perjantai 10. elokuuta 2012

=)

Elämä on alkanu taas tuntua suurinpiirtein järkevältä.
Se lekuri oli oikeessa kun sano että pitäs lähtee purkaa agret lenkkipolulle mutta oli se kyllä silti tyhmä kun se sitä siinä vaiheessa ehdotti. Mä eilisen bloggailun jälkeen sain päähäni että tää akkeli muute lähtee lenkille, tulkoot taivaalta vaikka puukkoja! No, ei tullu mutta vettä tuli vähäsen.
Kävelin hyvää vauhtia lenkkipolulle ja hölkkäsin ekan ylämäen ylös ja samaan aikaan itkuu tihrustin, sit jatkoin reippaalla kävelyllä ja huomasin olleeni samassa paikassa missä H:n kanssa viimisenä viikonloppuna käytiin ja käskin itseäni olla ajattelematta ja totesin että joo, nii käytiin täälläkin. Toisessa järjestyksessä.
Kotiin päästessä fiilis oli huikee, vapautunut!
Ja viime yönä nukuin paremmin ku pitkään aikaan, ilman lääkkeitä. En valvonu aamuyöhön tai en heränny aamuyöllä valvomaan moneksi tunniksi. Saatoin nukahtaa 23-24 välillä ja ekan kerran muistan heränneeni viiden aikaan ja sain unen heti uudelleen =)
Eilen poistelin viimeset kuvat H:sta. Vaikka muistitikulla ne kyllä on vielä, mutta ei koneella! Alkaa tää elämä pikku hiljaa mennä raiteilleen ja oon kyl tietoinen että vielä voi tulla takapakkia.
Ja en tiedä onko viisasta, mutta ajatus tuntuu ihan kivalta ainakin....oon viestitelly erään kivan miehen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti