Sain psykan polille ajan niihin ADHD-tutkimuksiin ja tänään mulle tuli postin mukana läjä kuponkeja jotka pitää täyttää sinne vastaanotolle. Onhan tää elämä ollu yhtä helvetin matalalentoa eron jälkeen, eikä tää aina niin hauskaakaan oo ollu jos totta puhutaan mutta tärkeitäkin käänteitä tapahtunu.
Yksin mä en oo jäämässä ja pystyn antamaan seuraavalle miehelle ehkä jopa enemmän mitä edelliselle, ihan vaan siks että jotain opin tästäkin erosta.
Hurjia hyviä muistoja veispuukkikin näyttää ja mä tiiän että niitä näkyy ainakin vielä seuraavan vuoden ajan.
Mä sain Inkeltä kuvan jossa luki "Have enough courage to trust love one more time and always one more time" ja on kyllä sellanen lause että pätee minuun, minä hurja uskon vielä kaikkeen hyvään parisuhteidenkin osalta. Ja siihen että joku ei lähde ja se saa mut uskomaan että ymmärtää mua ihan oikeasti ja joka kykenee lukemaan mua eikä käytä mun heikkouksia mua vastaan. Ja tietää mitä haluaa. Mun elämässä on käyny jo ihan liikaa niitä jotka ei oo tienny mitä haluavat, alkuun kyllä lupaillaan yhteistä loppuelämää ja jopa vielä samalla viikolla kun erotaan.. ja mä huomaan että joka ikisen eron jälkeen mä oon ollu entistä eroa vittuuntuneempi, kusipäisempi ja jopa julmempi. Jotain myös aina käteenki jääny, en mä sitä vähättele. Mutta eron jälkeenkin on myös jättäjänki katsottava peiliin että miten korttinsa pelaa ja miettiä miksi halusi erota aiemmasta ja mitä puhuu uusille tuttavuuksille..
Onhan se kurjaa että kun joudun pettymään johonkin ihmiseen niin valitettavasti kyseinen ihminen tulee näkemään minusta todella ikäviä puolia ja asioita, enkä mä oikeen ymmärrä oikeastaan sitä lausetta että kun jätetyksi tullut tottakai käyttäytyy sekopäisesti eron jälkeen, kaikki kun ei ehkä sitä pettymystään osa käsitellä fiksuilla tavoilla, niin jättäjä kertoo että "no olipa hyvä kun jätin sut kun sä olet nyt tuollainen"..hmmm....niin, käyttäytyisikö jätetty niin jos suhde olisi jatkunut? Tuskin. En minä ainakaan ois tehny mitään sellasia asioita eron jälkeen jos mua ei olisi jätetty. Mä joka tapauksessa olen tehnyt pöljiä juttuja, mä seison kaiken sen paskan keskellä mun sanojeni ja tekojeni takana silti. Eikä tää mun elämä enää nyt ihan niin paskaa ole. Tää on mahdollisuus johonkin. Mä haluun siihen uskoo!
Ihan varmasti joku vielä tulee jäädäkseen. Jos minä vaan uskallan heittäytyä täysillä enää mihinkään.

Rupeen täyttää noita lappuja.

Minä sain ihanan miehen, mahtavat appivanhemmat, huiput bonuslapset ja ison läjän hyviä muistoja. Olen oppinut asioita, olen oppinut tuntemaan itseäni. Vaikka väitin että kaikki on mennyt hukkaan, niin mikään ei ole mennyt silti hukkaan. Opettavainen lähes vuosi.
Kun näin Sinut, aavistin että tämä mies se on. Epäröin, mutta rakastuin. Olen ollut aina melko itsenäinen, mutta olen kokenut olevani silti kokonainen, vaikka rakkautta olin kaivannut aina, loppuelämän kestävää suhdetta. Nyt koen olevani kuin ilman toista kättä, tai jotenkin puolikas. Niin paljon Sinä toit minun elämääni iloa, rakkautta. Sinä ymmärrät minua niin miten kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt.
Nyt tänä päivänä mä uskon että elämä jatkuu vielä, en tiedä vielä miten ja tuleeko vielä takapakkia, mutta arki pakottaa mut toimimaan. Oli todella vaikea ja pitkän tuntuinen tunti keskustassa. Oli paikkoja joissa oli käyty yhdessä, paikkoja jotka muistutti minua Sinusta muuten vaan. Välillä tunnen Sinun olevan mun kanssa, välillä luulen tuntevani sun läheisyyden. Oletkohan Sinä sitten mun se jokin kaksoisliekki, mun kohtaloni....tai jotain. Tai sitten minä vain olen vielä aivan sekaisin erosta, yksinkertaisesti, kun kaipuu on niin kova... =)
Sinä lohdutit minua kun pelkäsin gastroskopiaa niin että itkin ja oli vaikea olla, kun mun serkku kuoli, pidit minun puolia asioissa. Sä olet kiltti mies. Sä olet kaikki mitä haluan, tarvitsen ja minä rakastan Sinua.

Täällä ollaan....tässä ollaan. Nyt on taas vaan tämä hetki. Tämä hetki. Ja muistot. Sekä ehkä pienet toiveet hyvästä tulevasta, mitä se ikinä onkaan..

"Täh? Tehän vaikutitte niin onnellisiltakin"
"Oikeesti?!"
"Mitä????!!!! =( "
"Voimia Milla! <3 "
"Mie oon nyt aika järkyttyny!"
"Uskomatonta!"
"Teistä oli aina niin mukava lukea juttuja"
"Oon tosi pahoillani"

Elämä läväytti nyrkillä suoraan naamaan. Hivautti vielä avokämmenellä poskelle ja varmuuden vuoksi vielä potkaisi. Viikko sitten vielä kaikki oli niin helvetin hyvin. Käytiin sovittelemassa kihloja, puhuttiin yhteen muutosta, meillä piti olla yhteinen tulevaisuus. Niin minä luulin. Uskoin todella niin käyvän.
Uskokaa tai älkää, mun piti jo viime viikolla kirjottaa pitkästä aikaa blogiin siitä kuinka mua jännittää se, miten lähellä ja konkreettisemmaks tästä kaupungista lähtö ois tullu, yhteen muutto ja aloittaa elämä miehen kanssa jota rakastan aivan helvetisti ja jonka puolesta oisin valmis melkein mihin tahansa, johon mä aloin oppia luottamaan, kaiken niitten paskojen edellisten kokemusten jälkeen, jonka kanssa mulla oli ihania hetkiä, yhteisiä reissuja, yhteiset hämähäkit, rc-harrastus johon minäkin pääsin heti mukaan kisoja kiertämään ja mekkaamaan autoja. Tai opettelemaan ees.
Seuraavana päivänä mä olisin ehkä joutunut kirjottaa että turhaan jännitin, positiivisella ja odottavalla tavalla mitään uutta yhteistä elämää uudella paikkakunnalla. Se vietiin multa se mahdollisuus ja vaikka nykyistä ex-miestäni kunnioitankin parhaan kykyni mukaan minkä mukaan tällä hetkellä nyt pystyy, niin mulla on oikeus nyt minun näihin tunteisiin mitä mulla on ja mitkä mulla menee vuoristorataa.
Oon pessy lakanat ettei miehen tuoksu muistuttaisi ainakaan yöllä, että saan nukuttua, koitan keksiä tekemistä, olla kavereiden seurassa, yrittää olla itkemättä ja muistelematta, vaikka kyllähän minä haluan hänet muistaa. Eikä oo tarkoitus unohtaakkaan.
Vajaa vuosi, ainutlaatuinen vajaa vuosi, josta mulle jäi kuitenkin käteen paljon, erittelemättä tässä nyt just niitä asioita.

Antaa hänen mennä.. <3
Antaa hänen nähdä maailmaa ja elää menetettyä nuoruutta.. minäkin elän nyt hetkessä, kuitenkin takki ja sydän auki. Ja silmät. Elämä tulee varmasti vielä yllättämään.. jos kohtalo tai jokin on niin suonut, niin me kohdataan vielä. Tai sitten me kohdataan joskus ne, joiden kanssa oltaisiin vieläkin sopivampia, mutta se ajatus sattuu vielä liikaa..

Elämäni refluksin kanssa

Kun sain tällä viikolla refluksitauti diagnoosin tai oikeammin kai ruokatorven refluksisairaus, niin huomaan miten kauheaa mun elämä on ollut ennen lääkkeitä tai pelkillä Loseceilla, Renniestä puhumattakaan, oli ku karkkeja ois syöny. 

Nielussa tuntuu pehmeältä. Sitä kuulemma kutsutaan normaaliksi olotilaksi. Ei tunnu että jotain on tulossa ylös ja ulos. Voin mennä makuulle, eikä kurkkua korvenna, minulla ei ole paha olo. Ei edes etova. Huomaa kuinka elämänlaatu parani heti ekoista lääkkeistä lähtien. Aamulla Omeprazol 40mg ja illalla Ranixal 150mg. 

Nyt menee ruokavalio uusiksi, ei enää kovin rasvaista ruokaa, ei voimakkaita mausteita, ei suklaata tai kaakaoo, ei sieniä eikä sipulia. Tupakkaa en oo polttanutkaan ja kahvia juon ehkä viis kertaa vuodessa. Kaikkea en kokonaan lopeta, koska lääkkeet kuitenkin myös suojaa. Alkoholia vieläkin vähemmän mitä nykyään, eikä ainakaan punaviiniä. Paitsi ihan joskus ;)

Kauheinta koko kuviossa oli aivan valtava paniikki gastroskopiasta, kun tietää kuinka herkkä on yökkäilemään, pelkkä puudutesuihke sai mut kakomaan. Eipä se onnistunutkaan ilman sedaatioo ja senkin aikana yökkäilin ihan kauheasti, mutta muuta minä en siitä muistakkaan. Oli melko vaikea kertoa lääkärille että miltä tuntu kun en osannut sanoa, muistan että yökkäilin mutta en tuntenut muuta, se oli outo tila jossa olin. Tavallaan tajuissani mutta en kuitenkaan. Rauhotettuna voin mennä toistekin jos on pakko, mutta seuraavaa kertaa en varmaan pelkää enää niin paljoa. No mitä minä sitten pelkäsin siinä? No sitä kun jotain ylimääräistä työnnetään suuhun ja nielun kautta mahaan ja se että jos tulee paniikki etten saa henkeä (tunne vain, tiedän ja tiesin että pystyn hengittämään silti) ja se ihan pelkkä yökkäily. Mutta minä selvisin siitä, lepäilin vielä toimenpiteen jälkeen ja pääsin kotiin. 

Nyt alkaa toivottavasti uusi aikakausi, siihen ei kuulu pahoinvointi, polte kurkussa, etova olo, palan tai kuplan tunne kurkussa tai se että jotain olisi tulossa ylös ja ulos. Mun elämänlaatu oli niin paskaa kun en pystyny enää ees miettiä ravintolaan menemistä tai kavereille tai vanhemmille syömään menemistä koska ruuan jälkeen alkoi usein limayskä joka pahimmillaan päättyi oksentamiseen. Ja se miten se söi muutenkin mun henkistä vointia ja ihan fyysistä jaksamista, oli kauheaa. 

Nyt on huikeaa.. =) 

Adhd:sta vielä vähän

Varsinkin impulsseista.

Tossa kattelin kaverin päivitystä veispuukissa, kun tämä tuttu on tekemässä jotain yht'äkkistä elämässään. Mietin mitä kaikkea mä oon itse tehny hetken mielijohteesta.

1. yht'äkkisiä reissuja
2. lyönyt ihmistä, kännissä
3. leikannut hetken mielijohteesta sivukaljun + pätkinyt lettiä itse muutenkin kun alkanut yht'äkkiä kyllästyttämään edellinen tyyli
4. tehnyt itselleni napalävistyksen uudelleen ja huulilävistyksen pari kertaa
5. ottanut elukoita (täytyyhän mun koti tarjota käärmeelle joka ei ois enää mahtunu kaverille, koska meillähän on _aina tilaa vielä yhdelle_ elukalle)
6. ottanut kahdella eri kerralla kaverin alivuokralaiseks (kyllähän nyt kaveri tarttee väliaikasen kämpän)
7. ostanut jotain, milloin mitäkin, jota en oikeastaan tarvitse
8. sanonut jotain mitä olen katunut, monestikin
9, innostunut jostain asiasta hetkellisesti
10. aloittanut ja lopettanut ihmis-suhteen kerta laakista
11. laittanut asuntohakemuksia pitkin Suomea yht'äkkisen päähänpiston ansiosta
12. laittanut työhakemuksia paikkoihin ja kouluihin joihin en voi välttämättä mitenkään päästä

Tämä vaikka lekuriin mukaan paperisena versiona. Jos muistan. Jos saan tulostettua jossain.

ADHD/ADD

Nyt kun mun kohdalla on ollu adhd/add epäily vuodesta 2009, niin mä oon tänä kuuden vuoden aikana törmänny niin ihmeellisiin juttuihin asian tiimoilta että mun on nyt ihan pakko kirjottaa.
Usein uskomus on että adhd on pelkkää riehumista, päätöntä sähellystä ja tällainen henkilö on pikku poika, ehkä jopa tyttö mutta tällöin vain huonosti kasvatettu. Joten joidenkin ihmisten mielestä minulla ei voi olla adhd. Eiiiiihhhh..... adhd:ta jonkun verran tutkineena ja omiin toimintatapoihini perehtyneenä voin kertoa mitä kyseinen kirjainyhdistelmä on..

