keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ylpeys itsestä

Mä olen itestäni aivan helvetin ylpeä! =)))
Siinä missä mä oon aiemmin eroon päättyneiden suhteiden jälkeen heti ollu ettimässä uutta seuraa, jotain säätöä, mitä vaan, niin nyt ei oo näin käyny, ei oo tuntunu hyvältä edes ajatuksena. Mun terapeutti sano että taidan helposti päästä yli aina edellisestä, sanoin että ei se kyllä ole niin, on vaan pitäny saada siihen joku jotta en riudu niissä eron, ikävän ja muuten paskan olon fiiliksissä. 
Mua suoraan sanottuna oksettaa ajatus että mä edes etsisin jotain uutta tähän! Ja tää on mulle uutta, tavallaan vapauttavaakin että mä uskallan olla niissä paskoissa fiiliksissä. Ja samalla koen oikeasti itsestäni mieletöntä ylpeyttä että oon kunnioittanu itteeni (sekä tätä viimeisintäkin) niin paljon etten oo ladannu itelleni tinderiä tai muitakaan seuranhakusovelluksia, en oo loikannu ekan hyvältä vaikuttavan tyypin kanssa sänkyyn, eikä kukaan oo ees vaikuttanu niin hyvältä tyypiltä että edes mihinkään sellaiseen pystyisin. 
Mä en edes näe itteeni tulevaisuudessakaan että mulla olisi joku muu kumppani. Oon mä sillä ajatuksella jossain määrin leikitelly mutta ei helvetti että se tuntuu oudolta, likaiselta, vastenmieliseltä. Helpostihan mä ihastun ja rakastun mutta tähän siinä määrin että tuntuu kuin mun sydän kuuluis tälle vaikka oisin loppuelämäni yksin. Joo ja ainahan mä eron jälkeen ajattelen ja sanon näin mutta tässä on enemmän järkeä, tunnetta ja sit nää mun haasteet joita on oikeasti pakko terapoida. Itseni takia sen teen mutta oishan se nyt aivan huippua kun joku muukin sen muutoksen huomaisi. Joku muu...joku jota en voi pakottaa olemaan mun kanssa. 
Olen mä ylpeä itsestäni siksikin kun olen nyt viimein saamassa terapiaa näihin mun juttuihin ja otan kaiken sen kipuilunkin vastaan mitä terapoiminen tuo tullessaan. Sen aika ei ollutkaan silloin joskus aiemmin, sen aika on nyt just. Mä olen kuitenkin myös älyttömän onnellinen että mulle on tulut mahdollisuus tähän. Kuinka paljon mä olen oikeasti kärsiny tästä, on toki ne ex-kumppanitkin, mutta kaikista eniten varmaan minä itse. 
Eron jälkeen tunteet ei häviä sillä että vaihdetaan kumppania lennossa. Asiat ei parane oikeasti vaihtamalla, vaan vaihtamalla omaa suuntaa, ei etsimällä syyllisiä muista tai sillä että ei ota vastuuta teoistaan ja sanoistaan, menemättä itseensä. Ruoho ei ole aidan toisella puolella yhtään vihreämpää jos jokin tietty juttu aina pilaa suhteita eikä osaa tarkkailla omaa toimintaa. Mä opin sen kyllä joskus aiemmin, etsin vaan ymmärtäväisempää ihmistä, mikä sekin on totta että tarvitaan se ymmärtäväinen kumppani tällaisen kanssa, mutta en osannu tehdä näille mun haasteille aiemmin mitään. Nyt osaan.
Tää on toistoo ja toistoo ja toistoo, pienin uusin vivahtein, mutta tää on mun tarina, mun matka, mun "eheytyminen", mun elämä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti