keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Roikkujia ja välttelijöitä

Mitä enemmän yrität tavoittaa ja mitä enemmän yrität päästä lähelle, sitä enemmän sua juostaan karkuun, vältellään ja ahdistutaan. Tämä jos jokin, on vahingollista, raastavaa, repivää ja äärimmäisen turhauttavaa, roikkujan kannalta, pakenevan osapuolen näkökulmasta en osaa kirjoittaa kun ei ole niin voimakasta kokemusta siitä että jotakin olisi pakoon päästävä ja silloinkin olen pyrkinyt siihen että mä olen suora, kerron suoraan että "olen pahoillani mutta en pysty tähän" tms.
Mä itse tahdon eroon tuosta, osata irroittaa jo ensimmäisestä merkistä, koska eihän kukaan toisesta välittävä vaan katoa tai ala käyttäytyä kylmästi ja välttelevästi vaikka sä et maailman ihanin olekkaan jonain hetkenä. Toisaalta, mitä enemmän sua pakoillaan, sitä turhautuneemmaksi ja epätoivoisemmaksi sä muutut ja viestien sävy muuttuu, toinen alkaa todella perääntyä ja kelata että onko toi, jumalauta, ihan järjissään.
Ei varmaan ole. Roikkuja ei tee sitä tahallaan tai vittumaisuuttaan. Kaipaa vaan suoria ja selkeitä vastauksia.
Onko niitä sitten niin vaikea antaa?
Onko helpompi kiusata toista ja itseäänkin?
Eikö kaikki olisi helpompaa kun heti kertoo että nyt alkoi tuntua siltä että ei tää toimi, ei enää kiinnosta tai kertoisi että kun sä teit tai sanoit noin, nii minusta tuntuu tältä?
Kyllä, mä olen roikkuja, ainakin ollut, mutta jos mä saisin itse valita niin mä olisin ollut aina se jonka on helppo päästää irti, vetää rajat aiemmin ja sietää vähemmän ja arvostaa itseäni eri tavalla, enemmän.
Onpahan opettelua!
Siitäkin huolimatta mä ansaitsen parasta, en kieroilua, salaamista tai epämääräisiä "ei-lauseita" jotka voisi tulkita miten vaan. Mä olen sanonut että mun maailmassa on vain kyllä tai ei. Harmaita epäselviä alueita ei ole koska mä ahdistun epävarmuudesta. Niin paljon että mun meinaa olla vaikea jopa kirjoittaa siitä.
Tähänkin mä aion opetella. Mikäänhän lopulta ei kuitenkaan ole koskaan varmaa. Ei mikään.
Mä nautin hetkistä, kyllä, vaikka en uskalla aina ihan täysillä sitäkään tehdä koska se on viety pois. Mutta ehkä juuri siksi, silläkin uhalla että se pettymys on todella karvas kaiken älyttömän kivan jälkeen.

Opetellaan sanomaan asioita suoraan, opetellaan sanomaan ei.. =)
Opetellaan nauttimaan hetkistä ja annetaan ittellemme lupa olla paskana.


2 kommenttia:

  1. Ihan ku mun elämästä oisit kirjottanu...

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista