Minä istun kotona ja katon leffoja ja pelaan. Välillä jopa siivoan, tiskaan ja pesen pyykkiä. Saatan käydä jossain. Harrastan liikuntaa mieleni mukaan ja hoidan elukoita. Sitten mä saan työttömyyspäivärahat, laita yli puolet rahoista vuokraan josta on jääny rästiäkin, ihan vain siksi että saisin nauttia elämästä ja rahoista. Se kostautuu muina kuukausina. Ostan ruokaa, ostan vaatteita tyttärelle ja itselleni jos tarvis, jos rahaa on vielä riittävästi. Minä vaan lahnailen ja lorvin kotona kun veronmaksaja mahdollistaa tämän elämän minulle... Mutta nautinko minä tästä elämästä? Voin kertoa että en nauti. Tai jos nautinkin, se on pois joko vuokrasta, ruuasta tai muusta tarpeellisesta. Ja ihan totta, minäkin maksan työttömänä 20% veroja. Automaattisesti. Joka kuukausi.
Mä laitan mieheni tilille rahaa säästöön (joista kuitenkin joudun pyytää laittamaan takaisin muutaman kympin vaikka e oli tarkoitettu meidän yhteiseen reissuun) ja itsellen jätin puolet, joilla jouduin ostamaan tytölle uusia sukkia, uuden babylipsin ja pompuloita (miettikää miten tärkeitä aioita nämä on 10-vuotiaalle tytölle) ja ihan vaan koska halusin piristä itseänikin, ostin parin euron kynsilakkoja itselleni kaksi. Ja vanupuikkoja. Minä tiedän missä voisin säästää, mutta mistä minä haluan tinkiä tai mistä haluan jäädä kokonaan paitsi? Haluanko että elämänlaatuni on entistä paskempaa jos en suo itselleni ja tyttärelleni pieniä piristyksiä? Tai haluanko tylsää elämää parisuhteeni osalta kun emme mieheni kanssa liiku kotoa? Kyllä, kela mahdollistaa minulle matkoja joilla syön vähän vähemmän ja juon halpoja drinkkejä. Sossukin on suonut minulle joskus sen luxuksen että pääsen veturitarjouksella helsinkiin ja takaisin.
Vituttaako? Niin minuakin välillä. Mutta aion vastaisuudessakin nauttia elämästäni sen miten kykenen, enkä aio olla edes pahoillani tai kokea huonommuutta että työssä käyvät, suurempaa veroa maksavat, mahdollistaa minulle tällaisen elämän. Eikä tämä ole edes minusta kiinni jos nyt faktat pöytään revitään kuitenkin.

Härdellipää

Päässä sen sata ajatusta ja pitäs tehä sitä ja tätä ja tuota ja pitäs ehtiä kirjottaakin samaa vauhtia mitä ruukaa ajatusta tulla. Joten, mä koitan olla nopee ja koitan keskittyy ees tähän kirjottamiseen. Imurikin rojottanu kahdessa eri osassa jo monta päivää, itse imuri eteisessä ja yksi putki keittiössä. Jee. Katoin tätä kämppää ja mua kyllästyttää... =/ jotai tartteis tehä, mutta en oikeen tiiä mitä. Jotai tummaa linjaa suosisin. Väriä kuitenki sopivasti, tummaa rauhoittamaan. Mulla on tän viikon torstaina aamulla kymmeneltä aika tonne typpiin. Sitä kautta kaiketi oon sit pääsemässä sinne adhd tutkimuksiin, ainaki mulle niin vähä lupailtiin. Leivoin tänään muffinsseja. Ajatuksen sain puolen päivän aikaan, kauppaan pääsin pari tuntia myöhemmin (koska satoi vettä ja välillä kovastikin) ja siitä kolme tuntia nii aloin tekee ne. Tuli hyviä. Ostin vaan vahingossa serbialaisia vattuja. En kyllä tiiä oisko siellä muun maalaisia ollukkaa. Tottakai mä koristelinkin ne muffinssit niillä vatuilla, sitte selvitin ettäö serbialaisista vatuista voi tulla ripuli tai yrjötauti ennen kun ne kuumentaa, niin ronklasin kohta ne jo sulaneet vatut roskiin. Taikinassa olleista vatuista varmaan kuoli pöpöt 10 minuutissa ja 200 asteessa. Toivottavasti. Täällä on valot kaikissa huoneissa ja tiskit levällään, siis ne joita en saanu tiskattuu kerralla ja ne joita tuli leipomisen takia. Mun tekis mieli leipoo vähä muutaki....mutta en mää viitsi. Nyt sitte vaan ajatukset pihalle, silläki uhalla että joku sanoo pöljäks. Ei mua kyllä haittaa vaikka joku niin sanoisikin ku tiiän että oon. Haha! =DDD
Ooooooh, rakas tulee huomenna ja nii muuten varmaan minäkin. Sitte perjandeina Jyväskyllään ja siitä Jämsään ja vkl siellä. Sunnuntaina onnibussilla kottiin. Pääsee saunaan.. <3
Tulin tossa joku aika sitte suihkusta ja naama tuntus huutavan rasvaa, karisee nahka kohta rikaleina ja kiristää. Jos mä nyt kohta nousen...sammuttelen ees valot ja koitan saada itteni rauhottuu.

Elämää impulsiivisuushäiriön kanssa

Sanot mitä päähän pälkähtää. Teet mitä mieleen juolahtaa. Lähet reissuun ilman rahaa. Kirjotat someen mitä sattuu. Elät hetkessä ja kadut myöhemmin ja pyytelet anteeksi, koska todennäköisesti loukkasit jota kuta kun menet reagoinnista toimintaan. Ja siihen pitäisi ehtiä saada väli, sellainen väli että et tee tai sano mitään peruuttamatonta.
Olet tyhmä, ajattelematon, kusipää ja aivan saatanallinen moukka, vailla käytöstapoja ja hermoheikko, joka suuttuu joka asiasta. Sä tiedostat sen, mutta sä et voi sille mitään. Eikö tunnukkin hirveältä kun olet jollain tavalla jumissa itsesi kanssa? Löydät ehkä keinoja, edes pieniä, miten hillitä itseäsi, mutta se ei riitä. Sä yrität ymmärtää muita, sä yrität ymmärtää itteäs. Ehkä jopa oikeanlaisen temperamentin omaavan kumppanin löytäessä pystyt muuttamaan toimintatapoja. Koska sen toisen käytös ei anna sulle tilaa raivota ja mesoa, koska tiedät mitä siitä tulee kun provosidut toisen sanoista, yrität hillitä itsesi, saat asiaa hieman eteenpäin, mutta taas sanoitkin jotain mikä oli pahasti sanottu, vaikka et sitä niin tarkoita. Tekee mieli luovuttaa. Teenkö mä saatana mitään oikein? Kannattaako ees yrittää ja yritänkö edes tarpeeksi? Vaatii aika paljon kanssaeläjiltäkin kestää ja ymmärtää sitä minkälainen olet. Kun edes joku tulisi vastaan, ymmärtäisi ettet tarkoita, ei provosoituisi, mutta ei alistuisikaan. Eikä ainakaan heittäytyisi marttyyriksi. Mä haluan selvittää asiat, mahdollisimman rauhallisesti, mutta silti tulee sammakoita suusta/näppiksestä.
Alkoholi tietyssä mielentilassa lisää impulsiivisuutta, niin hyvässä kun pahassakin. Joku soittaa suutaan, mitä sä teet? Vedät turpaan ja seurauksena vahingonkorvauksia. Joku nauraa jollekkin, ei edes välttämättä sulle mutta niin sä luulet ainakin, pamautat päin näköö. Väkivaltaisia ajatuksia vihaamiasi ihmisiä kohtaan ja parempi kun eivät vastaan kävele kun päissäs menet pitkin kyliä liihottamassa, tai ainakin toivottavaa on että oisit super hyvällä tuulella ettei mikään vaikuttaisi. Tämähän saattaa kääntyä kaikessa ärsytyksessään aivan nurinkin, oikeen näytät kuinka sulla on ihan vitun kivaa! Mikään ei tunnu miltään. Mukamas.
Bilevaihde päällä sä sitten menetkin pää kolmantena jalkana pitkin kyliä, etsit biletysseuraa, sinkkuna etsit potentiaalista meistä/naista, imet kaiken alkoholin kuin sieni, sinkoilet sinne tänne niin kauan kun jalat kantaa. Kännissä menet aamu viideltä odottamaan junaa koska täytyy päästä Helsinkiin. Odotat puoli tuntia, tylsistyt, kävelet kotiin. Thank God! Vaikket uskoisikaan jumalaan...mutta silti.

Tätä on minun impulsiivisuus. Ehkä joskus opin parempia keinoja asioiden selvittelyyn. Ehkä joskus opin pitämään turpani kiinni ja näppiksen kurissa..