Aloittamisen vaikeutta (älä vetoa adhd ihmiselle että "kaikkihan nyt inhoaa tiskaamista ja siivousta") meikäläisille aloittamisen vaikeus on sitä että tiistaina toteat että pitäisi tiskata, aloitat perjantaina, sunnuntaina homma on tehty. Ehkä. Pyykit unohtuu koneeseen, siivoamisen aloitus viivästyy. Vähemmän tärkeät tehtävät saattaa odottaa aloittamistaan jopa kuukausia.

Innostuminen kaikesta uudesta, valtavalla intensiteetillä. Innostuminen kestää jonkun aikaa, mutta yht'äkkiä mielenkiinto loppuukin.

Projektit. Näitä on useampi kerralla, kaikkea saat aloitettua, mutta hyvällä tuurilla yksi tulee valmiiksi. Riippuu mikä taho pakottaa tekemään projekteista valmiita.

Ei huomata pieniä asioita ja yksityiskohtia. Tarkkaavaisuuden häikkää. Eikä pysty edes keskittymään asioihin jotka vaatii tarkkuutta.

Asiat tulee tehtyä sinne päin.

Impulsseissa lähtee reissuun, joutuu tappeluun, tai joskus jos hyvin käy, alkaakin impulsseissa siivoamaan, joka harvoin tulee täydellisesti päätökseen, Tai saattaa tulla. Lääkittynä.

Minä en tiedä kuinka moni oikeasti tietää mitä adhd ihmisen arki on, saatikka mitä sirkusta adhd ihmisen pään sisällä on. Ajatus poukkoilee, kirjoittaessa ei pysy omien ajatusten perässä kun uutta pukkaa tulemaan koko ajan. Jumittelee. Ihmis-suhteet lyhyitä ja räiskyviä. Josta tulikin mieleen että kuinka moni on nähnyt mun olevan yhdessä parisuhteessa vuosia?

Lääkityksestä vielä. Moni joutuu kokeilee eri lääkkeitä, jotta saisivat arkea balanssiin. En ymmärrä yhtään ihmisiä jotka vastustaa adhd lääkkeitä siksi koska jotkut lääkkeistä on metyylifenidaatteja. Oikein käytettynä adhd-lääkkeet ei ole huumetta, eikä suoraan amfetamiinia. "Minä en lapselleni huumeita syötä!" No kukapa nyt niin tekisikään......huoh....ihmisten typeryys on joskus rajatonta. Miksi et lapsellesi tai kumppanillesi tai muulle läheisellesi soisi helpompaa elämää ja arkea lääkkeen muodossa, jos se kerta tuo helpotuksen? Eikä metyylifenidaatti ole ainoa hoitomuoto. Eikä oikea adhd potilas halua lääkkeitä sekoittaakseen päätään, vaan kirkastaakseen sitä.

Adhd/add on neurologinen poikkeavuus, siihen ei auta ruokavalion muutos, kyse ei ole huonosta kasvatuksesta, sen puutteesta tai kurittomuudesta. Adhd:hen liittyy liitännäisenä monia muitakin oireyhtymiä usein. Adhd ihmisiä on hoidettu masennuspotilaina ja kaksisuuntaisina. Enemmän tietoa ja faktoja pöytiin ihmisille, ennen kaikkea lääkäreillekin.
Adhd:n liitännäinen kyllä on mm. masennus, joka on seurausta siitä kun ei saa aikaiseksi, alisuoriutuu, saa ikävää palautetta kun hommat ei suju. Se on ennemminkin oire.

Tässä mun näkemyksiä ja kokemuksia. Ensi viikon lääkärin aikaa ja tutkimuksia odotellessa..

Sinulla ei ole atleettista vartaloa, paitsi minun makuuni atleettinen.
Sinulla ei ole maallista mammonaa, ei ole minullakaan.
Sinulla ei ole helppo luonne, minä pidän haasteista.
Sinä et ole täydellinen, paitsi minulle vikoinesikin.
Minä rakastan sinua vaikka sinä oletkin välillä ihan ääliö <3
Enkä minä halua tuollaisesta ääliöstä luopua.
Sinä huomioit minua, sä olet kiltti, sä ymmärrät minua paremmin kun kukaan.
Ainakin luulen niin.
Jos sinä kuitenkin päätät lähteä, lähde. Sano minulle että "minä lähden nyt enkä ikinä enää palaa", sitten minä uskon.
Mutta nyt ollaan tässä. Tämä hetki. Sinä siellä, minä täällä. Mutta nyt just mua ei pelota mikään.