Osittain kuvitteellisia dialogeja. Valitettavasti tällaiset keskustelut on empiirisen tutkimuksen myötä osoittautuneet aika lähelle paikkansa pitävikskin kun joku juttelee sinkun kanssa.
Kaveri1: ootko löytäny ketää?
Minä: en, ei mua nyt kiinnosta, en jaksa aina pettyä
Kaveri1: sä et siedä pettymyksiä?
Minä: no shit Sherlock! En siedä. Enää.
Kaveri1: sun pitää opetella sietämään niitä
Minä: minkähän verran vielä pitää opetella?
Kaveri2: hei nyt radalle ja ettimään jotkut komeet miehet
Minä: ???
Kaveri2: no mitä, piristyisit sinäki
Minä: mä voin piristyy ihan ilman mitää komeeta miestäkin, en mä halua
Kaveri2: ootpa sä tylsä
Minä: ...
Kaveri3: no mites menee?
Minä: eihän tässä...täs oon kotona ja oon vaa
Kaveri3: onks sul nyt mitää kenenkää kanssa?
Minä: ei oo nyt, erosin joku aika sitte
Kaveri3: aijaa?!?! kenestä?!?! Tunnenko minä sen?!?
Minä: en usko että tunnet
Kaveri3: no harmi, mutta määpä menenki kuukauden päästä naimisiin
Minä: oho, onnea =)
Kaveri3: mä en halua luovuttaa heti
Minä: niin...en minäkään
Eräs läheinen: harmi kun sullakaan ei oo ketään, et oo enää ihan nuorikaan ja vuodet vierii..
Minä: niiin..(?)
Eräs läheinen: eikö se oo tylsä olla yksin?
Minä: on mulla ystäviä, enkä mä oo yksinäinen vaikka en parisuhteessa olekkaan
Eräs läheinen: voi voi...on se harmi...
Minä: .....
perjantai 17. maaliskuuta 2017
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Konstan kuolema, josta mä tunsin syyllisyyttä.. Josta mä en enää tuntenu syyllisyyttä.. Olisko Konsta kuollu jos mä olisin jaksanu vielä sitä suhdetta, jos asiat oiskin menny paremmaks? Ei, en mä halua sitä miettiä, etten tuu hullummaks. Rauha Konstalle <3
Ehkä juuri tänä päivänä minussa näkyy mun epävakaus eniten pitkään aikaan. Tämä päivä on ollu jotain ihan älytöntä mulle. Asioita vuosien takaa, menetyksiä, kosketuksia joita oon kaivannu, asioita joita en oo osannu tehdä oikein, sanoja joita olisin halunnu kuulla, ihmistä joka ois kestäny tän kaiken hankaluuden minussa. Luovutinko joskus liian helpolla, oisinko voinu luovuttaa joskus aiemminkin?
Mitä tämä on? Mitä minussa tapahtuu? Kaiken piti alkaa mennä hyvin ja nyt mä en jaksakkaan enää skarpata, ponnistella ja taistella mun heikkouksia vastaan. Mä en jaksa mun tunne-elämää, en pettymyksiä, enkä oikeen uskoa ees että mun kohdalle vois osua onni. Ei varmasti tällä ajattelutavalla osukkaan, mutta saanko olla hetken vain heikko? Sitten mä taas näen auringon, ihan varmasti. Uskon siihen, mutta en usko. Eihän tällaisen kanssa voi elää kukaan muukaan kun en itsekkään välillä pysty elämään itteni kanssa. Mä ymmärrän mutta silti mä oon hukassa. Voisinko olla joku päivä joku muu, tuntea vähemmän ja oppia päästämään irti.. Paljon minä puhun, mutta itteeni en osaa kuitenkaan asioita soveltaa.
Päätä särkee ja migreeniä pukkaa.
Minä joka teen suurieleisesti asioita, haluaa kuitenkin olla se jota ymmärretään, joka ei vaan aina osaa. Mä en halua että tämä on jokin vitun itsesäälinillityspaska, vaan on vaan niin paljon ahdistusta sisällä etten tiedä mitä sille tehdä. Muuta ku kirjoittaa tänne. Oon kuormittanu mun läheisiäkin jo liikaa, terapia vasta torstaina ja koko päivän purin hammasta etten itke, kotiin päästyä mä en sitten muuta ole tehnytkään, paitsi vaihdoin lakanat ja tein ruuan. Töissä ei onnistunu mikään ja sähläsin vaan. No positiivista on se että tän karttarin jälkeen viikon loma ja sitte kesäkuun loppuun kuntouttava.
Mun piti laittaa facebookkiin että koitan vähentää somen käyttöä, datat ja weelanit pois päältä. Koitan keskittyy vaan duuneihin ja tohon lapseen ja kotiin.
Kyllä mä täältä taas nousen, en tiedä miten äkkiä tai hitaasti mutta nousen minä..
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Terveiset Tukholmasta!
Tuli käytyy Tukholmassa tarpomassa loskassa ja etsimässä vanhaa kaupunkia, sinne minne haluttiin, ei sinne osattu ku laiva jäi Värtahamneniin, viikkarin satamasta oisin osannu sinne vaikka silmät kiinni ja nyt ku tajuan paikkoja nii oisinhan mä osannu sinne sittenkin tuotakin reittiä. En siis saanu Lakrits Fabrikenin lakua mutta märät sukat ja kylmettyneet sormet, ei se ollu paska reissu silti =)
Jaksaa taas kotona hommia ihan eri tavalla.
Eka ilta syötiin buffassa hyvin ja ennen yhtätoista (illalla) oltiin jo käymässä nukkumaan! =D
Toisenaki iltana oltiin aika ajoissa nukkumassa jo, mutta eipä tullu sekoiltua holtittomasti, mitään säätöjä ei ollu, kukaan ei näyttäny miltään ja kerranki tää oli semmonen järkevä reissu. Mutta mä nautin, mulla oli silti kivaa. Mulla on vielä viikonloppu vapaata, sunnuntaina tyttö kotiutuu ja maanantaina töihin, kuus päivää duunia ja sitte en taas tiedä mitä tehdään.. Haenko Tampereelle kouluun...mitä keksin..jotain varmaan nii ei jäis taas aivan tyhjän päälle.
Maailma näyttää niin kauniilta tänään... <3
Hyvää viikonloppua toverit! =)
Jaksaa taas kotona hommia ihan eri tavalla.
Eka ilta syötiin buffassa hyvin ja ennen yhtätoista (illalla) oltiin jo käymässä nukkumaan! =D
Toisenaki iltana oltiin aika ajoissa nukkumassa jo, mutta eipä tullu sekoiltua holtittomasti, mitään säätöjä ei ollu, kukaan ei näyttäny miltään ja kerranki tää oli semmonen järkevä reissu. Mutta mä nautin, mulla oli silti kivaa. Mulla on vielä viikonloppu vapaata, sunnuntaina tyttö kotiutuu ja maanantaina töihin, kuus päivää duunia ja sitte en taas tiedä mitä tehdään.. Haenko Tampereelle kouluun...mitä keksin..jotain varmaan nii ei jäis taas aivan tyhjän päälle.
Maailma näyttää niin kauniilta tänään... <3
Hyvää viikonloppua toverit! =)
torstai 2. maaliskuuta 2017
Kiva päivä
Mä olin jo vähä "hajalla" mennessäni terapiaan, nukuin huonosti viime yön vaikka otin melatoniiniakin. Terapiassa sain taas taakkoja pois, uusia ajateltavia ja työstämisiä, nyt just ei oo mitään juuri päässä mutta aina sieltä jotain jää kuitenkin mieleen, niitä sit kelailee myöhemmin.
Terapiasta ku lähin nii kysyin ystäväiseltä että nähdäänkö alessa vai anturassa ja sovittiin että alessa, mietin vielä että onkohan tää mun eksänikin siellä ja niihän se siellä oli. Jäin siihen pöytään ja ootin R:n ja oltiinki siinä sit tovi kaikki ja näin eksän hyvän ystävän viimein. Hyvä tyyppi!! =)
Oli kiva nähä eksä, vaikka ei ollu tarkotuskaan. Pari viestii sit kotona entiselle rakkaalle ja that's it. Ei mitää roikkumiviestittelyy tms. vaan ihan asiaa.
Jäätiin vielä tän mun ystävän kans aleen ja katoin ku se pelas biljardii joittenki tyyppien kanssa..
Oon jokseenkin nuutunu, koitan nukkuu ens yön ilman meloja tai mirtazapiinia, pakkohan siihen on alkaa tottua..
Summa summarum, kiva päivä takana ja kaikki hyvin <3
Ei tänään tän ihmeempiä kuulumisia =)
Terapiasta ku lähin nii kysyin ystäväiseltä että nähdäänkö alessa vai anturassa ja sovittiin että alessa, mietin vielä että onkohan tää mun eksänikin siellä ja niihän se siellä oli. Jäin siihen pöytään ja ootin R:n ja oltiinki siinä sit tovi kaikki ja näin eksän hyvän ystävän viimein. Hyvä tyyppi!! =)
Oli kiva nähä eksä, vaikka ei ollu tarkotuskaan. Pari viestii sit kotona entiselle rakkaalle ja that's it. Ei mitää roikkumiviestittelyy tms. vaan ihan asiaa.
Jäätiin vielä tän mun ystävän kans aleen ja katoin ku se pelas biljardii joittenki tyyppien kanssa..
Oon jokseenkin nuutunu, koitan nukkuu ens yön ilman meloja tai mirtazapiinia, pakkohan siihen on alkaa tottua..
Summa summarum, kiva päivä takana ja kaikki hyvin <3
Ei tänään tän ihmeempiä kuulumisia =)
keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
Mitäs jos mä en löydäkkään enää ketään tai en uskalla päästää ketään enää lähelle? Mitäs jos mun terapiat menee hukkaan ja kusen seuraavan kanssa kaiken, että mua ei ymmärretä ja ihmiset ei nää kuinka suuri sydän mulla kuitenkin on, vaikka temperamenttiakin on? Mä en halua maalata piruja seinille, enkä edelliseen julkaisuun liittyen, halua olla negatiivinen, pelätä pahinta, mutta en mä voi sillekkään mitään, että mieleeni hiipii näitä ajatuksia. Entäs jos kaikille ei olekkaan loppuelämän kumppania, tai olisi ollut mutta asiat meni niin ettei siitä tullutkaan loppuelämäksi hyvää ja lujaa parisuhdetta? En minä toivosta luovu mutta juuri nyt tuntuu jaksaminen tämän asian kanssa aivan kamalan voimia vievältä, turhalta ja loputtomalta taistelulta. Ja mitä jos....mitä jos....entäs ja kun mutta jos ja miks? Ei kaikkiin kysymyksiin tarvitsekkaan vastausta saada, mutta nämä ajatukset ja fiilikset on toisinaan tosi raskaita kantaa.
Mulla on ainakin yksi huippu ystävä, jonka kanssa jakaa paljon asioita, joka on kuunnellu, tukenu, lohduttanu, keittäny kahvia mulle aamulla, antanu mun levätä ja on ollut vaan. Mulla on elämässä asiat sikäli hyvin että mulla on koti, oon kuta kuinkin terve, mitä nyt selkä parastakin aikaa huutaa kipulääkettä. Ja mulla on ihana eksä, ehkä hieman vaikea mutta huippu tyyppi silti. Hän haluaa että ollaan väleissä ja ystäviä, välittää minusta ja haluaa minulle hyvä vaikka puolin ja toisin on kyllä toisiamme loukattu ja oltu ilkeitä mutta ei me olla sellaisia oikeasti. Vihaisena ja jossain mielentilassa tullut sanottua typerästi. Jokaisella ihmisellä ja asialla on paikkansa, mutta voisiko olla niin että joskus hetki on kuitenkin väärä, katsoisi asioita kauempaa, tietäisi virheensä ja puutteensa ja palaisikin joskus siihen mikä jäi kesken, En minä eksääni juuri nyt takaisin halua, minä olen todella kesken itse nyt, yhtään mihinkään suhteeseen, mutta en voi olla leikittelemättä ajatuksella että mitäs jos joskus, kun aika olisi sopivampi, kummallekkin. Uskon, että kunnioitetaan kuitenkin toisiamme, kumpikin. Ettei tahdota vittumaisuuttamme toisillemme pahaa. Me vaan ollaan tällaisia ja mä oon oppinu todella paljon ymmärtämään tätä eksääni, välillä ehkä työn takana, mutta pikku hiljaa, jopa paremmin nyt kun on erottu. En syytä häntä mistään, enkä minä itseäni, asiat tapahtui ja meni kuten kuului mennä ja tapahtua. Olen onnellinen että sain tämän ihmisen kanssa kokea kuitenkin yhdessä, parina asioita, vaikka paljon jäi tekemättäkin. Miksi? Siihen luulen saavani vastauksen joskus ja jotain mä oon taas kuitenkin oivaltanutkin. Me ei oltu valmiita. Ehkä joskus olemme, jos ei toisillemme, niin ehkä joskus joillekkin muille. En ikinä suostu puhumaan pahaa tästä ihmisestä, vaikka omanlainen persoonansa onkin, minäkin olen.
Mulla aiemmin hävisi yli puolet teksteistä ja tämä ei nyt näytä siltä miltä alkuperäisenä kuului näyttää, mutta koitin saada ajatuksia uudelleen kiinni ja kirjoittaa kuta kuinkin samalla tavalla kun aiemmin.
Ja ei ihmiset voi olla väärässä, jos niin moni sanoo että minulla on paljon halua kehittää itseäni, tutkin maailmaa laajasti, katson itseäni peilistä välillä sopivan kriittisesti, ottamatta kaikkea harteilleni kuitenkaan ja että olen empaattinen. Ja se että me ollaan eksän aiemman eksän kanssa hyvissä väleissä, on mulle valtavan iso juttu ja sanat joita häneltäkin olen kuullut, lämmittää mieltä ja tuo uskoa siihen, että hei, kaikki on hyvin kuitenkin, yritin eksän kanssa kaikkeni kuitenkin.
Nyt loppui ajatustulva, meen pelastaa ruuan uunista.
Kivaa keskiviikon iltaa toverit <3
Mulla on ainakin yksi huippu ystävä, jonka kanssa jakaa paljon asioita, joka on kuunnellu, tukenu, lohduttanu, keittäny kahvia mulle aamulla, antanu mun levätä ja on ollut vaan. Mulla on elämässä asiat sikäli hyvin että mulla on koti, oon kuta kuinkin terve, mitä nyt selkä parastakin aikaa huutaa kipulääkettä. Ja mulla on ihana eksä, ehkä hieman vaikea mutta huippu tyyppi silti. Hän haluaa että ollaan väleissä ja ystäviä, välittää minusta ja haluaa minulle hyvä vaikka puolin ja toisin on kyllä toisiamme loukattu ja oltu ilkeitä mutta ei me olla sellaisia oikeasti. Vihaisena ja jossain mielentilassa tullut sanottua typerästi. Jokaisella ihmisellä ja asialla on paikkansa, mutta voisiko olla niin että joskus hetki on kuitenkin väärä, katsoisi asioita kauempaa, tietäisi virheensä ja puutteensa ja palaisikin joskus siihen mikä jäi kesken, En minä eksääni juuri nyt takaisin halua, minä olen todella kesken itse nyt, yhtään mihinkään suhteeseen, mutta en voi olla leikittelemättä ajatuksella että mitäs jos joskus, kun aika olisi sopivampi, kummallekkin. Uskon, että kunnioitetaan kuitenkin toisiamme, kumpikin. Ettei tahdota vittumaisuuttamme toisillemme pahaa. Me vaan ollaan tällaisia ja mä oon oppinu todella paljon ymmärtämään tätä eksääni, välillä ehkä työn takana, mutta pikku hiljaa, jopa paremmin nyt kun on erottu. En syytä häntä mistään, enkä minä itseäni, asiat tapahtui ja meni kuten kuului mennä ja tapahtua. Olen onnellinen että sain tämän ihmisen kanssa kokea kuitenkin yhdessä, parina asioita, vaikka paljon jäi tekemättäkin. Miksi? Siihen luulen saavani vastauksen joskus ja jotain mä oon taas kuitenkin oivaltanutkin. Me ei oltu valmiita. Ehkä joskus olemme, jos ei toisillemme, niin ehkä joskus joillekkin muille. En ikinä suostu puhumaan pahaa tästä ihmisestä, vaikka omanlainen persoonansa onkin, minäkin olen.
Mulla aiemmin hävisi yli puolet teksteistä ja tämä ei nyt näytä siltä miltä alkuperäisenä kuului näyttää, mutta koitin saada ajatuksia uudelleen kiinni ja kirjoittaa kuta kuinkin samalla tavalla kun aiemmin.
Ja ei ihmiset voi olla väärässä, jos niin moni sanoo että minulla on paljon halua kehittää itseäni, tutkin maailmaa laajasti, katson itseäni peilistä välillä sopivan kriittisesti, ottamatta kaikkea harteilleni kuitenkaan ja että olen empaattinen. Ja se että me ollaan eksän aiemman eksän kanssa hyvissä väleissä, on mulle valtavan iso juttu ja sanat joita häneltäkin olen kuullut, lämmittää mieltä ja tuo uskoa siihen, että hei, kaikki on hyvin kuitenkin, yritin eksän kanssa kaikkeni kuitenkin.
Nyt loppui ajatustulva, meen pelastaa ruuan uunista.
Kivaa keskiviikon iltaa toverit <3
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Negatiivinen ajattelu
Negatiivinen ajattelu suojelee meitä pettymyksiltä, pessimisti ei pety, mutta voiko olla koskaan onnellinen tuollakaan tavalla ajattelemalla? Olemalla ikäänkuin askeleen pari aina edellä tilanteissa ja asioissa. Negatiivisuus luo negatiivisuutta ja negatiivisuus tulee negatiivisen luo.
Kuinka helevetissä sitä oppis olemaan ennakoimatta, olla ajattelematta että "vituiks menee kuitenkin"? Mitäs jos kovasti pinnistelisi ajatustensa kanssa ja koittaisi jostain asiasta etsiä sen toisenkin puolen, riippuen toki asiasta? Kyllähän pettymykset sattuvat, tietenkin, mutta voiko se ajattelu saada asian juuri siten? Mä löysin tähän mun mustiskierrejuttuun taas uutta, siis mää nyt älysin sen itse, just tällä hetkellä, silleen isosti. Voi jestas, asioiden pohtiminen on tuottanut hedelmää! Palaset meni paikoilleen =) <3 ihana mun oivallus!! Riemu!! =D
Tää on taas niin tätä =D en ees enää muista mitä muuta aattelin kirjottaa.
Kuinka helevetissä sitä oppis olemaan ennakoimatta, olla ajattelematta että "vituiks menee kuitenkin"? Mitäs jos kovasti pinnistelisi ajatustensa kanssa ja koittaisi jostain asiasta etsiä sen toisenkin puolen, riippuen toki asiasta? Kyllähän pettymykset sattuvat, tietenkin, mutta voiko se ajattelu saada asian juuri siten? Mä löysin tähän mun mustiskierrejuttuun taas uutta, siis mää nyt älysin sen itse, just tällä hetkellä, silleen isosti. Voi jestas, asioiden pohtiminen on tuottanut hedelmää! Palaset meni paikoilleen =) <3 ihana mun oivallus!! Riemu!! =D
Tää on taas niin tätä =D en ees enää muista mitä muuta aattelin kirjottaa.
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Ylpeys itsestä
Mä olen itestäni aivan helvetin ylpeä! =)))
Siinä missä mä oon aiemmin eroon päättyneiden suhteiden jälkeen heti ollu ettimässä uutta seuraa, jotain säätöä, mitä vaan, niin nyt ei oo näin käyny, ei oo tuntunu hyvältä edes ajatuksena. Mun terapeutti sano että taidan helposti päästä yli aina edellisestä, sanoin että ei se kyllä ole niin, on vaan pitäny saada siihen joku jotta en riudu niissä eron, ikävän ja muuten paskan olon fiiliksissä.
Mua suoraan sanottuna oksettaa ajatus että mä edes etsisin jotain uutta tähän! Ja tää on mulle uutta, tavallaan vapauttavaakin että mä uskallan olla niissä paskoissa fiiliksissä. Ja samalla koen oikeasti itsestäni mieletöntä ylpeyttä että oon kunnioittanu itteeni (sekä tätä viimeisintäkin) niin paljon etten oo ladannu itelleni tinderiä tai muitakaan seuranhakusovelluksia, en oo loikannu ekan hyvältä vaikuttavan tyypin kanssa sänkyyn, eikä kukaan oo ees vaikuttanu niin hyvältä tyypiltä että edes mihinkään sellaiseen pystyisin.
Mä en edes näe itteeni tulevaisuudessakaan että mulla olisi joku muu kumppani. Oon mä sillä ajatuksella jossain määrin leikitelly mutta ei helvetti että se tuntuu oudolta, likaiselta, vastenmieliseltä. Helpostihan mä ihastun ja rakastun mutta tähän siinä määrin että tuntuu kuin mun sydän kuuluis tälle vaikka oisin loppuelämäni yksin. Joo ja ainahan mä eron jälkeen ajattelen ja sanon näin mutta tässä on enemmän järkeä, tunnetta ja sit nää mun haasteet joita on oikeasti pakko terapoida. Itseni takia sen teen mutta oishan se nyt aivan huippua kun joku muukin sen muutoksen huomaisi. Joku muu...joku jota en voi pakottaa olemaan mun kanssa.
Olen mä ylpeä itsestäni siksikin kun olen nyt viimein saamassa terapiaa näihin mun juttuihin ja otan kaiken sen kipuilunkin vastaan mitä terapoiminen tuo tullessaan. Sen aika ei ollutkaan silloin joskus aiemmin, sen aika on nyt just. Mä olen kuitenkin myös älyttömän onnellinen että mulle on tulut mahdollisuus tähän. Kuinka paljon mä olen oikeasti kärsiny tästä, on toki ne ex-kumppanitkin, mutta kaikista eniten varmaan minä itse.
Eron jälkeen tunteet ei häviä sillä että vaihdetaan kumppania lennossa. Asiat ei parane oikeasti vaihtamalla, vaan vaihtamalla omaa suuntaa, ei etsimällä syyllisiä muista tai sillä että ei ota vastuuta teoistaan ja sanoistaan, menemättä itseensä. Ruoho ei ole aidan toisella puolella yhtään vihreämpää jos jokin tietty juttu aina pilaa suhteita eikä osaa tarkkailla omaa toimintaa. Mä opin sen kyllä joskus aiemmin, etsin vaan ymmärtäväisempää ihmistä, mikä sekin on totta että tarvitaan se ymmärtäväinen kumppani tällaisen kanssa, mutta en osannu tehdä näille mun haasteille aiemmin mitään. Nyt osaan.
Tää on toistoo ja toistoo ja toistoo, pienin uusin vivahtein, mutta tää on mun tarina, mun matka, mun "eheytyminen", mun elämä <3
Siinä missä mä oon aiemmin eroon päättyneiden suhteiden jälkeen heti ollu ettimässä uutta seuraa, jotain säätöä, mitä vaan, niin nyt ei oo näin käyny, ei oo tuntunu hyvältä edes ajatuksena. Mun terapeutti sano että taidan helposti päästä yli aina edellisestä, sanoin että ei se kyllä ole niin, on vaan pitäny saada siihen joku jotta en riudu niissä eron, ikävän ja muuten paskan olon fiiliksissä.
Mua suoraan sanottuna oksettaa ajatus että mä edes etsisin jotain uutta tähän! Ja tää on mulle uutta, tavallaan vapauttavaakin että mä uskallan olla niissä paskoissa fiiliksissä. Ja samalla koen oikeasti itsestäni mieletöntä ylpeyttä että oon kunnioittanu itteeni (sekä tätä viimeisintäkin) niin paljon etten oo ladannu itelleni tinderiä tai muitakaan seuranhakusovelluksia, en oo loikannu ekan hyvältä vaikuttavan tyypin kanssa sänkyyn, eikä kukaan oo ees vaikuttanu niin hyvältä tyypiltä että edes mihinkään sellaiseen pystyisin.
Mä en edes näe itteeni tulevaisuudessakaan että mulla olisi joku muu kumppani. Oon mä sillä ajatuksella jossain määrin leikitelly mutta ei helvetti että se tuntuu oudolta, likaiselta, vastenmieliseltä. Helpostihan mä ihastun ja rakastun mutta tähän siinä määrin että tuntuu kuin mun sydän kuuluis tälle vaikka oisin loppuelämäni yksin. Joo ja ainahan mä eron jälkeen ajattelen ja sanon näin mutta tässä on enemmän järkeä, tunnetta ja sit nää mun haasteet joita on oikeasti pakko terapoida. Itseni takia sen teen mutta oishan se nyt aivan huippua kun joku muukin sen muutoksen huomaisi. Joku muu...joku jota en voi pakottaa olemaan mun kanssa.
Olen mä ylpeä itsestäni siksikin kun olen nyt viimein saamassa terapiaa näihin mun juttuihin ja otan kaiken sen kipuilunkin vastaan mitä terapoiminen tuo tullessaan. Sen aika ei ollutkaan silloin joskus aiemmin, sen aika on nyt just. Mä olen kuitenkin myös älyttömän onnellinen että mulle on tulut mahdollisuus tähän. Kuinka paljon mä olen oikeasti kärsiny tästä, on toki ne ex-kumppanitkin, mutta kaikista eniten varmaan minä itse.
Eron jälkeen tunteet ei häviä sillä että vaihdetaan kumppania lennossa. Asiat ei parane oikeasti vaihtamalla, vaan vaihtamalla omaa suuntaa, ei etsimällä syyllisiä muista tai sillä että ei ota vastuuta teoistaan ja sanoistaan, menemättä itseensä. Ruoho ei ole aidan toisella puolella yhtään vihreämpää jos jokin tietty juttu aina pilaa suhteita eikä osaa tarkkailla omaa toimintaa. Mä opin sen kyllä joskus aiemmin, etsin vaan ymmärtäväisempää ihmistä, mikä sekin on totta että tarvitaan se ymmärtäväinen kumppani tällaisen kanssa, mutta en osannu tehdä näille mun haasteille aiemmin mitään. Nyt osaan.
Tää on toistoo ja toistoo ja toistoo, pienin uusin vivahtein, mutta tää on mun tarina, mun matka, mun "eheytyminen", mun elämä <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)