Jossain hepakassa ollu puol iltaa ainakin.. ensin huonossa, nyt hyvässä.. Kun mä mietin viime päiviä ja tätä päivää, niin mä tunnen niin mahottomasti rakkautta nyt, että mä en tiiä miten päin mä olisin.. Luotto meidän tulevaisuuteen on niin iso..! Ja kun mä ajattelen sua ja tiedän että saan sut viereeni, en edes tiedä milloin, niin se tunne on tänään isompi kun koskaan ja se tuntuu siltä kun mä näkisin sut ekaa kertaa. On se fiilis ennenkin ollu kun nähdään pitkän ajan jälkeen, mutta nyt tässä on jotain niin käsittämättömän suurta tunnetta että ihan kun mä oisin rakastumassa suhun uudelleen.. <3 se saa mut värähtelee ja hymyilee kuin heikko mielisen.. =D ei sen tartte olla kun pieni merkki viestissä että olen sulle tärkeä ja rakas, niin mun sydämessä läikähtää.
Hmmmm.... tältäkö se tuntuukin kun on rakastunut? Kai sitä samaan mieheen voi rakastua useasti...ja niin se saa mennäkkin...että rakastun suhun monta kertaa vielä jatkossakin, kun on välillä ollut suvantovaihetta. Oih.

Bonuskirveitä ja kahdeksan jalkaisia

On niin levoton pää nyt että hoh-hoi.
Meillähän on nyt siis 4 hämähäkkiä ja 4 käärmettä ja HayDay.
Brachypelma kahlenbergi "Kale", Brachypelma emilia "Sirius", Brachypelma albopilosum "Venus" ja meitsin iha oma tuittuperse Acanthoscurria geniculata "Fortuna". On kuulemma kuin omistajansa. Tyyppi pöllyytteli pers'karvojaan kun tapahtui siirto kuljetuspurkista nykyiseen hökkeliinsä, ei juuri tykkää jos menee kattelee valon kanssa ja sumuttelusta veti kilarit ja kiipesi kovaa kipittäen koriste-piilokallon seinämää ylös ja jäi kattelee sieltä, varmaan tuumas että "saakeli, mun jalat kastuu!!" Luulisin. Oli kyl hauska näky, ihan ku jossain lasten animaatiossa =D
Elämä pyörii pitkälti nyt näiden karvajalkojen elämää seuraten ja pelaten päivät pitkät HayDayta.
Mieskin on nyt töissä, tänään lähti ja tulee joskus maanantain ja tiistain välisenä yönä. Ehkä. Tulee ku tulee, kun mä tiedän että tulee joka tapauksessa kun joutaa. Linkittelin Tasalan Päivin sivulta sille juttuja ADHD:sta liittyen parisuhteisiin.
Huomenna pitäs käydä ostaa joku vihko johon merkkaa kaikkien käärmeitten ja hämppien moltit, ruokailut ja muut oleelliset jutut. Katotaan miten jaksan, katotaan mitä selkä tuumaa. On meinaan ollu viimesen ainakin viikon ihan kauhean kipeä...lapojen väli, niska, hartiat, olkapäitä myöten. En voi ees enää syödä tuota panadol-burana comboo koska maha menee ihan kauhean kipeeks. Ei auta ees pepcid kunnolla. Ja jos jätän buranan pois, ei teho oo niin hyvä mutta mahakin on vähemmän kipeä.
Jaa mutta alkaa sattuu nyt silmiin..öitä, iltaa, päivää tai huomenta.

Jotai tuli mieleen vielä mutta mä jo unohdin...

Naiset jotka vonkaa varattuja miehiä.

Miksi? Onko se sitä että kielletty kiinnostaa? Itsetunnon kohotusta siltä varalta että varattu mies lämpeäisi? Oikea ihastuminen tai jopa rakastuminen? Siis naiset jotka tietää miehen olevan parisuhteessa ja vonkaa niitä silti, lähestyy muuten kuin kaverillisesti...antaa kyllä hieman lutkamaisen vaikutelman itsestään. Siinä kohtaa kun tämä varattu mies vastaa vietteleviin katseisiin ja koskettaa takaisin hellemmin kuin ystävät yleensä niin siinähän lutkamaisesti ei käyttäydy pelkästään nainen. Kun taas baarissa pokaa jonkun miehen, josta ei tiedä onko se seurusteleva/naimissa/avoliitossa niin siinä kohtaa vastuu on pelkästään miehellä, mutta en vaan ymmärrä niitä naisia jotka lähtee yrittämään niitä joilla on suhde jo menossa jonkun muun kanssa. Tiedän muutaman tällaisen naisen, joku rauhottunut iän myötä joku villiintynyt. Pahimpia tuntuu olevan nelikymppiset, joilla niilläkin oma ukko kotona lasten kanssa vihkisormus kiiltäen nimettömässä, naisella takataskussa. Mitä nainen saa siitä että edes yrittää lähestyä varattua miestä, vaikka saattaa jopa tietää että äijä ei lämpene? Jos mies on rehellinen, niin tottakai kertoo asiasta vaimolleen/tyttöystävälleen, niin onko tää varatun vonkaaja niin sekaisin ilman itsesuojeluvaistoa että ei tule ajatelleeksi että mitä siitä seuraa kun kotona odottava nainen saa tietää näistä vonkausyrityksistä?
Onneks itselläni ei oo tällä hetkellä omakohtaista kokemusta, josta tietäisin, mutta on ollut. Ja jos olisi nyt ja tietäisin siitä niin en varmasti jättäisi asiaa siihen. Sen naisen osalta. Eli siis puhun vaan siitä että nainen vonkaa varattua miestä, ilman että mies lämpeäisi.

