Minä sain ihanan miehen, mahtavat appivanhemmat, huiput bonuslapset ja ison läjän hyviä muistoja. Olen oppinut asioita, olen oppinut tuntemaan itseäni. Vaikka väitin että kaikki on mennyt hukkaan, niin mikään ei ole mennyt silti hukkaan. Opettavainen lähes vuosi.
Kun näin Sinut, aavistin että tämä mies se on. Epäröin, mutta rakastuin. Olen ollut aina melko itsenäinen, mutta olen kokenut olevani silti kokonainen, vaikka rakkautta olin kaivannut aina, loppuelämän kestävää suhdetta. Nyt koen olevani kuin ilman toista kättä, tai jotenkin puolikas. Niin paljon Sinä toit minun elämääni iloa, rakkautta. Sinä ymmärrät minua niin miten kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt.
Nyt tänä päivänä mä uskon että elämä jatkuu vielä, en tiedä vielä miten ja tuleeko vielä takapakkia, mutta arki pakottaa mut toimimaan. Oli todella vaikea ja pitkän tuntuinen tunti keskustassa. Oli paikkoja joissa oli käyty yhdessä, paikkoja jotka muistutti minua Sinusta muuten vaan. Välillä tunnen Sinun olevan mun kanssa, välillä luulen tuntevani sun läheisyyden. Oletkohan Sinä sitten mun se jokin kaksoisliekki, mun kohtaloni....tai jotain. Tai sitten minä vain olen vielä aivan sekaisin erosta, yksinkertaisesti, kun kaipuu on niin kova... =)
Sinä lohdutit minua kun pelkäsin gastroskopiaa niin että itkin ja oli vaikea olla, kun mun serkku kuoli, pidit minun puolia asioissa. Sä olet kiltti mies. Sä olet kaikki mitä haluan, tarvitsen ja minä rakastan Sinua.

Täällä ollaan....tässä ollaan. Nyt on taas vaan tämä hetki. Tämä hetki. Ja muistot. Sekä ehkä pienet toiveet hyvästä tulevasta, mitä se ikinä onkaan..