja haluaa lähtee töitä tekemään nii niille pitäs maksaa edes kohtuullista palkkaa, inhimillistä, jolla tulee toimeen, ettei tilanne ois joka tapauksessa plus miinus nolla ja yhtä tyhjän kanssa.

Kumpi on parempi, nainen jolla on isot tissit, brassiperse, blowjob-huulet ja tuuhee pitkä tukka ja siniset silmät ja on tyhmä kuin saapas, ei omaa minkäänlaisia käytöstapoja, kiljuu ja hihkuu julkisilla paikoilla ja käy ryhmäliikuntatunneilla body pumpissa vai flanellipaitaan ja farkkuihin pukeutunut, vihreä/ruskea silmäinen naapurintyttö jolla lyhyet hiukset ja kulkee omaa tietään, antaa pienten ylimääräisten kilojensa näkyä ja akntaa ne ylpeydellä, uskaltaa sanoa mielipiteensä mutta osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla? Mä luulen että moni mies varmaan pidemmällä tähtäimellä valitsee jälkimmäisen vaikka ensimmäinen varmaan menisi edustusvaimona ulkonäkönsä puolesta ainakin, jos ei muuten. Oon ennenkin kirjottanu näistä vaativista ihmisistä, mutta kummassa mies on valmis joustamaan, ulkonäöstä vai luonteesta? Tai voi olla lepakkonainenkin. Ja koska itse olen bi, niin voin itsekkin vastata, mutta vasta lopussa. Toki mä tunnen naisia jotka on sekä kauniita että älykkäitä, alyllä tarkoitan tilanneälyä yms., en kirjaviisautta. Mutta en tiedä olenko tavannut vain vääränlaisia miehiä, jotka osaa käyttää viehätysvoimaansa väärin ja minun kaltainen nainen jää heti ja helposti koukkuun, eikä uskalla luottaa vaistoonsa aina. Mutta, en vain ole tavannut kuin yhden miehen joka oli komea ja ainakin lähes täydellinen persoonana, vaikka insinööri olikin. (suhde kaatui muihin syihin) Ihmiset jotka tietävät olevansa kauniita, komeita ja oantavan näköisiä, unohtavat helposti muiden ihmisten sisäisen kauneuden. En puhu olettamuksista vaan siitä mitä minä ihan oikeasti olen nähnyt. Se on surullista. Ja miten helppo saalis "halvan" näköinen nainen on, jos sillä ei ole pään sisällä mitään.. Oikeastaan, nainen joka näyttää "halvalta" ja käyttäytyy kuin teini (ellei oikeasti ole, edes henkisesti) saattaa sisimmässään kaivata lämpöä lähelleen ja lähtee helposti sen takia kenen tahansa matkaan, mikä antaa ehkä vääränkin kuvan. Seuraakin kysymys: millä tavoilla on oikein hakea hyväksyntää? Arvostusta? Ehkä niitä kannattaa miettiä..! Mutta jokaisen kannattaa myös miettiä mitä sen pinnan alla on. Onko joku oikeasti sellainen minkä kuvan antaa.

Mutta, itse tosiaan valitsisin naisen/miehen joka näyttää "tavalliselta", ei tartte ravata salilla, kunhan kantaa itsensä ylpeänä, sellasena kun on. Omaa mielipiteitä, jonka kanssa pystyy saamaan mielenkiintoisia keskusteluja, pukeutuu kuitenkin siististi, vaikkei kledjut oiskaa viimestä huutoo, ei todellakaan tarvitse olla viimesintä muotia. Ja saa olla insinööri seuraavakin, kunhan ei ole "liian järkevä" että järkeistää tunteensakin. Kyllä, sellaistakin on nähty. 

Mutta jos mä nyt noi tiskit tiskaan....se piti alottaa mutta ku tuli ajatuksia mitä haluun kirjottaa nii sitte kyllä tiskit jää! =D

Aurinkoo ja pikku pakkasta ainaki Kuopiossa.. 

Kivaa keskiviikkoo <3

Vain elämää ja tunteita (vähä psykologista)

Mä en ymmärrä ihmisiä jotka jaksaa nähdä vaivaa valittaakseen asiasta jolle ei voi mitään. Tunteille siis. Varsinkaan toisten tunteille. Onko kenelläkään tullu mieleen edes pienesti miettiä miks sielä itketään? Yllätys yllätys, ei.. =) Niillä on pitkiä päiviä, taiteilijat on herkkiä ihmisiä ja varsinkin väsyneenä, luulisin että kenellä tahansa hanat aukeaa, varsinkin kun kuulee jonkun koskettavan kauniin tulkinnan. Monella varmaan liittyy eri biiseihin eri fiiliksiä, tilanteita.. Ja joskus jonkun biisin sanat vaan koskettaa muuten syvältä. Ja eikö se ole jopa jonkunlaista tunne-elämän häiriötä että ahdistuu toisten tunteista? Voi kysyä itseltään että miksi.. Ja minulla ainaki tarttuu herkästi toisten fiilikset, niin onko se joillakin pelkoa että nyt kun mä näen että toi itkee niin muakin alkaa itkettää?! Tosi kaukaa haettua varmaan mutta en vaan kerta kaikkiaan ymmärrä miksi toisten tunteet ärsyttää muita niin paljon. Ärsyttäisi minuakin jos joku koko ajan itkisi joka asiasta ilman aivan selkeää syytä tai syytä jota minä en ymmärrä, mutta eihän tässä nyt "tyhjästä" itkemisestä olekkaan kyse.
Mikä saa ihmisen niskavillat pystyyn kun näkee ihmisen herkimpiä puolia?
Niin ja jos joku takertuu siihen että mitä taiteilijoita noikin nyt on, niin joka ajattelee niin, niin voin sanoa sille että teeppä ite biisi ja laula se niin että siitä tykkää muutkin ku kaveris ja perhees vaan siks että niiden kultapoika tai tyttökulta on tehny biisin.

Niin ja mä en ymmärrä kovinkaan monia muunkaanlaisia ihmisiä jos ne on mun mielestä vähä "moukkia" mutta pyrin ymmärtämään kaikkia, että miks ne on minkäkinlaisia. Vaikka ne ois kusipäitä, moukkia ja erilaisia luonteelta kun minä. Meillä on kaikilla tuolla jossain syyt miksi meistä on tullut omanlaisiamme <3

Pulled porkkia odotellessa uunista... kivaa tiistai iltaa =)