Tuli taas tänään huikeita oivalluksia liittyen mun parisuhteisiini. Mä saan jotenki kummasti kerättyy mun ympärilleni aina ne miehet jotka on juuri eronneita, jotka ovat vielä kiinni entisessä suhteessa tavalla tai toisella. Mä en tiiä mikä siinä on. Ei ne ole idiootteja, mutta ehkä ne näkee minussa jotain sellaista mikä voisi tuoda lohtua heidän sen hetkiseen elämään. Enkä puhu pelkästään seksistä. Ehkä minussa on sitten sitä terapeutin vikaa, joka analysoi, miettii...eihän mun kuulu olla miehen terapeutti, tuki ja turva edellisen suhteen jälkeen, ei silloin ole oikealla tavalla toista lähellä. En mä halua olla vaan kaveri joka on pelkkä olkapää ja seksiä jos joskus sitäkin haluaa. Ei. Herran tähen!
Mun on alettava vetää entistä rajummin sitä rajaa, mitä minä siedän, mitä minä haluan, mitä minun kuuluu olla miehelle kun tapaan kiinnostavan miehen ja joka on kiinnostunut minusta, jos lähtökohtaisesti ajatellaan että mä en joudu kenenkään edellisiä suhdesotkuja kuuntelee, tukemaan ja ymmärtämään. Toki minä ymmärrän, tuen ja kuuntelen mutta kun silloin ei olla enää oikeilla raiteilla jos se siihen menee.
Jotta ihmiset pystys rakastumaan toisiinsa, niin siihen ei kuulu entinen elämä enää. Ja monella tapaamallani miehellä on kuulunut. Mikä taas aiheuttaa lisää ongelmia, kummallista käytöstä minussa. Suhteet on aina, siis aina kahden ihmisen juttu, aina jokin asia liittyy johonkin. Ehkä ei aina, mutta kun vaaditaan ymmärrystä, anteeksi antoa, rakkautta sietämään toista ja kasvamaan yhdessä ja erikseen.
Ei mulla muuta.

<3