No jaa.. tää tuli mieleen lähipiirin tapahtumista vain ja tuli tarve kirjottaa kun en muutenkaan ole keskittynyt viime aikoina muuhun kun tuohon uuteen ihanaan mieheeni joka on töissä, tällä hetkellä jossai lähellä Kemiä ja meillä on meidän joulu parin päivän päästä, ei oo nähty viikkoon.. ja tää on tuskaa välillä. Mutta sitten niin palkitsevaa ja tietää mitä odottaa.. ja sunnuntaina risteilylle.. =)

Mä muistan kun pidin parikymppisenä itteeni fiksuna ja kokeneena kun olin nähny elämän kurjaakin puolta ja kerran joku kaveri sano että ikä tuo sen oikeanlaisen "älykkyyden", taisin suuttua jopa siitä kommentista ja ajattelin että mua vähäteltiin tai jotain sen suuntaista, mutta nyt lähes 32-vuotiaana voin sanoa että oikeassahan hän oli. Vaikka oisit ollu ikäsi laitoksissa, kohdeltu kaltoin ja kokenu vääryyttä enemmän ku juutalaiset ikinä, niin silti, ikä se on mikä tuo sellasen tietynlaisen viisauden ja ja elämänkokemuksen, se että kokee paljon asioita ei tarkoita sitä että niihin osaa suhtautua fiksulla, aikuisella tavalla. Jos sä olet kokenu kauheita, ei sun tartte korostaa sitä mitenkään. Ei rankka elämä ole leuhkimisen arvoinen asia. Toki kokemukset kasvattaa ja koulii ihmisestä tietynlaisen mutta oon huomannu että tietyn ikäiset suhtautuu niihin niin eri tavalla ja puhuu niistä asioista eri tavalla. Jos vertaan 23- ja 33-vuotiasta kaveria niin ero on aika iso henkisellä puolella. Vaikuttaa siihen tietenki ihmisen luonnekkin ja mahdolliset neurologiset poikkeavuudet esim. adhd. Mutta ajattelutapa silti muuttuu ihmisellä jollai tapaa ja villikin ihminen saa tyyneyden, tai oikeestaan tasapainon elämäänsä, ei oo tarvetta uhota kaikesta, kaikille. Osaa ajatella asioita laajasti. Kykenee ajattelemaan niin että miten joku muu ajattelee/ajattelisi jonkun asian ja oppii havainnoimaan ympärillä olevia ihmisiä oikealla tavalla. Oppii aistimaan ihmisten energiat. Käyttää päätään.
Itsehän oon impulsiivinen, kyllä, enkä oikeasti aina vaan ehdi ajatella joissain tilanteissa mitään, kun jo tapahtuu, mutta mä en ole impulsiivinen koko aikaa, vieläkin nykyään mä oon tehny tyhmiä juttuja. Minussakin on vikoja, ominaisuuksia ja ehkäpä jotain puutteitakin psykologisella tasolla, jotka tekee minusta minut, ainutlaatuisena, mutta silti ne asiat ei ole estänyt mua kasvamasta muuten ihmisenä. Nimenomaan ihmisenä. Eikä ketään muutakaan, ei ainakaan pitäisi. Eikä meidän kenenkään kaikkia ja kaikkea tarvitse sietää. On eri asia miellyttää kuin että kykenisi ajattelemaan asioita muiden kantilta. Siinä vaiheessa kun oppii erottamaan asioita toisistaan, kykenee asioihin niin ettei mikään teko tai tekemättä jättäminen oo pois toisesta asiasta, löytää sellasen ihanan kivan pikku harmonian elämäänsä, ja on ennen kaikkea tyytyväinen itseensä, niin pärjää muidenkin kanssa. Mutta kaikki kypsyminen aikanaan, eikä tartte nuorempien ihmisten vetää herneitä nenukkiin...tää vaan on fakta. Jonka koin itsekkin.