perjantai 14. huhtikuuta 2017

Mää en jaksa enää analysoida mun tunteita, mun tekemisiä, mitään.....mä en jaksa enää hioa mun teräviä kulmia, mä en jaksa keskittyy ees enää niihin hyviin puoliin. En jaksa. En vaan vittu jaksa. Saa riittää tää nelisen kuukautta. Oon oikeesti aika loppu tähän saatanan henkiseen kehitykseen ja sen panostamiseen. Menköön mennyt, tulkoon uus, mitä vittua se ikinä onkaan. Iha sama olenko muuttunut tai saanut itsessäni mitään muutettua.
Jos joku ei hyväksy mua, ymmärrä mua, kestä tai jaksa mua, nii olkoon ja menköön, en jaksa enää todistella että minussa on hyvääkin, ne jotka näkee mut pahana pelkästään nii kai minä sit oon pelkkä paha. Jos joku näkee hyvää nii hyvä. En voi pyyhkii asioita pois, mitää en voi muuttaa mitä on tapahtunu. Jos mut leimataan niitten asioitten takia, jotka on aiheuttanu paskaa nii sitte leimataan.
Tää kevät on ollu hyvää ja huonoo, paskaa, äärimmäisen paskaa, vitusti hyvää ja ihmisiä, fiiliksiä ja kokemuksia.
Mä vaan haluun että tää elämä ois seesteisempää, mun tunne-elämä seesteisempää, rakkautta, välittämistä, hyväksymistä.
Ei oo ollu tylsää mutta en jaksa enää yhtäkään pettymystä mitkä tulee parisuhteissa, niinpä päätin että en elä enää niin tunteella, nautin läheisyydestä ilman tunnesidettä koska ne aiheuttaa mulle paskaa, mikä aiheuttaa muille passkaa. Oivalluksia oon tehny ja kokenu, ei siinä. En vaan todella voi sille mitään että viimeinen suhde päättyessään romutti mun uskon kestävään parisuhteeseen, ihmisiin, uskon siihen että joku pysyy mun rinnalla ja rakastaa mua täysillä silloinkin kun sitä vähiten ansaitsisin, tukisi mua. Olisi avoin. Rehellinen.
Näin on paras, mua ei tarvi kenenkään kestää, yrittää kestää eikä mun tartte enää pettyä.
Eikä mun tartte herkkyyttäni prvosoitua kun joku kokeilee mun rajoja.

Case closed.


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Koitan kirjoittaa yleisellä tasolla, että ei tarvii kenenkään mieltänsä pahoittaa, ei ees toisen puolesta ja laulella taas pitkin kyliä kuinka minä nyt avaudun blogissani. Korkeintaan puhun itsestäni.

Siitä mä haluun kirjoittaa kun jotkut leimataan ties miksikä, hulluks, kahjoks, tyhmäks, idiootiks joidenkin yksittäisten asioiden takia..
Nii mietin vaan että näkeeköhän jotut tyypit siinä toisessa ne omat vikansa?
Mä en osaa tätä sillai psykologisella tasolla paremmin selittää ja avata mutta kun tällaista oon kuullu, niin oisko siinä perää?
Tai kun joku kokeilee sua eri naruista ja kun viimein räjähdät, oletkin hullu. Eikös tämä ole vähän kuin henkistä väkivaltaa toista kohtaan..

Jos haluaa, saa toisesta varmasti omalla kierolla käytökselläänkin ne hullut piirteet esille, ihan kuten hyvätkin piirteet ja asiat. Jos sä lietsot toista, et voi ottaa kuin peilin käteen ja miettiä että olisinko minäkin voinut toimia toisin, ettei tämä "hullu" nyt olisi polttanut käämejään.
Onko se oman egon pönkitystä härnätä sellaista joka ottaa syttyjä enemmän ja nopeammin, jotta voi ikäänkuin nousta toisen yläpuolelle.
Ei, mun mielestä se on henkistä väkivaltaa, kiusaamista ja tahallista, eikä kerro tästä "vahvemmasta" härnääjästä muuta kuin sen että hän onkin se heikompi.

Enpä saa tämän enempää nyt ajatusta kasaan, ehkä jatkan tästä joku päivä.

Et voi puukottaakkaan toista ja pyytää että tämä ei vuotaisi verta ;)


torstai 6. huhtikuuta 2017

Miksi risteilyille?

"Taasko sä lähet risteilylle!??!"
Kyllä. Mä en osaa sanoa mikä mua kiehtoo meressä ja laivoissa. Alan voida aallokoissa välillä todella huonosti, mä rakastan ja inhoan sitä "kovaa myrskyä" samaan aikaan.
Jos en tietäisi, luulisin että oon syntyny laivassa ja äiti ja isä on ollu kaiken aikaa merellä kun mua on vasta odotettu =D
Mä oon halunnu risteilyaluksille töihin, mä voisin asua laivalla. Tiedän senkin että henkilökunnan sapuska on ihan makkarakastiketta ja hernaria yms.
Matkustajana saa nauttia niistä ruuista, joita ei kotona syödä.
Lapsena meitä vietiin risteilyille, mä silloin jo rakastin sitä, vaikken osannu nauttia niistä niin kuin nyt aikuisena, kun olin myös kova matkajännittäjä ja söin huonosti.
Meressä on jokin mieletön voima, tottakai, se on pelottava, rakastettava, se voi olla lempeä, mutta se voi olla myös vaarallinen, mutta vesi elementtinä, meressä on suurta kunnioitusta herättävä asia.

Kun kysyt, miks lähden risteilylle koko ajan, niin siksi koska mä voin. Se on edullista loppujen lopuks kun osaa katsoa parhaat lähdöt. Mä en osaa sitä sen kummemmin selittää, miksi rakastan merta ja laivoja, se vain on niin <3

Joskus mä vielä teen turneen, Turusta tai Helsingistä Ahvenanmaalle, toisella laivalla muualle, toisella laivalla toiseen paikkaan, tätä me jo vähän kaavailtiin Riinan kanssa jos sitä ens kesänä.. =)

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Viestittely

Huomasin tuossa että kun mä laitan viestiä jollekin, niin mä en saa yhteen viestiin tiivistettyä kaikkea, niin että olisin varma että mun teksti ymmärretään, sanoja jää välistä, ajatus on selkeä mitä aion kirjoittaa mutta lopputulos on epäselvä. Oon oikeesti sitä mieltä että minua ei ymmärretä. Kyse on siitä että minun päässäni kirkkaana oleva asia ei toteudu tai tule kirjoitettua siihen viestiin. Sen takia kirjotan näin:

1. viesti
"Moi, mitä aattelit pakata?"

2. viesti
"reissuun"

3. viesti
"voitas ottaa yksi iso matkalaukku, siihen mahtuu kaikki mutta on mulla kaksi pienempääkin"

4. viesti
"laukkua"

5. viesti
"Aattelin ottaa mekon mukaan"

6. viesti
"ja rotsin"

7. viesti
"Elukoille pitää jättää sapuskaa"

8. viesti
"no ilmottele ku tiedät/joudat"

Tämän kaikenhan voisi tiivistää yhteen viestiin, mutta kun pää toimii tällä tavalla että kun tulee mieleen yksi asia, se kirjoitetaan, heti perään uus ajatus. Mulle itelleni tuollainen on vaikealukuista ja jos saisin tuolla tavalla pätkissä viestiä, muistan sieltä ehkä rotsin ja sapuskan, sitten nämä asiat sekoittuu ja saatan saada päässäni tästä esimerkiks lauseen: "laitatko rotsin päälle kun mennään syömään?" Jos en palaa viesteihin enää, vaan koitan vaan muistaa.
Ei ihme jos ei ymmärrys aina riitä vastaanottajalla ja minä en ymmärrä miks se ei ymmärrä.

Ei tässäkään tekstissä ollu mitään tolkkua, minä tiedän kuitenkin miten tarkoitin kertoa. Vaikka toistan asioita....ei siks että pidän muita pöljänä, vaan että tulen kuulluksi ja ymmärretyksi =D
Huuuhuh....pää puuroo, mutta tällaisen havainnon mä tein ja ihmettelen ku ihmiset hermostuu kun viestiä tulee nonstoppina.. =D
Se oon vaan minä... =)

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Itserakkautta ja hyvää fiilistä

Voisinko sanoa että taakka heitetty, aseista riisuttu, kohti tulevaa.. =)
Helpoin hengittää pitkään aikaan <3
Mikään ei ahista, mikään ei paina, mikään ei itketä. Kun tarpoi ja yritti aikansa jotakin, ymmärsi ja hyväksyi asioita, voi sanoo menneelle heipat ja heittää pusun perään.
Energiat katossa, jos nyt ei niinkään fyysisesti, niin henkisesti.
Mä tilasin jo universumilta hyviä asioita, kiitin ja kumarsin.
En aio vihata, en olla töykeä, voin ihan hyvin välittää niistäkin, jotka minua joskus loukkasi. En tiedä mitä tämä on mutta minulta pyydettiin viime yönä anteeksi ikävää kohtelua, annoin anteeksi =)
Joskus ihminen on vain niin rikki itse että ei osaa toimia aina parhaimmalla tavalla ja jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää.
Voi ettien että..! Mä rakastan itteeni, sitä kuinka tunnen ja koen asioita, niitäkin asioita missä en loista, mutta sitäkin enemmän niitä asioita joissa oon hyvä ja jotka on hyviä.
Kun mä hyväksyn itteni ja rakastan itteeni, mä opin hyväksyy ja rakastaa muita, suuremmalla intensiteetillä, mutta opin myös ettei minun tarvitse kaikkea sietää ja hyväksyä ja voin sanoa että "ei, minulle ei käy tuollainen käytös" ja arvostaa itseäni, olematta se sellainen "natsimuija" kuitenkaan, joksi itteeni joskus haukuin. Olipas se rumasti sanottu.

Rakastakaa, välittäkää, arvostakaa, itseännekin <3

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kun suhde päättyy jonkun helvetillisen draaman takia, pettämisen tai väkivallan seurauksena, ois helpompi unohtaa toinen. Tai kun suhde vaan hiipuu pois.
Mutta kun suhde päättyy syistä, jotka on korjattavissa, anteeksi pyydettävissä ja -annettavissa, ero tulee "pienistä" syistä tai siitä kun toinen ei vaan haluakkaan sitoutua parisuhteeseen, se on jo aika paljon raskaampi asia hyväksyä. Ja silloinkin olisi paras kun ero tulee niin että tämä on tässä, paluuta ei ole, älä ota yhteyttä, ei olla enää edes väleissä, tulisi estot joka paikassa, jotain kun vaan ei tarvitsisi jäädä roikkumaan. Kyllä asiat pitäs pystyä kohtaamaan kuin fiksut aikuiset konsanaan, mutta kuka määrittelee että missä ajassa kenenkin pitää toipua erosta, kuka sanoo miten pitäisi reagoida. Sinun tapasi reagoida ei ole huonompi, toisen tapa voi olla isompi ja hurjempi, mutta me kaikki ei vaan suhtauduta asioihin niin että "eihän tässä mitään, elämä jatkuu", eikä kaikki ajattele että "tää ero on mulle kuin maailmanloppu", mistä tulikin mieleen että jätetylle se on pieni tai isokin maailmanloppu. Päättyy jotain minkä kuvitteli kestävän. Haaveet ei enää olekkaan yhteisiä. Asiat joista puhuttiin suhteen aikana, ei toteudukkaan. Kyllä jonkun maailma eron jälkeen voi oikeasti pysähtyä.
Enkä usko että heti eron jälkeen kannattaa alkaa pitämään eksään säätöä, toisella on tunteita kuitenkin. Eikä se ystävyyskään aina lähde eron jälkeen rullaamaan tosta noin vaan.
Pikku irtautuminen koko eksästä on ihan fine, tai olisi. Kunhan ei jätä niitä fiiliksiä käsittelemättä. Pettymys, viha...en tarkoita että ihmistä oikeasti vihaisi eron jälkeen jos suhteessa ei sellaista draamaa sattunut, vaan on vihainen erosta jättäjälle. Tunteet viilenee, asiat alkavatkin loksahdella paikoilleen, arki alkaa näyttää pikku hiljaa normaalille.
Tuliskohan musta hyvä parisuhdeneuvoja..!? =D
Ainakaa ei ois ns. suutarin penskalla kenkiä. Mutta kyllähän nämä omat erot on opettanu paljon vaikka niitä oppeja ei aina osaa itseään soveltaa..

Jaahas, saunaan saunaan, naku-uimapuku päällä saunaan vai mites se meni.. oispa yks olut. Heippa.

Stereotypisiä keskusteluja liittyen suhteisiin

Osittain kuvitteellisia dialogeja. Valitettavasti tällaiset keskustelut on empiirisen tutkimuksen myötä osoittautuneet aika lähelle paikkansa pitävikskin kun joku juttelee sinkun kanssa.

Kaveri1: ootko löytäny ketää?
Minä: en, ei mua nyt kiinnosta, en jaksa aina pettyä
Kaveri1: sä et siedä pettymyksiä?
Minä: no shit Sherlock! En siedä. Enää.
Kaveri1: sun pitää opetella sietämään niitä
Minä: minkähän verran vielä pitää opetella?

Kaveri2: hei nyt radalle ja ettimään jotkut komeet miehet
Minä: ???
Kaveri2: no mitä, piristyisit sinäki
Minä: mä voin piristyy ihan ilman mitää komeeta miestäkin, en mä halua
Kaveri2: ootpa sä tylsä
Minä: ...

Kaveri3: no mites menee?
Minä: eihän tässä...täs oon kotona ja oon vaa
Kaveri3: onks sul nyt mitää kenenkää kanssa?
Minä: ei oo nyt, erosin joku aika sitte
Kaveri3: aijaa?!?! kenestä?!?! Tunnenko minä sen?!?
Minä: en usko että tunnet
Kaveri3: no harmi, mutta määpä menenki kuukauden päästä naimisiin
Minä: oho, onnea =)
Kaveri3: mä en halua luovuttaa heti
Minä: niin...en minäkään

Eräs läheinen: harmi kun sullakaan ei oo ketään, et oo enää ihan nuorikaan ja vuodet vierii..
Minä: niiin..(?)
Eräs läheinen: eikö se oo tylsä olla yksin?
Minä: on mulla ystäviä, enkä mä oo yksinäinen vaikka en parisuhteessa olekkaan
Eräs läheinen: voi voi...on se harmi...
Minä: .....