Mä en voi rakastaa sua ehjäksi, mutta mä voin luvata että mä pysyn tässä.
Mä haluan antaa sulle sen mistä sä oot sun entisessä elämässä jäänyt paitsi.
Mä jaksan odottaa, ja kun oot päässy edellisestä elämästäsi,
niin sä pysyt mun sydämessä vaikka lähtisit.
Kyllä minä selviän siitä sitten.
Mutta jos jäät, tehdään kaikkemme että ollaan universumin onnellisimmat.
Yhdessä.

Viimeks oli huono päivä, tänään ja eilen illalla parempi. Sain sirdaludit ja oon niitä nyt ottanu muutamana iltana peräkkäin, lukuunottamatta eilistä iltaa, koska join siiderin. Vaikka ei kai se ois mitään tehnyt?
Kirjottelen ku ootan et juutuubissa latautuu video jonka haluun kattoo...noi asmr-videot rauhottaa, auttaa nukahtamaan ja rentoutumaan. Ja mulla on nyt netti luurin kautta. Ja aion ostaa uuden luurinkin, riippuen siitä minkälaisen palkan saan. Ei lienee kovin häävi ku tein lyhyttä päivää eikä niitä päiviä paljoa tullu ton selän takia, ja lenssussakin olin. Jee... =/ jospa tulis jotai "buffet tyylistä tilukkia" tai baaritarjoilua, ne on aika jees. Sillon tällön. Pitäs nyt alkaa saada noi kouluhommatki kondikseen. Mutta miten minusta voi tulla hotellivirkailija tällä selällä, tällä kielipäällä ja se on vuorotyötäkin.

Ens vkl on karnevaalit suonenjoella, ilosaari rock joensuussa ja pirkkalassaki jotkut festarit. Sunnuntaina kummipojan konfirmaatio. Pitäs koittaa ennättää nähdä vaikka ketä, ehkä eniten yks mies, Eikä se oo mikään ehkä, vaan pitää, ku haluan. Jos se haluaa nähdä minut, niin siitähän se on eniten kiinni.

Mutta, jatketaan taas joskus.

Elämää kivun kanssa

Mä en aina, ainakaa paljoo nillitä mun kivuista ja vaikka mun selkään koskee lähes päivittäin niin mä en välttämättä puhu siitä, se on ollu mun arkea 20 vuotta ja sitten kun siitä kovimmasta kivusta mainitsen, saan vähättelyä, arvostelua, epäuskoisia katseita, epäilyä siitä että esitänkö vaan.

Nyt viime aikoina tää on hallinnu mun elämää liikaa. Mun työntekoa ja jopa mun jouten oloa.
Mä joudun miettii mun työt sen mukaan, mä joudun jäämään saikuille sen takia. Mä en voi hoitaa mun töitä. Minusta tuntuu että mun ihmisarvoa yms. aletaan arvioida sen kautta. Vaikka mä tiedän että se on tyhmää että minä itse ajattelen niin koska on mulla aivotkin ja ajattelen asioita paljon mutta mistä se mun pomo sen tietää? Mistä työkaverit sen tietää? Oon aina hoitanu työni niin hyvin kun pystyn, mutta silti, siltikin mä ajattelen että mitä muut ajattelee.

Ja voinko minä löytää miestäkään joka kestää sen että ehkä joku päivä, ennen eläkeikää, joudun sairaseläkkeelle kun selkä ei kestä ja en voi olla toinen perheessä joka hankkii leipää pöytään.

Nyttenki sattuu, mutta mä koitan olla urhea, pysyy kasassa ja olla itkemättä. Isot tytöt ei itke. Ei tuu verta, ei voi sattua!!!

=)))))

Mietitään niitä vitun hattaroita ja Linnanmäkee!!!! SAAATANA!!!!!

Mua ärsyttää ihmiset joille kertoo eronneensa lyhyestä suhteesta ja tyyppi sanoo: "hei, me oltiin miljoona vuotta yhessä ja me erottiin että revi siitä!!!" Mitä vittua?
Miks lyhyt aika suhteessa olemisessa olisi sen vähäpätöisempi kuin se "miljoonan" vuoden suhde? Eihän kyse ole ajasta, vaan tunteesta, siitä palosta ja kipinästä minkä kokee kohdatessaan toisen ja mitä tuntee ollessaan toisen kanssa. Et sä laske minuutteja, tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia kun sä tykkäät olla toisen seurassa. Okei, aika voi vahvistaa fiiliksiä ja niin yleensä tekeekin, mutta se mitä minä tunnen ihmistä kohtaan, ei ole sen arvottomampi kokemus kuin suurimman ajan iästään naimisissa olleiden.

Ei mulla muuta.

Kirje itselleni

Sä tapaat ihanan oloisen miehen, kuvittelet teidät yhteiseen kotiin, onnelliseen elämään, yhteisille matkoille, kiihkeään seksiin, ihanaan arkeen. Te tapailette, sä kiinnyt ihmiseen, sä näät vaan hyvät puolet, jos jotain huonoa näetkin, suljet silmät. Suljet silmät kyseenalaisilta asioilta koska haluat niin kovasti jotain pysyvää, vakaata, jotain ihanaa ja elämääkin suurempaa. Se mies ajattelee hetken kuluttua ettei haluakkaan sua, se ei siedä sun persoonaasi, hän ei ole valmis sitoutumaan, on jopa sitoutumiskammoinen, jokin, mikä lopettaa kaiken. Sä itket, syyttelet itteäs, syytät sitä miestä, olet pahoillasi, ikävöit, yrität vielä saada miehen päätä kääntymään, rikot itteäs uusilla yrityksillä, olet kuitenkin edes jonkin verran tyytyväinen siihen että edes yrität. Taistelet tunteen ja järjen kanssa ajatellen että tunteet voittaa ja toivot että mies huomaa sinut ihmisenä, persoonana. Ja uskottelet ainakin itsellesi olevasi vaimoainesta, vikoinesi, temperamentteinesi ja kaikkinesi, itsenäsi.
Sä mietit oletko tarpeeksi hyvä kenellekkään. Sietääkö sinua kukaan ja oletko oikeasti sellainen nainen jota pystyy kukaan koskaan rakastamaankaan.
Sinä ihastut tai pahimmassa tapauksessa rakastut ja matto vedetäänkin alta.
Mutta mitä SINÄ voisit tehdä jotta niin ei käy?
Mieti. Mitä?
Tutustu ihmiseen rauhassa, älä anna kaikelle tunteelle valtaa. Katso, kuulostele. Mikä kiire? Jos vaikka tapahtuukin jotain ettet ehdi nähdä elämää suurempaa rakkautta, niin sitten se on niin.
Ja älä etsi sellaista miestä, jonkalainen nainen et ole itse. Ei sillä yhtälöllä tule mitään. Johan sinä sen olet nähnyt. Älä nyt mitään pahistakaan etsi, et sinä enempää halua elämääsi ongelmia. Et.
Mieti millainen olet. Mieti pystytkö jotain edes muuttamaan itsessäsi. Mieti mieten käyttäydyt kun koet vääryyttä. Haluatko oikeasti alentua ja menettää kasvosi menemällä samalle tasolle kuin mies joka kohtelee sinua väärin? Haluatko hullun naisen leiman otsaasi? Takertuvan ja sekopäisen.
Opettele päästämään irti. Opettele päästämään niistä fiiliksistä irti, koska sekotat sillä vain pääsi. Mene elämässäsi eteenpäin, mutta älä ryntäile suhteista toiseen. Käsittele edes ne fiilikset omassa päässäsi, älä laita viestiä sille miehelle. Häntä ei kiinnosta. Hän on halunnut sinusta eroon.
Ja opettele hyvä nainen erottamaan oikeasti kusipää ja muuten epäsopiva ihminen miehestä joka sinua oikeasti kestää, rakastaa ja välittää silloinkin kun Sinulla on huono päivä.
Vaikka et sitä huomaisikaan, niin opettele sitten oikeassa kohdassa edes päästämään irti ilman dramaattisia tunteita. jotka kohdistat siihen mieheen.

MINÄ

- en luota juuri kehenkään, enkä mihinkään
- vihaan tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä, jotka ei kolmannellakaan kerralla ymmärrä jos sanon jotain selkeästi
- teen asiat omaan tahtiini
- vihaan ihmisiä jotka hoputtavat, yrittävät piristää minua väkisin, kehottavat tekemään jotain, käskyttävät tai sanovat että "mieti, jollain voi mennä huonommin ku sulla"
- en myöskään pidä ihmisistä jotka sanovat että "älä ajattele sitä kipua niin ei koske"
- teen mitä minä haluan, en tee asioita miellyttääkseni muita
- en tykkää siitä että minua sanotaan kullaksi, rakkaaksi, muruksi tms. jos tyyppi ei tunne mua jo vuosien takaa tai seurustele mun kanssa

Ihmisten on niin helppo arvostella toisia heidän valinnoista, valinnoista jotka on raskaita, mutta jotka on siihen hetkeen ainoita oikeita. Ja aina jonkun tekeminen tai tekemättä jättäminen tuntuu olevan joltakin pois. Minä olen syytön toisten tilanteisiin, siinäkin tapauksessa että teen itse omat valintani elämäni suhteen. Kaikella on tarkoituksensa kumminkin.
Minä en ole kokenut arvostelua, vain kyseenalaisen dramaattisen kysymyksen. Muuten pelkkiä lohduttavia ja tukevia sanoja <3

Kiitos kaikille, siis kaikille jotka on vähänkin ollu tukena, kuskaillu ruokaa, vieny sairaalaan, auttanu kotona ja kuunnellu ja tsempannu <3

Se että kokemus on jo itsessään rankka, niin täytyy vielä fyysisestikin romahtaa, mutta tästä mä tokenen ja voimaannun ;)